perjantai 30. maaliskuuta 2012

Yhdistelmä katetuottoa ja kissaa

Päiväni sai kehnoimman mahdollisen aloituksen, kun heti aamutuimaan keittiön ikkunasta tervehti maan peittänyt lumivaippa jälleen kerran. Päivä paheni pahenemistaan, kun lueskelin Iltalehden sivuilta kevätihmisiä uhkaavasta takatalvesta. Onpas taas kerran niin hirveän lystikästä. Mites se nyt sitten menikään. Hän koettelee, vaan ei hylkää? Pah!

Ärsytystä aiheuttavasta lumikelistä viis, siirrytään päivän epistolaan. Talomme keittiön kaapistot, tasot ja muutkin keittiösuunnitteluun liittyvät härpäkkeet löytyivät täältä jo ennen astumistani taloon. Eihän kyseistä keittiötä mitenkään taidolla ole suunniteltu, eikä siihen ole ajatustakaan paljoa uhrattu, mutta pienillä muutosajatuksilla olen oppinut näkemään siinä paljonkin potentiaalia. Keittiö tarvitsee vain "hieman" muutosta, oli kyse sitten välitilan ja vetimien vaihdoksesta tai uusien pöytäkaapistojen ja vitriiniovien lisäämisestä. Pikkujuttuja, köh.

Yksi näistä vaatimattomista päämääristäni on viimeistellä keittiökaapistojen romanttinen ilme koristelistojen avulla. Meinasin kuitenkin lentää pyllylleni, kun sain kuulla niiden hinnoista eri keittiölafkoilta. Lompakkoani surumielisesti paijaten nöyrryin kohtalooni pulittaa käsittelemättömästä havupuukuitukököstä (lue: mdf), tähtitieteelliset 27 euroa metriltä. Tänään hipsiessäni sokkeleiden perässä erääseen keittiöliikkeeseen satuin avaamaan keskustelua riistohintaisista koristelistoista. Ja voi kyllä, voi kyllä! Sokkeleiden lisäksi mukaani tarttui kauniimmalla profiililla ja valkoisella kalvopinnalla varustetut koristelistat naurettavan halvalla, vain alle 9 euron metrihintaan. Hyppelin innosta ja haistattelin pitkät niille kaikille firmoille, joiden listahinnat katetuottoineen ovat syvältä sieltä.

Huomatkaa lattialla lojuvat karvat. Taljamme taitaa vaihtaa myös kesäturkkiin. Haha!

Ja koska Puutikki on melkoinen linssilude, en voinut vastustaa kiusausta tarjota hänelle kahdenkeskistä hetkeä kameran kanssa. Kyllä neiti nautti olostaan niin suuresti, kun kamera räpsi kuvia vain ja ainoastaan hänestä itsestään. Hassu kissa. ♥





Me Puutikin kanssa toivotamme hyvää viikonloppua teille kaikille!

torstai 29. maaliskuuta 2012

Korukeidas vaatekaapin uumenissa

Viime vuoden loppupuolella, kun jouluisen tunnelman tuova lumi oli vielä niin kovin hauska juttu, mainitsin makuuhuoneeseen pystytetystä (ja maailman typerimmän nimen omistavasta) Ikean vaatekaapista rumine vetimineen. Nykyisin tämä tylsä ja yksinkertainen takorautaisilla vetimillä varustettu vaatekaappi pitää sisällään henkilökohtaisen paratiisini. Sen lisäksi, että pariovet kätkevät taakseen poikaystäväni yhden ainoan puvun, minun juhlaleninkitusinan, aimomäärän muita henkarivaatteita ja koreja hirvittävissä väreissä, löytyy niiden takaa rakas korukeitaani.


