lauantai 19. lokakuuta 2013

Tee-se-itse lemmikin ruokakippo betonista

Tämän pitkäkestoisen hiljaisuuden rikkoo tällä kertaa herttainen veden liplatus kissan juodessa raikasta vettä uudesta astiastaan. Millaisesta sitten, katsotaanpas…

Painavaa. Halusin jotain painavaa. Niin painavaa, ettei kissan tassussa riittäisi voima sen liikuttamiseen. Jotain niin painavaa, ettei vettä ja sen pinnan liikettä rakastava kissani yllättäisi minua enää yhtenäkään aamuna lattialle läikytetyllä vesilätäköllä. Haluaisin aloittaa aamuni kuivin sukin, mikäli se ei nyt satu olemaan liikaa pyydetty. Betonia. Betonia sen olla pitää! Betoni on ollut sisustusmateriaalina pinnalla jo melko pitkään kauniin rouheutensa ansiosta, mutta ennen kaikkea itseäni kiehtoi sen kestävyys ja painavuus. Yksi puhelinsoitto betonimyllärin tyttären etuoikeuksilla, ja kaikki tarvittava on käteni ulottuvilla. Muutama soma silmänräpäytys, ja apulainenkin on asemissa. Hetken mylläys, piinaavan pitkä odottelu ja se oli sitten siinä. Ei muuten tuumaakaan liikkua, vaikka yrityksen puutteesta rakasta karvaturriani ei voi syyttää. Epäilenpä vain, että tuolla harjoituksella kissani ennättää kehittää itselleen hauiksen ennen joulua. Ja kyllä, joulua. Olisin voinut toki kirjoittaa ”ennen vuodenvaihdetta”, mutta olihan tuo sana jo korkattava tälle vuodelle. 66 päivää jouluun, iik!




maanantai 12. elokuuta 2013

Kylpyhuoneen facelift

Viimeiset puoli vuotta allekirjoittaneen valokuvaus on käsittänyt satunnaisten Instagram-tasoisten kuvien räpsimisen ja niiden näppäilyn sosiaaliseen mediaan. Nopeaa, yksinkertaista ja helppoa. Etenkään Instagramin puolella ei tarvitse ottaa paineita laadusta, kun on oikein lupa huonontaa jo ennestään surkealaatuisia puhelinkuvia. Puolen vuoden aikana olen siis onnistunut alittamaan itseni menemällä sieltä, mistä aita on matalin, ja tarttunut toistuvasti puhelimeen oikean kameran sijasta. Nyt pitäisi hypätä takaisin satulaan ja saada kuvaamisesta uudelleen kiinni. Ja tällä kertaa kuvaamisella ei nyt viitata pikselisylttyisten kuvahirvitysten napsimiseen ja niiden huonontamiseen entisestään, vaan siihen oikeaoppiseen ja opettavaiseen valokuvaamiseen, jossa tarkoituksena on tehdä muutakin kuin painaa laukaisinta ja jakaa kuva kavereiden kesken. Jos siis Instagram on nopea, yksinkertainen ja helppo, kutsuisin tätä jälkimmäistä hitaaksi, monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Just the way I hate it. Äh!

