sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kissa ja hiiri

Kiitos viikonlopun ukkosen tarjoileman valoshown elimme nettikatveessa tovin. Ahdistavaa. Ei sillä, että olisin millään tasolla riippuvainen, mutta onhan se hirvittävää, kun aamun joutuu startata ilman sitä tavanomaista nettikatsausta. Hah. Ennen katkosta tarkoituksenani oli tosin kertoa, kuinka kotiimme on muuttanut hyvin harmiton hiiri. Sellainen hiiri, jonka kanssa kissatkin voivat elää sopuisasti yhdessä.

Kodeissa kaikista viehättävimpinä koen ne pienet yksityiskohdat, jotka tekevät kodista omanlaisensa. Edustipa sisustus mitä tyyliä tahansa, erilaiset detaljit tuovat sisustukseen oman mausteensa. Tällä kertaa päädyin maustamaan keittiötämme, kun tylsä ja valkoinen seinäkaistale sai seurakseen hauskan tarran. Tämä talomme henkeen sopiva eloton hiiri oli varsin tervetullut, mutta monia vuosia sitten välikatossa rapistelleille viiksiniekoille porttikielto pysyy voimassa edelleen.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Mieluista postia

Vielä muutama vuosi sitten  kailotin koko maailmalle, kuinka seinän pintamateriaaleissa maali olisi ehdoton suosikkini. Tapetti ei koskaan tulisi olemaan vaihtoehto, sillä 90-luvun hirvitykset olivat syövyttäneet päähäni mielikuvan karmivista mummolamaisista kuoseista. Tästä syystä tapettia ei nähtäisi koskaan kotonani, ei ikinä. Kuitenkin muutaman sattuman kautta tämän vuosituhannen tapettitarjontaan tutustuneena pystyin vain nostamaan hattua kehitykselle, joka oli tapahtunut näiden parinkymmenen vuoden sisällä, ja olla iloinen, että virheelliset tapettikäsitykseni korjaantuivat. Sen ansiosta jo kolmeen huoneeseen on eksinyt toinen toistaan mieluisampia tapetteja, kukapa olisi uskonut.

Makuuhuoneessa paistatteleva tapetti on edelleenkin suurin suosikkini, mutta kauniilla tapetilla on myös varjopuolensa. Sitä ei yksinkertaisesti hennoisi rei'ittää. Muissa huoneissa olen leikannut mattoveitsellä linnunnokkia, jotka saa kätevästi taiteltua takaisin reiän päälle tarpeen vaatiessa. Makuuhuoneen tapetista pidin kuitenkin niin hirvittävästi, etteivät edes linnunnokat saaneet seinän rei'ittämistä tuntumaan kivalta vaihtoehdolta. Siksi työnsin syrjään ajatuksen Ikean Lack-hyllyistä yöpöytinä. Nyt viimein posti toi mukanaan jotain, mitä olenkin jo ennättänyt kaipailla tovin. Jotain sellaista, jonka kanssa tapetin sabotoimista ei tarvitse edes harkita.

PS. Bongatkaa jälleen kerran kuvasta kissa.. huoh!



Sillä aikaa kun valkoiset Tamtamit odottelevat paikkaansa makuuhuoneen yöpöytinä, keskityn iloitsemaan tulevasta perjantaivapaastani. Hurraa, vapaa, hurraa! Kiireettömän aamupäivän olenkin jo ennättänyt pyhittää kynsi- ja ripsihoitoihin. Tulevaa turhamaisuusrupeamaa fiilistellen päätin pitkästä aikaa lakkailla kynteni muutenkin kuin crackle-lakalla leikittelemällä. Jospa tämä lakkakerros pitäisi kynnet sen verta vahvana, etteivät ne ennättäisi katketa juuri ennen h-hetkeä.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Juoruja

Kun luurista tippuu osat taskunpohjalle ja kaiutinkin hajoaa, on syytä kaivaa kaappien kätköistä se uskollisen varakännykän virkaa jo ennestään toimittanut vaaleanpunainen ylisoma Sony Ericsson. Fyysiseen näppäimistön puute sai tosin verenpaineeni nousemaan kerran jos toisenkin viestejä kirjoitellessa, ja minä kun näpyttelen niitä PALJON. Uuden puhelimen vaatimuslista oli hyvin suppea. Merkin oli oltava Sony Ericsson, aivan kuten kolme edeltäjäänsäkin. Fyysinen näppäimistökin olisi aivan ehdoton. Ja moisesta kulutuselekroniikasta en olisi sitten valmis maksamaan päiväpalkkaani tai paria enempää. Muutama hullu toive, mutta yllättävän suuritöinen metsästää. Nyt olen kuitenkin metsästämiseni metsästänyt. Seuraava projekti olisi metsästää ne aivot. Jo viikon älypuhelimen syvimmän olemuksen kanssa tuskaillessani olen tullut siihen lopputulokseen, että jos tietyn suuruinen älykkyysosamäärä olisi edellytys kännykän ostamiselle, minulle ei olisi myyty koskaan yhtään mitään. Pah, miten vaikea puhelin!