Huomasin joitakin kuukausia takaperin, miten vaikeaa tarvitsemansa korvakoruparin metsästys voikaan olla, kun koruja on ripoteltu vähän sinne sun tänne. Koruja löytyi milloin mistäkin, myös leipälaatikosta, sängyn alta ja peräti kissan vesikiposta. Lisäksi brutaali tapani säilyttää kaikki korut kankaalla vuoratussa pajukorissa aiheutti ongelmia, enkä korukaaoksen vuoksi jaksanut hetkeen edes käyttää koruja. Etenkin pitkien kaulakoruvyyhtien selvittämiseen sai varata aamuisin noin puoli tuntia, mikäli tahtoi laittaa jotain kaulaansa.


Ongelmaan ehdotettiin muun muassa korurasiaa, mutta ajatus pienistä korurasioista aiheutti minussa vain suunnatonta huvittuneisuutta. Olikohan vinkin antajalla aavistustakaan, millaisesta määrästä koruja nyt puhuttiin? I doubt that. Sittemmin pienen ajatustyöskentelyn tuloksena korut ovat löytäneet paikkansa hyvin organisoituna ja helposti valikoitavina. Kun toisen oven takaa löytyvät muovimaisemmat rihkamakorut, pitää toisen oven tausta huolen arvokkaammista ja paremmista koruista. Ja korujen valkkaaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!


Koruja silmäillessäni katseeni osuu aina yhteen tiettyyn koruun, nimittäin Kalevala Korun Naisen ääneen. Kyseinen koru muistuttaa minua valmistumisestani ensimmäiseen ammattiin, ja aiheuttaa joka kerta perhosia vatsanpohjaan. Voi niitä muistoja!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Se päivä, kun Ikea meni boikottiin

Voi toivottomuus. Kuulin viimeksi tänään poikaystäväni bulgarialaiselta ystävältä, kuinka naiset ovat tunnettuja mielensä muuttamisesta. Ymmärtäminen ajaa hänet kuulemma hulluksi. Hänen mielestään miehet pääsisivät huomattavasti helpommalla, kun eivät edes yrittäisi ymmärtää naisia. Nykyisin hän käyttää päätösvaltaansa kaikkii niihin asioihin, jotka ovat vähääkään hänen tietämysalueellaan. Vaimo vain vinkuu ja vikisee. Vaivihkaa pyysin häntä olemaan yllyttämättä ystäväänsä, tuota hölmöä poikaystävääni, ettemme päädy missään vaiheessa tilanteeseen, jossa hän iskisi kapuloita MINUN rattaisiini.

Toisinaan kyllä toivoisin sitä, siis että joku rajoittaisi minua. Sellaisessa tilanteessa vaihtoehdot olisivat paljon rajatumpia, ja päätöksenteko helpompaa. Esimerkkinä tämä kirottu keittiön välitila, joka on puettu jo neljään eri viritelmään, ja nyt yritetään ideoida viidettä. Vielä viikko sitten olin varma valinnastani marssiessani Ikean kassalle muutama Fastbon rosteripintainen välitilalevy kainalossani. Olin siitä varma vielä muutama päiväkin sitten. Vaan enpäs ole enää.

Aloitettuamme levyjen sovittamisen välitilaan oli ilo ylimmillään, kun huomasimme yhden levyn olevan merkittävästi toisia tummempi. Pakkausten jokainen numerosarja oli identtinen toisiinsa nähden, joten Ikean asiakaspalvelukaan ei osannut asiaa tarkemmin selittää. Saimme suosituksen tulla paikan päälle vaihtamaan ja valitsemaan levyt, jotka olisivat varmasti samaa sävyä. Ja kutun villit. Fiilikset meni jo! Jos näinkään yksinkertainen asia ei voi sujua ongelmitta, on se selvä viesti, ettei kannata edes jatkaa yrittämistä. Ensin oli alkuperäinen välitila. Sitten oli laatat, jonka neropatit (=me) laatoittivat päin prinkkalaa, ja jotka pysyivät loppuajasta kiinni ainoastaan silikonisauman avulla. Sen jälkeen tuli potkuritehtaan paneelit, joiden kierous pilasi kaiken. Nyt saimme värivirheellistä levyä. Ai mikä huono tuuri?!

