perjantai 29. kesäkuuta 2012

Villa Bellevue

Siitä ei ole montaakaan kuukautta, kun vielä vaikersin ystävättärelleni remontin painolastista harteillani. Ostoskoria täyttävien pienten ja ihastuttavien sisustusostosten sijasta lastasin farmarin takaluukkuun milloin aimo määrän raakalautaa, milloin purkeittain maalia. Se oli henkisesti raskasta aikaa ihmiselle, joka nauttii merkittävän paljon kodin piensisustamisesta. Miten raastavaa, kun kaikki sisustushankinnat olivat visusti pannassa, koska kokonaisuus ei ollut kaiken kaaoksen keskellä edes ennättänyt hahmottua. Ja minä kun rakastin niin niitä hetkiä, kun ruokaostosten lomassa silmät nauliutuvat yksittäiseen esineeseen, jonka tajuaa sopivan täydellisesti tiettyyn paikkaan kodissa. Rakastin sitä, miten nuo pienet hankinnat tekevät talosta kodin, mutta nyt jouduin vain tyytyä kaipaamaan noita rakastettuja tunteita. Minulla ei ollut mahdollisuutta tehdä talosta vielä kotia, se oli vain remonttityömaa.

Nyt olemme kuitenkin siinä pisteessä, että suurin remonttipöly on laskeutunut. Kokonaisuus on hahmottunut, ja hankintoja voi suunnitella ilman tavallista suurempaa riskiä tehdä virhevalintoja. Tiedän heti kaupassa, sopiiko jokin asia mielestäni kotiimme vain ei, koska tiedän tismalleen, miltä kotimme näyttää. Enää ei tarvitse laskea surkeiden ja tuon tuostakin muuttuvien visioiden varaan. Tästä edespäin keskityn vain viilaamaan kotiamme, jotta siitä tulisi timantti minun mieleen. Kotiin, jossa silmäni lepäävät, on matkaa vielä valovuosi, mutta toivon sen muuttuvan pala palalta parempaan suuntaan. Onhan tässä koko loppuelämä aikaa hioa kodista todellinen briljantti ja tehdä ihania sisustushankintoja. Esimerkkinä tämä tarjotin, jonka bongasin vastikään avatusta sisustusliikkeestä. Olen muuten todella mielissäni siitä, että Kokkolaan keskustaan on avattu useampikin sisustusliike lyhyen ajan sisällä. Hurraa!




maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kontrastia valkoisuuden keskelle

Jo useita kuukausia sitten valitin potevani valkoisuusähkyä, eikä tilanteessa ole tapahtunut kuukausien saatossa minkäänlaista muutosta. Poden sitä edelleen jopa siinä määrin, että olen alkanut viehättyä täysin toisesta ääripäästä, mustasta nimittäin. Jostain syystä mustan ja valkoisen kontrasti yhdistettynä luonnonläheisiin kylmän tai lämpimän sävyihin iskee nyt ja lujaa. Tästä syystä kotiimme on alkanut ilmestyä mustia väriläiskiä (kyllä, musta ja valkoinen ovat mielestäni värejä, heh!) antamaan ryhtiä lattean valkoisuuden keskelle.

Vanha valkoinen jääkaappikin joutui uhriksi tämän villityksen keskellä, ja sai viimein ylleen kauan pohdinnassa olleen tarran, johon idea lähti liikkeelle erään ihanan sisustuspuodin omistajan jääkaapista. Alun perin tarkoituksenani oli pysytellä vain italiankielisissä sanoissa, mutta kielen liiallisen o-päätteisyyden vuoksi tarraan eksyi myös aavistus ranskaa. Antipasto, olivo, chorizo, panino.. Italialaisittain nimenikin olisi varmasti Janiko. Pöh!