Järjestelmäkamera on siis tällä hetkellä pelkkä kaapissa majaileva mörkö. Vähintäänkin yhtä suurena mörkönä olen nähnyt tähän saakka huomiotta jätetyn palan kotiamme. Kuluneen vuoden aikana olen ollut yksinkertaisesti intopiukeana siitä, että vihdoin olemme päässeet pureutumaan viimeisimpään suureen epäkohtaan, "jota voitaisiin alkaa remontoida vaikkapa kymmenen vuoden sisällä". No eipä varmaan kenellekään tullut yllätyksenä, että nuo puheeni kymmenestä vuodesta tarkoittikin muutamaa kuukautta. Saunaremontti alkoi siis jo pääsiäisen kynnyksellä, koki aikataulullisesti monet takaiskut vanhalle talolle tyypillisten ongelmien ilmetessä ja lopulta seisahtui kokonaan, kun allekirjoittanut sai hirveän hingun uudistaa saunan sijasta kylppäriä. Nyt saunassa on vallinnut keskeneräinen kaaos jo useamman kuukauden kaiken energian ja innon kohdistuessa kylpyhuoneen kasvojenkohotukseen. Maalisuti ja lompakko ovat saaneet kyytiä, kun aivan kaikki niitä pahamaineisia laattoja lukuun ottamatta on pistetty uusiksi. Poikaystävänihän puhuin tähän leikkiin ympäri väittämällä, että tällä tavoin vessan siivoaminen helpottuu radikaalisti. Ehkä pieni emävale, mutta toisaalta kaikki ratkaisut tehtiin kyllä siivouksen helppoutta silmälläpitäen. Ja voi herramunjee, miten terapeuttista onkaan ollut työntää sauna-ahdistus hetkeksi syrjään, ja keskittyä johonkin aivan muuhun!

Ja koska kynnykseni tarttua järjestelmäkameraan on verrattavissa korkeutensa puolesta Jaakon kasvattamaan pavunvarteen, päätin jälleen kerran ylittää aidan sen matalimmasta kohdasta, ja paljastaa kylpyhuonesuunnitelmia tuotekuvakollaasin kautta...


Niin ja ne hääsäästöt? Ne kulutettiin aikapäiviä sitten. Kyllä tälle neidille näyttää olevan tärkeämpää hipiää hellivä sadesuihku tai helposti siivottava vessanpönttö, kuin yhdetkään häät, hah.

PS. Tsemppiä kaikille lomalta palaaville! Tämä neiti starttasi jo neljännen työviikon, eikä vieläkään eroahdistus kesälomasta tunnu helpottavan. Mutta olkaamme huoletta, enää 11 kuukautta seuraavaan kesälomaan! Jee?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Blogi joka ei koskaan päivittynyt

Lähes jokainen bloggaaja varmasti tietää sen tunteen, kun koko touhusta katoaa hetkellisesti kipinä. Siinä epäilyksen hetkellä miettii perinpohjaisesti sitä, miksi kirjoittaa, mistä kirjoittaa ja ketä loppupeleissä edes kiinnostaa, jos ei edes kirjoittajaa itseäänkään. Eräs viisas ihminen sanoikin, että pitkä postaustauko voi tuoda todellisen stopparin luovaan tekemiseen, kirjoittamiseen. Mitä pidempi aika edellisestä postauksesta on, sitä suurempi kynnys nousee postata uudelleen. Tämän väitteen minäkin allekirjoitan.

Työt, kuntoilu ja säästäminen. Siinä elämäni pyhä kolminaisuus joka on osaltaan vaikuttanut tämän tilanteen syntyyn. Ja silloin kun sellainen ihme tapahtuukin, että allekirjoittaneelta löytyy vapaa-aikaa, käytetään sen lähinnä itse remontointiin tai sen suunnitteluun, rautakaupoissa ravaamiseen, budjettien laadintaan ja seurantaan tai kaikista onnekkaimmassa tapauksessa elokuvien katseluun kainalopaikalta. Mitä siis voi löytää sisustushenkisestä blogista, jonka kirjoittaja kärsii puutostilasta niin rahallisesti kuin ajallisestikin? No täyden radiohiljaisuuden, tietenkin.

Mitä puolessa vuodessa on sitten ennättänyt tapahtua? Jotakuta toista voisi turhauttaa ajatus mahduttaa puolen vuoden kuulumiset yhteen postaukseen. Ei minua vain, sillä takaan, että voin tiivistää kuulumiseni yhteen kappaleeseen, kokeillaanko vaikka?