Jaa että mikä väriero? Ja kyllä, kaksipuoleisissa levyissä todellakin on jokaisessa sama puoli ylöspäin!

Nyt on aika laskea kaikki uusiksi, kunhan saan vain ensin vedettyä henkeä. Asiat eivät selvästikään ole menneet putkeen, ja käyn sen vuoksi kiukkukierroksilla. Suurimman osan ajasta olen viettänyt ketutellen huonoa tuuria, ja purkanut sitä milloin mihinkin. Mutta sanonpahan vain, että huono tuuri on saattanut jo aika monen firman boikottiin tämän remontin aikana. Sääli. Hah.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Stressaantunut remonttiähkyilijä

Minulla on hyvin epävakaa viha-rakkaussuhde remontointiin. Kun asiat menevät hyvin, on remontointi yksi parhaista tavoista kuluttaa aikaa. Kun hommat menevät päin prinkkalaa, kuten ne tuntuvat lähes poikkeuksetta menevän, muuttuu ääni kellossa vikkelään. Tilannetta ei paranna se, että olen potenut jo pidemmän aikaa remonttiähkyä, jonka ansiosta toimeen tarttuminen on vaatinut suuria ponnisteluja.

Eilen blogissani vallitsi hiljaisuus, mutta kodissamme ei. Kotimme täyttyi toivottomuudesta johtuvasta itkusta ja huokailusta. Mitä tehdä, kun mistään ei tule mitään? Mitä tehdä, kun tuntuu, ettei enää jaksa? Minun pitäisi kuulemma ottaa remontointiin etäisyyttä, mutta kun en voi, en osaa. En voi rentoutua ennen kuin asiat ovat valmiita. Keskeneräisyyden vallitessa osaan vain stressata, ja stressin alla murtua. Minun on edelleenkin aivan järjettömän vaikea käsittää, miten nekin asiat, joihin ei oikeasti talon kierous tai tekijöidensä tyhmyys pitäisi vaikuttaa, menee silti päin pyllykkää. Huonon tuurin talo, sanoi poikaystäväni. Totta. Se sen täytyy olla. Kun törmää sellaisiin ongelmiin, mitä ei edes vastikään hankkimamme välitilalevyjen myyjäyritys osaa selittää, ei se ole enää selitettävissä kuin huonolla tuurilla.

Tahtoisin tämän kaiken olevan jo ohi. Tekisi mieli pidättää happea niin pitkään, että aivot lakkaisivat käymästä ylikierroksilla. Voisinpa saada hetken aikaa itselleni kaukana tästä kirotusta talosta ja remontista. Oih ja voih.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sinkkulauantai

Yön aikana tänne on saapunut niljakas usean senttimetrin lumikerros maahan. Juuri nyt tuntuu todella typerältä siirtää kellot kesäaikaan, sillä ulkona ei ole kesästä aavistustakaan. En minä kyllä kesää erityisen kuumeisesti odota, mutta nuo lumikinokset ovat keväisten fiilisteni tiellä. Minä kun olin jo valkkaillut lemppariballerinani käden ulottuville. Kettu vie!

Eilinen sinkkuna vietetty päivä oli varsin ihana ja rentouttava, ja toivon samankaltaisia päivä tulevan jatkossa paljon useammin. Nautin niin kovasti kiireettömästä shoppailukierroksesta kotikaupunkini keskustassa. Pienissä putiikeissa on mukava rupatella ahkeran asioinnin myötä tutuksi tulleiden myyjien kanssa, eikä niistä tunnu olevan mahdollista poistua koskaan tyhjin käsin.