Mutta asiasta kukkaruukkuun. Noin niin kuin kirjaimellisesti. Liekö vanhuus alkanut ihan tosissaan painaa niskan päälle, kun olen kiinnostunut kukista ja kasveista. En minä vain ennen ollut, ja kaltaiselleni kaktusmurhaajalle kasviton elämä on ollut ihan viisas ratkaisu. Ajattelin kuitenkin testata onneani ja pistää viherpeukalointitaitoni koetukselle. Kuitissa luki "liisanjuoru", ja netissä täsmennys "helppoja kasvatettavia", mutta täällä kirjoittaa edelleenkin se ihminen, joka tappoi sen rakkaan kaktuksensakin.  Joten jos nuo vihreät juorupalleroiset ovat hengissä vielä ensi viikollakin, taputan itseäni kyllä olalle. Jännää, miten muutama minipuska voi herättää tilan eloon, ja tehdä siitä niin paljon kotoisamman!



PS. Olen huomannut uusia lukijoita ilmaantuneen ihanan tasaiseen tahtiin, ja se lämmittää kovasti mieltä. Vaikka blogini tarkoitus ei missään määrin ole suuren lukijakannan kartuttaminen, tekevät lisääntyvät silmäparit olon niin nöyräksi ja kiitolliseksi. Olen hirvittävän iloinen, että olen saanut teidät osaksi blogiani!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Uutta olohuoneen lattialle

Tämän talon kanssa leikittely on käynyt kukkarolleni kalliiksi. Virhehankintojen myötä olen päässyt kerran jos toisenkin todistamaan, kuinka verhot, valaisimet ja matot aiheuttavat minulle kaikista eniten lapsuksia, ja tämän myötä rutkasti ylimääräistä päänvaivaa ja rahanmenoa. Kirotut matotkin. Ennen kaikki valintani olisivat olleet pörheitä ja karvaisia. Sellaisia, joiden pehmoinen nukka kietoutuisi paljaiden varpaiden ympärille kuin lämpöinen villasukka. Liekö kuitenkin vanhuus alkanut vaivata, kun nykyään puhtaanapito ja siivoamisen helppous jyrää ulkonäön ylitse.

Silloin kun muut vakuuttelivat häräntaljan olevan vain seinävaate, minä päätin sen olevan myös olohuoneen matto. Enhän minä luonteelleni tyypilliseen tapaan muiden puheita uskonut, vaan halusin nähdä ja kokea itse. No tulipahan todellakin nähtyä. Päivittäisistä imuroinneista huolimatta karvaa löytyi olohuoneen nurkista ainakin yhden vasan verran. Kymmenen senttimetriä pitkiä jättikarvoja löytyi myös muun muassa keittiön jalkalistojen väliin tiukasti takertuneina, kylppärin lattialaattojen saumoihin naamioituneena ja silloin tällöin myös petivaatteisiin kätkeytyneenä. Siinä vaiheessa kun karvoja alkoi löytyä myös vaatteiden alta, tuli mitta täyteen. Nyt voin itsekin olla sitä mieltä, että häräntalja on vain seinävaate.

Jo kuukauden matotta paistatellut olohuone kaipasi kipeästi jotain lämmikettä lattialle. Kun se tuhansien dollareiden norjalaisen Permafrostin suunnittelema Silence-matto jäniksen jälkineen ei tullut budjettisyistä kyseeseenkään, oli löydettävä jotain muuta mieluisaa häräntaljan tilalle. No, jotain muuta kyllä tuli, mutta mieluisasta en ihan vielä tiedä. Ehkä nämä ovat niitä edulliseen hintaan hankittuja väliaikaisratkaisuja, jotka pienen makustelun ja tottumisen jälkeen ovatkin tulleet jäädäkseen, aivan kuten keittiön tapettikin.


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Etsi muutama eroavaisuus

Tulevana viikonloppuna aion vain olla. Koska viime viikonlopun kaikki päivät menivät hurjien grillipartyjen merkeissä vieraita kestittäessä, tuntui viikonloppu pelkältä vilahdukselta silmien edessä. Siispä perjantaista alkaen on tiedossa rötkötystä kotisohvalla aivan kyllästymiseen saakka. Toisaalta jos nuo jatkuvat (lue: kolme päivää kestäneet) sadekuurot ulottuvat yli viikonlopunkin, tulisi päivät vietettyä sisätiloissa joka tapauksessa suunnitelmista riippumatta. Positiivista tässä on kuitenkin se, etten tunne minkäänlaista kateutta kesälomalaisia kohtaan juuri nyt. Hah.