Nyt viimeinen lomapäivä alkaa lähestyä loppuaan. Tuntuu jotenkin hirvittävän haikealta palata takaisin arkeen, ja jättää hyvästit viettämällemme taianomaiselle juhannukselle. Joka aamu minut on vallannut se sama tunne, kuin lapsena jouluaaton jälkeen. Kuin elämässä olisi jotain hirvittävän uutta ja ihmeellistä (joopa joo, niin kuin elämässäni muka jotain erityistä olisi!). Mistä ikään tämä tunne tuleekaan, toivon sen kestävän mahdollisimman pitkään. Viimeisiä lomapäiviä kunnioittaen kyhäsin TAAS kasaan kiistattoman kesäherkkuni – kakun tuoreista mansikoista. Tämän loman jälkeen en taida uskaltaa puntarille seuraavaan kymmeneen vuoteen..

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kuin elokuvissa...

Oion unen kangistamia jalkoja laskeutuessani narisevia portaita pitkin alakertaan. Viivyn tovin kylppärissä kihartaen hiuksia. Eiliset vanhempien ja poikaystävän kanssa vietetyt grillijuhlat venyivät niin pitkiksi, etten yksinkertaisesti jaksanut letittää hiuksiani ennen nukkumaanmenoa, vaan kaaduin suoraan puuvillasatiinilla kuorrutettuun sänkyyn. Siinä hiuksia pörröttäen ja lainesuortuvia haroen upotan paljaat varpaani korkeanukkaiseen villamattoon kävellessäni eteisen halki kohti keittiötä. Vanhempieni mukanaan tuoman kielokimpun ansiosta koko alakerrassa leijuu kielojen huumaava ja puhdas tuoksu. Hetken ajan kielojen tuoksu yhdistyy tuoreisiin mansikoihin, kun otan jääkaapista esiin eilen leipomani täytekakun. Poikaystävän vasta kaataessa itselleen kahvia minä jo hivuttaudun kohti ulko-ovea. Toisessa kädessä kakkulautanen, toisessa lasillinen tuoremehua tasapainottelen kohti vastikään rakennettua terassiamme. Päätän istua alas kalusteryhmän suurimmalle sohvalle ja työnnän varvassandaalit syrjään nostaen jalat toisen sohvan nojalle. Paviljongin antaessa osittaista suojaa kuumottavalta päiväauringolta en voi kuin hymyillä. Läsnä on kiireetön ja kaunis kesäaamu. Aamu, jollaisia tuntuu olevan vain elokuvissa. Sillä hetkellä en olisi voinut olla onnellisempi.







Tämä kahden viikon loputtomalta tuntunut painajaismainen työtaakka on viimein ohitse. Enää ei tarvitse pingottaa, vaan voi ottaa rennosti ja tehdä jäljellä olevat asiat täysin omaa tahtia ilman minkäänlaisia aikarajoja. Voimme molemmat heittää hyvästit viidentoista tunnin työpäiville ja keskittyä nauttimaan yhteisistä vapaapäivistä. Aion käyttää tämän nelipäiväisen minilomani totaalirentoutumiseen ja ottaa mallia laiskiaisista. Jatkuvan tekemisen sijaan tahdon nauttia siitä, mitä olemme tekemisillämme saaneet aikaiseksi. Nyt on korkea aika hidastaa tahtia, ellei peräti seisahtua hetkeksi kokonaan!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Mä joka ilta naulaan ja naputan!

Sen kummemmin selittämättä totean heti näin aluksi, että yäk, mikä postaustaukojen äiti tästäkin tuli. Haha. Tauosta huolimatta olen ennättänyt huvittuneena seurata facebookia muutamien päivien ajan. Kun muut laskevat loman lähestyessä selätettyjä työpäiviä, minä lasken kiinnitettyjen terassilautojen määrää. Minua kun ei moisella kesälomaluksuksella tänä vuonna siunata, mutta voinpas jakaa mystisiä tilapäivityksiä kavereiden pällisteltäväksi. Tänään on menossa 25/32. Viimeisiä siis viedään.


