perjantai 1. helmikuuta 2013

Säästökuurille

Pienet ja tunnelmalliset. Ei turhan jäykät, ihan rennot vain. Sellaiset, joissa perinteillä ja etiketeillä ei ole minkään taivaan valtakunnan merkitystä. Unohdetaan kaikki sellainen. Jalassaan voi olla vaikka puhkitalsitut reiskat, jos ne vain hyvältä tuntuu. Juhlittaisiin solmittua liittoa, ei hienosti askarreltuja pöytäkortteja tai kuukausikaupalla mietittyjä istumajärjestyksiä. Sellaiset meidän näköiset, joiden eteen ei olisi tarvinnut stressata hiuskarvan vertaa. Joo, sellaiset kuulostavat ihan meidän häiltä.

Kaikista rennoimmatkin häät vaativat silti aikaa ja rahaa. Yritän tsempata itseäni kovasti; kyllä minä pystyn säästämään. Loppujen lopuksi en taida luottaa itseeni alkuunsakaan tämän asian suhteen. Minulla kun on tapana tuhlata kaikki rahani viimeiseen senttiin saakka. En ole missään vaiheessa elämääni säästänyt. Tietoisena puolentoista vuoden säästörupeamasta yritin motivoida itseäni hankkimalla jotain, mistä olen kauan haaveillut – vielä kun niin saattoi tehdä. Seuraavista tileistä kun pitäisi olla jo irrottamassa sisustustakan, ellei kahdenkin verran rahaa säästöön. Voi hyvä tavaton. Niin, ja sitten on vielä ne tuhatpäiset kilotkin, mitkä pitäisi jollain tahdonvoimalla karistaa.


Sisustaminen ajatuksena tuntuu kovin etäiseltä nyt, kun elämässä on niin suuria asioita meneillään. Eniten inspiraation puute näkyy juurikin sisustusasioiden laiminlyöntinä, kun kaikki energia keskitetään elämäntapamuutoksen hallintaan ja ylimääräiset rahat tiukkaan säästämiseen. Ikäväkseni Eamesin DSR:t, Artekin Kannot ja Hayn Trayt ja DLM:t tuntuvat nyt tyystin kaukaisilta unelmilta. Mutta toisaalta täytynee myös tunnustaa, ettei freesausta kaipaava koti ole päällimmäisenä mielessä, kun ajatukset karkaavat tuon tuostakin timanttisormuksiin ja tylliunelmiin...

4 kommenttia:

  1. No, siinäpä sulla onkin tavoitteita! Lykkyä pyttyyn!

    VastaaPoista
  2. Me järjestettiin häät 1kk aikana niin että valittiin kirkko ja sitten sieltä läheltä pitopalvelu jolla oma tila meren äärellä. Vieraita oli vajaa 30 ja ruoka, tunnelma yms. juuri sellaista kuin ikinä olisin voinut toivoa. Rahaa kaikkeen ei mennyt paljoakaan verrattuna laatuun joka oli huippua. Mielestäni reilu 20 hengelle --> tila, 3 ruokalajin ruokailu, konditoria kakku, koristeet, iltapala, juomia yms. =n. 1000e ei ole paha. Itse halusin mielummin laatua kuin määrää jolloin valitsimme pienen korkealaatuisen hääjuhlan.
    Onnea kaikkeen tulevaan, ei yhtään hullumpia tavotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kuulostaa todella ihanalta! Helppo ja stressitön vaihtoehto on juuri ravintolaillallinen, joka meidän tapauksessa tulee toteutumaan hyvin maltilliseen hintaan vierasmäärän pysytellessä suppeana. Tiivistunnelmaiset häät on täälläkin hakusassa, en tarvitse läheskään kaikkia sukulaisia todistamaan vihkimistämme, saati sitten serkun kummin kaimoja. Tällä hetkellä keskityn nautiskelemaan kihlausajasta täysin rinnoin, aika menee niin nopeasti, kohta sitä ollaan jo vaimoja! :)

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...