Puoleen vuoteen on mahtunut elämäntaparemontin osalta päälle kaksikymmentä karistettua kiloa sekä pientä huvittuneisuutta siitä, että Golden Cap oli tarjoamassa blogin kautta ilmaisia siiderinäytteitä. Eihän siinä mitään, mutta kun blogin viimeisin postaus käsitteli juurikin elämäntaparemonttia, niin krhm. Töiden puolesta mukaan on astunut ylennys maustettuna kaksinkertaistuneella työmäärällä, ja iloisena bonuksena olen päässyt ottamaan toistuvasti tuntumaa ennen niin absurdista käsitteestä nimeltä työstressi. Remontin saralla olen saanut hajota useamman kerran ai-että-kun-on-kiva-asua-vanhassa-talossa-joka-on-täynnä-yllätyksiä -fiiliksiin muun muassa repiessä saunaa seiniä ja lattiaa myöden paljaaksi. Se kolmen nyrkin mentävä reikä lattiassa oli muuten vain piste i:n päälle. Samaan syssyyn on mennyt ja menossa edelleen täysi kylppärin päivitys laattoja lukuun ottamatta. Yllättävän pian epämieluisat laatat alkoivat sittenkin tuntua ihan mukiin meneviltä, kun oli päässyt todistamaan piikkaamisen tuskaa saunan lattiaa käsin takoessa. Ihan hyvät laatat siis ovat, vaihtoon menevät vasta tasan siinä vaiheessa kun tippuvat seiniltä ihan itsekseen. Ja viimeisimpänä ja taatusti myöskin vähäisimpänä sisustusasiat, joiden eteen en ole tehnyt sitten niin yhtään mitään. Tai hankinhan minä makuuhuoneeseen uuden vaatekaapin sou läst siisön korkeakiiltovalkoisena ja ruokapöydän ääreen uudet tuolit edellisten sukkahousuja sabotoivien banaaninlehtikuituisten tilalle. Niin ja sitten oli se yksi lyhty, jolle en uskonut ostohetkellä löytäväni paikkaa, mutta jonka halusin silti. Nyt se on kuukauden päivät pyörinyt talon jokaisessa nurkassa, eikä paikkaa ole edelleenkään löytynyt. Lisäksi Terassi-lehdestä pyydettiin lupaa paviljonkikuvan julkaisuun, jonka seurauksena kuukautta myöhemmin se löytyikin lehdestä kärpäsen kakan kokoisena tyyliin osiosta "lukijan lähettämä kuva". Hienoa. Makuuhuonekin eksyi vähän kuin vahingossa Ikean Oikea koti -kuvastoon, minä kun havittelin vain sitä tuhannen euron rahapalkintoa, joka ei koskaan kohdalleni osunutkaan.

Siinäpä se kokonaisuudessaan. Kaikki kateus siis niille, jotka ennättivät tässä ajassa tutustua uusiin ihmisiin, matkustaa ympäri maailmaa, kokea hieman extremeä ja saavuttaa jotain suurta. Minun extremeni käsitti moottoritiellä ajamisen matkalla Ikeaan, ja suurin saavutukseni oli selvitä ostoksistani Ikeassa ainoastaan kolmella neljän tunnin käyntikerralla. Että ottaako blogi vielä tuulta purjeisiinsa? En tiedä. Ehkä alan uskotella itselleni, että kaikkia esimerkiksi kiinnostaa tietää, millaisen vessanpöntön kylppäriin valkkasimme, ja millaiset käyttökokemukset onnistuimme siitä kartuttamaan. Tai ehkäpä yleisön hurmaa tarinat siitä, kuinka allekirjoittanut ei vuosia kestäneen remontin jälkeenkään kykene muistamaan, kumpaan suuntaan jumittunutta ruuvia pitää kääntää sitä löysätäkseen.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Uusi minä

"Ei ihmiskehoa ole suunniteltu kantamaan tuollaista massaa", sanoi eräs salskea neurologi ohimennen. Kyseinen lause oli kuin märkä luutu vasten kasvoja. Laaja tunteiden kirjo pyyhkäisi ylitseni. Ensireaktiona oli loukkaantuminen, joka hetken päästä vaihtui syvään ja mietteliääseen hiljaisuuteen. Kun omat tunteet laittoi hetkeksi sivuun, ymmärsi lääkärin lausahduksessa olevan paljonkin perää. Siinähän se lääkärikäynti meni omien ajatusten pyörteissä. Poistuessani lääkärin vastaanotolta olin edelleen hyvin mietteliäs ja hiljainen, ja mietteliäs olin pitkään tuon lääkärikäynnin jälkeenkin.