Tällä kertaa tiesin kyllä tismalleen, mitä olisin etsimässä. Cult Designin kolmiosainen alusta on huutanut viimeistä perheenjäsentään jo tovin. Erityisesti Helminan 30% alennukset houkuttelivat tarttumaan tähän epäkohtaan pikimmiten. Alun perin olin suunnitellut tiskiainepullon ja maljakon rinnalle tuikkua, mutta koska hurjat aleprosentit olivat huventaneet Helminan varastoja, ei Kub-sarjalla ollut tarjota kovinkaan montaa vaihtoehtoa. Siispä päädyin kotiuttamaan sokerikon, vaikka se ei olekaan tiskaukseen pyhitetylle kaksikolle luontainen jatkumo. Marketeista puolestaan jäi käteen kehys, jonka aion pyhittää peribrittiläiselle "keep calm and carry on" fraasille, mutta hieman uudelleen muotoiltuna. AmadaB:n supersoma peili päätyi ostoskoriin pelkästään alennuslappunsa ansiosta, eikä minulla ole hajuakaan, mihin sen voisi laittaa. Haha.


Noin muuten ilta meni kotitöiden, saunan, herkullisen kanasalaatin, hyvien juomien ja herkkujen parissa. Kuoharipullo jäi korkkaamatta, sillä en voinut vastustaa noita Angry Birdsin hauskoja limutölkkejä. Olen kuullut väitteen, että salaatti on kevyttä ruokaa, mutta se ei tapauksessani pidä paikkaansa. Osaan tehdä kanasalaatistakin sellaisen kaloripommin, että oksat pois!



Ja jos toisten kodeissa on lemmikkikyyliä, niin on näemmä täälläkin. Eilen pensasaidassa täytyi olla menossa jotain äärimmäisen mielenkiintoista, sillä Tuutikki viihtyi nenä kiinni ikkunassa tovin jos toisenkin. Ja kukapa muu niitä nenun jälkiä lasista joutuukaan puhdistelemaan, kuin minä.. ♥


Sain juuri vanhemmiltani jälleen kutsun tulla syömään heidän kanssaan. Kutsut toistuvat lähes joka viikonloppu, ja kerta toisensa jälkeen tartun niistä lähes jokaiseen. Hassua, miten valmiiksi katettua pöytää on oppinut arvostamaan vasta kotoa muutettuaan. Nyt se tuntuu erityiseltä luksukselta.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Matkan varrelta

Ah, tätä päivää on odotettu. Poikaystävä on huidellut miesporukan kanssa jo ties missä aamupäivästä lähtien. Pitkästä aikaa saan pitää vapaaillan parisuhteesta, ja omistaa koko päivän vain ja ainoastaan itselleni. Päivä alkoi itselleni tyypilliseen tapaan kaupungilla kierrellen, sillä mitä olisikaan omilla ehdoilla vietetty päivä ilman shoppailua? Löysinkin vähän sitä sun tätä, ja keittiön osalta Cult Design sai viimeisenkin osasensa. Jääkaappi on tankattu kanasalaatin aineksilla, limpparilla ja kuohuviinillä. Ötökkäkammoiselle tyttöystävälle on haettu saunan lämmitystä varten puut liiteristä jo eilen. Veikkaan, että tästä on kehittymässä oikein ihana ilta. Tästä kaikesta kuitenkin lisää seuraavalla kerralla, sillä nyt hyppäämme muutaman päivän ajassa taaksepäin, jolloin nautiskelin vielä Helsingin vilkkaasta kaupunkielämästä ystäväni kanssa.

Ensimmäisenä minut talutettiin Papagenaan, josta bongasin aivan tuhottoman muhkean ja ihanan tyynyn. Tiesin tyynyn olevan perfect match olohuoneessa loikoilevan torkkupeiton kanssa, joten en millään voinut vastustaa kiusausta hyödyntää tilaisuutta saada tyyny puoli-ilmaiseksi. Siispä kassan kautta ulos, ka-ching! Tyynyä paijattaessa vastakarvaan esiin tulee hauskasti raitakuvio. Tästähän en olisi tiennyt mitään, ellei kassaneiti olisi minulle tyynyn saloja esitellyt. Siispä kaunis tyyny on kaiken lisäksi mielenkiintoinen! Nyt tämä vekkuli tyyny saa lämmittää nurkassa yksinään nököttävää lepotuolia.