Helpolta kuulostava urakka on tosin osoittautunut aivan muuksi, kuin helpoksi. Epätasainen maa, kierot laudat, keskinkertaiset työkalut, taidon puute ja likakaivoille askarreltavat luukut asettivat omat haasteensa, hyttysistä ja nurmikon pälvikaljun aiheuttamasta ahdistuksesta puhumattakaan. Tällä läiskimisellä voisi luulla hyttyskannankin jo pienentyneen, mutta mitä vielä. Lisää tulee kuin sieniä sateella. Terassilla istuessa nauratti katsella sitä kasvavaa hyttysten raadoista koostuvaa puolikuun muotoista kekoa, jonka onnistuin ympärilleni haalimaan tuntien saatossa.


Ajatuksena oli saada terassi tämän illan aikana valmiiksi, mutta sade pakotti meidät sisälle. Toisaalta ihan hyvä vain. Nyt poikaystävä pääsi omien harrasteprojektiensa pariin, ja minä miljoonan muun puuhan pariin, jotka pitäisi hoitaa pois alta muutamassa tunnissa. Pitää siis valkata ne kaikista tärkeimmät toteutettavaksi. Ja kuten huomaatte, bloggauksella taisi olla merkittävän suuri prioriteetti tällä kertaa. Hehe.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Nurkat täynnä polyrottinkia

Tarkoitukseni asioida ruokakaupassa saa aina yllättäviä käänteitä, kun tunnen välttämätöntä tarvetta kääntää rattia muuhunkin, kuin ruokakaupan suuntaan. Tuon viattoman kauppareissun lomassa tuli tällä kertaa testattua, kuinka suuren tavaramäärän ruma ja ruosteinen farmarini kykeneekään nielemään. Tuloksena farkun perällä jo viikon majailleen paviljonkipaketin lisäksi neliosainen polyrottinkiryhmä; yksi kahden istuttava ja kaksi yhden istuttavaa sohvaa, sohvapöytä sekä 200 litraa multaa. Ja ne kauppakassit tietenkin. Auto tuntuu vetävän tavaraa sisäänsä yhtä paljon, mitä vatsalaukkunikin. Hahaa.

Koska kelit eivät tietenkään voineet suosia meitä, jäi terassin rakentaminen sikseen, ja täten kalusteryhmäkin jäi vaille paikkaa. Nyt laatikosta puretut kalusteryhmän osaset ovat jämähtäneet paikoilleen ympäri keittiön nurkkia ja seiniä. Voi että miten lystikästä! Not.




torstai 7. kesäkuuta 2012

Terassit ja paviljongit kumppaneineen

Kesän ensimmäiset suomalaiset mansikat ja Vauhtihirmun pillimehu seuranani istahdin tyhjään taukohuoneeseen. Teki hyvää olla vartin verran täysin yksinään ajatusten kanssa. Siinä ihanassa hiljaisuudessa ennätin viimeinkin ottaa laukusta esiin palan ruutupaperia, ja keskittyä terassilaudan menekin laskemisen. Työpäivän jälkeen kun pitäisi jo kovasti olla rautakaupassa ilmoittamassa mitä tarvitaan, ja miten paljon tarvitaan.


No eihän ne laskelmat osuneet kohdalle ollenkaan, etenkään kun terassilautojen mitta ei ollut sitä, mitä kauppias oli päivää aiemmin ilmoittanut. Laatukin aiheutti suuren pettymyksen, eikä edes poikaystäväni (jolle pihinä ihmisenä kelpaa poikkeuksetta kaikki halvin mahdollinen) kelpuuttanut lautoja. Tässä tapauksessa hinta oli todenmukainen indikaattori laadulle. Siispä arvokkaampaa kaveria peräkärryyn ja sympatiaa anoreksian kanssa kamppailevalle lompakolle. Saavat lautapötköt loikoilla peräkärryssä siihen saakka, kunnes inspiroidumme (haha, never). Toisaalta jos yhtään säätä katsoo, olisi hyvä inspiroitua välittömästi, hyviä ilmoja kun on luvattu koko loppuviikolle.