Nyt muutama kuukausi myöhemmin yritän sopeutua tuon lääkärikäynnin inspiroimaan muutokseen, ja oppia tuntemaan itseni uudelleen. Koko elämäni olen tuntenut minän, joka on jo ihan pienestä ihmistaimenesta lähtien vihannut liikuntaa sen jokaisessa muodossaan, ja tuudittautunut ajatusmaailmaa "I'm bored, let's eat". Nyt yritän ymmärtää uutta minääni, jolta löytyy runsaasti energiaa ja viitseliäisyyttä, ja jonka lompakosta löytyy pizzerian ruokapassin ja Hesburgerin etuseteleiden sijasta salikortti ja uimahallin sarjalippu. Yritän olla nauramatta itselleni kävellessäni ruokakauppaan kilometrejä kilometrien perään, ja soittaessani hengästyneenä poikaystävälle "no nymmoon puolen kilsan päässä kaupasta, jotta voit lähtiä ajamaan tännepäin". Poikaystävä puolestaan huvittuu joka kerta siitä, kun allekirjoittanut hyppii onnesta soikeana lumisateessa todeten, että taas SAA kolata.


Loppujen lopuksi yksikään sormus nimettömässä ei olisi riittänyt synnyttämään näin vankkumatonta päätöstä muuttaa elintapani, mutta kyllähän se antoi loistavan kimmokkeen siirtyä kuukausia kestäneestä ajatustyöstä käytännön puolelle. Muussa tapauksessa olisin muutosvastaisena ihmisenä saattanut lykätä prosessin alkua hamaan tulevaisuuteen. Jos joku olisi vain osannut näyttää jo vuosia sitten, miten onnelliselta ja hyvältä olo voikaan tuntua muutoksen myötä, olisin tarttunut epäkohtiin jo paljon aiemmin. Nyt sillä ei kuitenkaan ole enää väliä. Vanha minä, uusi minä, minä kuin minä. Mutta ennen kaikkea täällä kirjoittaa nyt kokonaisvaltaisesti onnellinen minä.


Näiden pintaraapaisua syvempien pohdintojen myötä haluankin toivottaa kaikille mitä mainiointa alkavaa viikonloppua!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Yllätyslöytö Postista!

Sattuipa taannoin kohdalleni yksi viaton keskipäivän käynti Postissa ihan vain työasioiden yhteydessä. Tehtävä oli hyvin yksinkertainen: kirjeet kuljetuslaatikkoon, laatikko luukusta sisään ja tyttö takaisin auton rattiin aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä. No joopa joo. Siinä rutiininomaisesti posteja laatikkoon lätkiessäni ja kannoilla kääntyessäni silmiini osuikin tavallisuudesta poiketen jotain hirmuisen kivaa. Siinä paikalla, missä aiemmin oli seisonut läjä joulusuklaiden jäämiä ja Angry Birdsin tuotteistettua krääsää, olikin jotain aivan muuta. Puhtaanvalkoiset palmikkoraidat ja pieni nahkainen yksityiskohta kääriytyneenä lasisen lyhdyn ympärille näytti jotenkin niin pehmoiselta, niin satumaisen talviselta. Oikeastaan nämähän olivat miljoona kertaa kauniimmat, mitä pitkään haaveilulistallani olleet tuikkukipot virkattuine päällisineen. MULLE!