Jotta tulevasta rötkötysviikonlopusta ei kehkeytyisi liian tylsä ja tuiki tavallinen, päätin viimein päivittää olohuoneen vilpoista ja pliisua talvi-ilmettä hieman ryhdikkäämmäksi kokonaisuudeksi. Rehellisesti sanottuna haluaisin muuttaa koko talon moderniksi ja mustavalkoiseksi, mutta koska tiedän kuinka ohimeneviä villitykseni ovat, oli viisainta pitää kohti mahdollisimman koskemattomana. Siksipä ryhtiä lähdettiin hakemaan mahdollisimman pienistä ja helposti toteutettavissa olevista asioista. Tästä syystä päivitys oli hyvin pienimuutoista, ja piti sisällään vaatimattomasti vain uudet sohvatyynyt ja all-time favoriteni, kolmijalkavalaisimen. Valaisimen värimuutos poisti ilokseni yhden silmiinpistävän ongelman, joka oli valkoisen valaisimen hukkuminen valkoiseen muuriseinämään. Tiedä nyt siitä sitten, oliko tämä muutos hitti vai huti, mutta siinäpä se viikonloppu meneekin totutellessa olohuoneen uusittuun ilmeeseen.


torstai 5. heinäkuuta 2012

Kesäfiiliksissä

On se viimein myönnettävä minunkin, että nämä ihanat ja pitkään kaivatut kesäkelit verottavat bloggailua melko raa'alla kädellä. Kun lämpömittarista pällistelee hellelukemat ja aurinko pistää parastaan, olisi tavattoman suuri synti olla nauttimatta tästä kaikesta, ja olla heittäytymättä paviljongin alle piiloon polttavimmilta auringonsäteiltä. Oh-la-la! ♥


Eilenkin palattuani töistä kotiin minua tervehti pihalla grillimestaria leikkivä poikaystävä, joka asetteli tyylikkäästi kertakäyttölautaselle pari kappaletta aavistuksen pinnasta palaneita pihvejä. Mutta eikös se ajatus ollut tärkein? Siinähän tovi vierähtikin, ulkona syöden ja parisuhdetta hoitaen. Loppuillasta sain tökkiä ihmisiä kyynärpäillä kylkiin, kun päädyimme iltatorille. VIRHE. Se jumalaton väenpaljous ja ruuhka-allergikkoinen minä emme sopineet yhteen alkuunsakaan. Onneksi pallojäätelöiden tuhoaminen onnistui kaukana muurahaisyhdyskuntaa muistuttavasta ihmisryppäästä. Voi miksi kesäpäivien pitää kulua niin vauhdikkaasti! Tämäkin päivä vierähti kuin siivillä ystävättären kyläillessä ja kunnon marjaähkyä hankittaessa, heh!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Shop-shop-shoppaillaan!

Tämä talo on hyvin monessa asiassa minulle kuin lapsi. Stressaan sitä, murehdin sitä, ajattelen sitä, kehitän sitä, rakastan sitä. Se antaa melko suuren kimmokkeen parisuhteen hoivaamiselle ja eteen tulevien esteiden ylittämiselle, ettei toisen meistä tarvitsisi koskaan lähteä kodistaan. Sen merkitys on ollut peräti niin suuri, että se on ajanut omatkin tarpeeni yli. Kaiken mahdollisen ajan ja rahan olen uhrannut taloon. Kerkeäisin mukamas panostaa itseeni myöhemminkin, mutta milloin on myöhemmin? Sitten kun kengät päästävät vettä sisäänsä? Kun ehjää sukkaparia ei enää löydy? Kun käteni alkavat muistuttaa poikaystäväni hoitamattomia, vahvojen aineiden kuivattamia, öljyn tummentamia työmiehen käsiä? Ei kiitos.

Siispä tämän viikonlopun ohjelmaan kuului vain ja ainoastaan shoppailua. Oman paikkakunnan liikkeet ovat vielä koluamatta, mutta ne jääköön odottamaan seuraavaa viikkoa. Jo tämä pieni vaatetorni piristää mieltä ihmeen kummasti. Kuinka mukavaa onkaan avata vaatekaapin ovet, kun takaisin ei tervehdi ainoastaan ne vaatekappaleet, joita on tullut käytettyä ihan kyllästymiseen saakka.


Mutta toisaalta kyllähän ne äidit pitävät lastensa tarpeet mielessä omilla ostosreissuillakin. Niin taisin tehdä minäkin. Tällä kertaa olohuone tarvitsi ryhtiä, ja ajattelin muun muassa Lennolin mustan nahkatyynyn olevan veikeä ja perinteisistä sisustushankinnoistani poikkeava pyrkimys tuoda tilaan kontrastia ja kitkeä ylitsepursuavaa romantiikkaa pois. Vaan milloinkohan oppisin ulos noista kaiken maailman teksteistä, joita tunnun viljelevän pitkin taloa. Haha.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...