Eniten kaikista olin odottanut asiointia Riviera Maisonin myymälässä. Täytynee kuitenkin myöntää, että olin selvästi odottanut liikoja, kun liikkeestä poistuttaessa fiilikset olivat vain keskinkertaiset. Ei se ollutkaan unelmieni paratiisi. Kyseessä oli vain ylihinnoiteltujen, vaikkakin kauniiden, tavaroiden pienehkö liiketila, jossa kaikkien tuotteiden hintalappuja ei uskaltanut edes katsoa. Tarkemmin ajateltuna tilanne oli kuitenkin melko miellyttävä, sillä pelko satojen eurojen menettämisestä liikkeeseen ei käynytkään toteen. Kulutin maltillisesti muutaman kympin alehintaiseen kannuun sekä pastamittaan, ja pankkitilini kumarsi kiitokseksi.

 

Kokonaisuudessaan remonttitarvikkeita lukuunottamatta ostossaalini näytti jotakuinkin tältä. Melko maltillista ja pienimuotoista kaltaiselleni himoshoppailijalle, eikö vain? Hah. Melkein jäi harmittamaan!


Ainoa asia, mitä en haluamisistani huolimatta onnistunut nappaamaan mukaani, oli tämä ystäväni sulostuttavan ihastuttava hauva, jolla on selvästi muodostunut suuri tunneside lehmäänsä. Niin suloista katseltavaa! En tiennyt voivani tykästyä näin palavasti yhteenkään koiraan, mutta kai mä sitten voin, Idefix teki siitä niin helppoa. ♥

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Olohuoneen reveal tyylivarkaittain

Onhan niistä olohuoneen verhoista jo jonkin aikaa lätisty. Heti kuin kyse olisi jostain suurestakin spektaakkelista. No höpsis. Jos kuitenkin jotain vihaan sisustamisessa yli kaiken, on se noiden kangasmetrien ripustaminen. Siksi verhot ovat itselleni aina aikaavievä ja suuri projekti, ja nimenomaa projekti. Saatan valmistautua henkisesti verhojen ripustukseen viikkoja, ja joka kerta homma aiheuttaa yhtä paljon puistatusta. Voisinpa palkata itselleni verhonripustajan.

Olen kokeillut olohuoneeseen peräti kolmia verhoja puolen vuoden sisään (miettikää, mikä määrä ripustamista!), eikä niistä yhdetkään ole miellyttäneet silmääni. Siitä turhautuneena päätin unohtaa tyystin omat viritelmäni, ja heittäytyä puhtaasti tyylivarkaaksi. Kävin taannoin pienehkön keskustelun Tirlittanin Katjan kanssa hänen verhoista, ja tulin siihen lopputulokseen, että haluan apinoida hänen verhoideaansa. Näin jälkikäteen todettuna voin vain kiittää Katjaa, hänen blogiaan ja ideoitaan, sillä verhosumplintani on viimein saatettu päätökseen, ja olohuoneen nakuilu on menneen talven lumia.

Yritin kerrankin panostaa, ja hoitaa kuvauksen kännykkäkameran sijaan ihan oikealla kameralla, mutta ei mennyt taaskaan kuten Strömsössä. Koska en halunnut salaman vääristelevän värejä, vaati pimeys (kun joku ei ihan tosissaan osaa laittaa kattovalojakaan päälle) herkkyyden säätämistä suurelle. Liian suurelle. Nyt saatte nauttia parista hullusta kuvasta, joissa on enemmän kohinaa kuin laki sallii. Pardon moi.