Josko uuden terassin myötä saamme vanhan ja surullisen terassintekeleen pois pihaltamme, ja istutettua uutta nurmikkoa kuivuneen tilalle. Facebookissa tiedustelinkin "Miten paikkauskylvetään nurmikkoa? Nyt ei kai ole keskikesä, joten ennätänköhän vielä viherpeukaloida tappamatta kuumuudella suloisia pieniä ruohonalkuja? Vai olisikohan siirtonurmi sittenkin varteenotettava vaihtoehto? Hitsi nyt joku kukkahippi pliis?!". Aikaa on kuulemma juhannukseen saakka, joten äkkiä siemeniä tänne, tämä lähtee mylläämään maata kuin myyrä konsanaan!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Watch the time!

Jogurttia. Tarvitsen kaupasta jogurttia. Kaltaiselleni aamupalan väliinjättäjälle jogurtti on riittävän siedettävä aamupalavaihtoehto antibioottien seuraksi. Jos popsisin noita droppeja tyhjään vatsaan, saisin varmasti vatsahaavan ennen kuurin loppua. Siispä jogurttia. Metsämansikkajogurttia, banaanijogurttia ja päärynäjogurttia. Ja kuivashampoota myös. Eikä sitten mitään muuta. Varsin yksinkertainen ostoslista.

Joopa joo taas, kyllähän minä ne jogurtit ja kuivashampoon muistin, mutta muistin jotain muutakin. Töissä olen huomannut useaan otteeseen kaipaavani kelloa, ja tietysti niinä hetkinä kännykkä on unohtunut aina toimiston pöydälle. Siispä kiikutin kassalle muiden ostosten lomassa rannekellon, hupsis! Koska kromin ja valkoisen yhdistelmä viehättää minua edelleenkin ihan vietävästi, jäivät pinkit, keltaiset ja vihreät kellot hyllylle odottamaan räväkämpää ostajaansa. Nyt kello seuraa aina mukanani. Halleluja!


Ja kun aiemmin nillitin pieleen menneestä hiusten värjäysoperaatiosta, ei se enää tunnukaan aivan niin pieleen menneeltä. Kullanruskea väri ei riittänyt tummuutensa puolesta peittämään alkuperäistä väriä, mutta kätki varsin hyvin eläimelliset tiikerin ja gepardin risteytystä muistuttavat raidat ja täplät. Nyt hiukset näyttävät monivivahteisilta ja eläväisiltä. Huh!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Mustaherukkamehua sohvan pohjalla

Huomaan aloittavani postaukset hyvin usein puhumalla säästä, ja arvatkaapa mitä aion tehdä tänäänkin? Hehee. Poikkeuksen aiempaan tekee kuitenkin se, etten nurise tuosta harmaasta, sateisesta ja tuulisesta säästä. Antaa sataa vaikka puukkoja, minä vain tykkään. Katsoessani ikkunasta tuulen ja sateen piiskaamia puita ei sänkylepoon pakottanut tautikaan harmita enää piirun vertaa. Kuka menisi ulos tuolla kelillä edes terveenäkään?! Tänään on siis hyvä sää sairastaa ja juoda sohvan pohjalla kuumaa mustaherukkamehua.


Tulevista ilmoista riippumatta toivon kuitenkin totisesti, että oloni kohentuisi. Silloin minulla olisi ehkä riittävä määrä energiaa hoitaa asioita, jotka ovat roikkuneet tehtävälistalla tovin jos toisenkin. Yhteen niistä liittyy kymmenen neliön verran terassilautaa. Laudoista olisi tarkoitus kyhätä kasaan tukeva pohja paviljongille, joka odottaa kasaamistaan auton sikaosastolla. Joten kyllä, voi kyllä, paviljonki on viimein löytänyt tiensä kotiin. Eilisen työpäivän päätteeksi suuntasin mersun tähtäimen kohti K-rautaa, ja ostin Cellon pihakatoksen toivoen ja rukoilleen, että hinta olisi tässä tapauksessa laadun tae. Nyt juhannuksen deadline ahdistelee takaraivossa, joten asiat pitäisi saada etenemään ihan oikeasti. Minulla ei siis todellakaan olisi aikaa sairastella. Mur!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...