Maltoin kuitenkin vielä mieleni, sillä pelko lyhtyjen alle piilotetusta Postin yleisen hintatason mukaisesta hintalapusta pakotti vakavasti punnitsemaan hankinnan kannattavuutta. Mutta mitä vielä, melkein ilmaista kuin saippua! MULLE, MULLE, MULLE! Poistuessani hihittelin vielä tyytyväisenä Postin neidolle, etten olisi heti ensimmäiseksi uskonut tekeväni näin loistavia sisustuslöytöjä nimenomaa Postista ja vieläpä näin suopeaan hintaan. No, joskus Postikin osaa yllättää, ja vieläpä positiivisesti. Nyt tämän materialistin olo on sellainen sydän potenssiin miljoona.



perjantai 1. helmikuuta 2013

Säästökuurille

Pienet ja tunnelmalliset. Ei turhan jäykät, ihan rennot vain. Sellaiset, joissa perinteillä ja etiketeillä ei ole minkään taivaan valtakunnan merkitystä. Unohdetaan kaikki sellainen. Jalassaan voi olla vaikka puhkitalsitut reiskat, jos ne vain hyvältä tuntuu. Juhlittaisiin solmittua liittoa, ei hienosti askarreltuja pöytäkortteja tai kuukausikaupalla mietittyjä istumajärjestyksiä. Sellaiset meidän näköiset, joiden eteen ei olisi tarvinnut stressata hiuskarvan vertaa. Joo, sellaiset kuulostavat ihan meidän häiltä.

Kaikista rennoimmatkin häät vaativat silti aikaa ja rahaa. Yritän tsempata itseäni kovasti; kyllä minä pystyn säästämään. Loppujen lopuksi en taida luottaa itseeni alkuunsakaan tämän asian suhteen. Minulla kun on tapana tuhlata kaikki rahani viimeiseen senttiin saakka. En ole missään vaiheessa elämääni säästänyt. Tietoisena puolentoista vuoden säästörupeamasta yritin motivoida itseäni hankkimalla jotain, mistä olen kauan haaveillut – vielä kun niin saattoi tehdä. Seuraavista tileistä kun pitäisi olla jo irrottamassa sisustustakan, ellei kahdenkin verran rahaa säästöön. Voi hyvä tavaton. Niin, ja sitten on vielä ne tuhatpäiset kilotkin, mitkä pitäisi jollain tahdonvoimalla karistaa.


Sisustaminen ajatuksena tuntuu kovin etäiseltä nyt, kun elämässä on niin suuria asioita meneillään. Eniten inspiraation puute näkyy juurikin sisustusasioiden laiminlyöntinä, kun kaikki energia keskitetään elämäntapamuutoksen hallintaan ja ylimääräiset rahat tiukkaan säästämiseen. Ikäväkseni Eamesin DSR:t, Artekin Kannot ja Hayn Trayt ja DLM:t tuntuvat nyt tyystin kaukaisilta unelmilta. Mutta toisaalta täytynee myös tunnustaa, ettei freesausta kaipaava koti ole päällimmäisenä mielessä, kun ajatukset karkaavat tuon tuostakin timanttisormuksiin ja tylliunelmiin...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Kaiken sain ja vielä enemmän

Vaikka katse tulisi jo kovaa vauhtia kääntää kohti alkanutta vuotta, haluaisin viipyä vielä hetken edellisessä vuodessa. Vuodessa, joka tulee säilymään muistoissani rakentavimpana vuotena kautta elämäni. Vuoden tapahtumat ovat antaneet elämälleni täysin uudenlaisen suunnan, jonka ansiosta elo on tuntunut täysin erilaiselta, kevyemmältä. On tuntunut erihyvältä olla kokonaisvaltaisesti tyytyväinen elämäänsä. Jouluaaton tapahtumat ja kääröistä paljastuneet yllätykset vain viimeistelivät nappiin menneen vuoden, kuin rusetti paketin.


"I hope your dreams take you to the corners of your smiles, to the highest of your hopes,
to the windows of your opportunities, and to the most special places your heart has ever known."

Tätä yhtä suosikkisanontaani lainatakseni toivon jokaiselle teistä onnekasta alkanutta vuotta, olkoon se täynnä onnistumisia, riemunkiljahduksia ja toteutuneita unelmia. Itse jatkan matkaani eteenpäin kevein ja luottavaisin mielin iloiten, että olette matkustaneet rinnallani. On ollut suuri ilo jakaa pieni pala elämääni ja kotiamme kanssanne. Ja muistakaahan, että minä olen, koska me olemme. Kiitos kuluneesta vuodesta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...