Sivuverhojen väliaikaiskiinnikkeet vaihtuvat tulevina päivinä lopullisiin, jahka päätän, mitä haluan. Tällä hetkellä en ole varma, pidänkö noin suuresta kontrastista verhojen ja pidikkeiden välillä. Vaihtoehtona mielessä pyörivät siis kuvien musta nauha ja juuttinaru. Valinnasta riippumatta tiedän kuitenkin sen, että tahdon rusettikiinnityksen. Kuinka söpöä. Haha.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Miniblogimiitti

Ei minun vielä pitänyt olla täällä, kotona siis. Juuri nyt minun oli tarkoitus olla vasta aloittamassa matkaa kotiin. Istua firman laina-autossa, kuunnella rätiseviä radiokanavia ja mutustella vatsa täyteen kaikenlaisia matkaherkkuja, aivan kuten menomatkallakin. Suunnitelmat heittivät kuitenkin häränpyllyä, ja kohtalonani oli matkata kotiin yksinään aamujunalla. Kun poikaystävä istuu vielä kurssilla imemässä tylsää autotietoutta itseensä, olen minä jo matkannut melkein halki Suomen, ja hoitanut pakollisen tapaamisen. Ennen poikaystävän paluuta olen taatusti myös saanut puettua olohuoneen verhoihin.. ehkä!

Helsingissä oli lystikästä erityisesti miniblogimiitin ansiosta. Jep, TSOT  JaninaStar. No ei se mikään miitti ollut. Kaksi maantieteellisesti päin pyllykkää sijoitettua pitkäaikaista ystävää iskivät yhteistuumin lompakkonsa Riviera Maisonin tiskille ja parkuivat vuorotellen pankkitilin saldoa. Janina oli oikein näppärä korvike navigaattorille Helsingissä liikuttaessa. Pääsinkin ensimmäistä kertaa elämässäni kokemaan raitiovaunut ja metrot (oikeasti, hurjaa!), sekä hurvittelemaan kauppakeskuksissa, joissa yksistään oli jo taatusti enemmän pinta-alaa, mitä koko Kokkolassa.

Kuten vanha työkaverini sanoi, reissu Helsinkiin on kuin paluu sivistyksen ääreen. Sivistyksen, jota ilman ei haluaisi enää elää. Sisäinen kaupunkilaistyttöni pihisi innosta päästessään näkemään pääkaupunkiseudun helmiä ja putiikkipaljoutta, mutta huokaili katkerana Pendolinon puksuttaessa kohti sivistymättömyyttä. No vitsi vitsi, hyvältähän tämä kotiinpaluu tuntui, vaikka pidemmäksikin aikaa olisi voinut jäädä. Helsinki oli ihana shoppailumekka, mutta koti on aina koti. Tosin aika pieni ja säälittävä koti Helsingin rinnalla.

Todella mälsää, etten voi jakaa yhtäkään kuvaa etenkään niistä muutamista maltillisella mielellä tehdyistä shoppailuista, sillä kaikki ostokset ja tavarat usb-johtoa myöden matkaavat luokseni vasta yhdessä poikaystävän kanssa. Siispä odotan iltaa kovasti. En siis poikaystävän tulon vuoksi, vaan niiden ostosten, hah!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Hei Helsinki, täältä tullaan!

Löysin itseni aamupäivällä naureskelemasta pilkalliseen sävyyn, kun Helsingissä satoi lunta. No nyt sitä mömmöä sataa sitten täälläkin. Maa on aivan valkoisena. Kettu vie! Mahtaa naapurin herraa sapettaa, kun päivittäinen edistä-kevättä-ja-lapioi-lumet-pois-pihalta operaatio ottaa takapakkia. Sen seuraaminen on kyllä tuonut osaltaan hupia omaan tylsään elämääni. Kylppärissä (joka on todellinen mekkani, hah) ollessaan ilmastointikanavan kautta kuulee selvästi, kuinka tien toisella puolella asuva naapuri huikkaa: "Jaa on Risto lumenluontipuuhissa" ja vastaukseksi tämä lumi-pois-pihaltani herra huutelee: "Joo, pitää vähän avittaa luontoa". Hah. Voisi luontokin suhtautua lumeen samalla tavalla, mitä naapurin Risto.

Jos kevät ottaa takapakkia, niin on kyllä ottanut olohuoneen verhoprojektinikin. Nämä ovat niitä kausia, kun mistään ei tule mitään. Ensin työskentelyni esti salakavalasti kylään hiipinyt megaähky, kiitos isäni viisikymppisten, ja nyt siirtopaperitkin alkoivat oikutella (tai niiden aivoton käyttäjä). Tekstin siirtäminen kankaaseen ei ollutkaan niin mutkatonta, mitä saatoin olettaa. Ennätin peräti pilata yhdet verhot noudattamalla surkeita netistä löytämiäni ohjeita, joten koko projekti kärsii viivästymisestä. Sain kuitenkin loistavan tekosyyn kipittää jälleen kerran vanhempieni luokse treffaamaan salarakastani, epävakaasti toimivaa ompelukonetta. Ehkä pahin on nyt viimein hoidettu pois alta. EHKÄ. En hetkeen halua nähdäkään ompelukonetta, saati silitysrautaa.



Vaikka projektin loppusuora alkaakin lupaavasti häämöttää, joutuu se hetkellisesti jäähylle. Minä nimittäin suuntaan nokkani kohti Helsinkiä! Kolme autuasta remontointivapaata päivää. Voi nenä, miten rakastankaan autonrassaajapoikaystävääni, joka nakitetaan tuon tuostakin kursseille tuonne himoshoppaajan paratiisiin. Radisson Blun herkullinen aamiaisbuffet, Riviera Maisonin lippulaivamyymälä, Ikean halpataivas ja miljoonat muut asiat, paikat ja ihmiset, täältä tullaan! Iik, iik, ihanaa! ♥

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Voihan sanavahvistus!

Olen törmännyt useissa blogeissa kommenttien sanavahvistukseen, ja kerta toisensa jälkeen sanojen vahvistelu saa aivoni napsumaan. Epäselvien sanojen syöttö on kaltaiselleni sisäiselle blondille todellinen palikkatesti! Voiko suttuisten kirjainten vahvistaminen tehdä kommentoinnista enää epämiellyttävämpää? NO EI! Kymmenen minuuttia sitten minulla oli käynnissä aivan hirveä slaagi, kun sain yllätyksekseni kuulla, että myös minun blogissa on sellainen käytössä. En minä vaan tiennyt! Haluankin nyt pyytää kaikilta sanavahvistuksesta aiheutuneita harmaita hiuksia anteeksi. Asia on viimein korjattu.


PS. Enhän minä sitten eilen päässytkään olohuoneen verhojen kimppuun, kuten olin ajatellut. Suunnittelin suorittavani operaation palattuani synttärijuhlista, mutta sulloin sisälleni sellaisen määrän voileipäkakkuja, että jouduin kysyä äidiltäni, onko ähkyyn mahdollista kuolla. Vastaukseksi sain: "No hevoset ainakin voi kuolla", ja räkäistä naurua. Haa-haa. Hyvä juttu. Siispä uusi yritys huomenna.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Touhukas lauantai

Jo eilen nukkumaan mennessäni tiesin, että tästä päivästä tulisi kiireinen kuin mikä. Sen lisäksi, että haluaisin saattaa keittiön paneelilevyselkkaukset ja olohuoneen verhoprojektin päätökseen, olisi tiedossa lisäksi isäni 50-vuotisjuhlat. Siispä tämä aamupäivä on varattu remontoinnin ja sisustamisen tehokombolle, jotta illan voisi vain huilia rennoissa merkeissä vanhempieni luona. Kaiken lisäksi olen päättänyt paastota koko päivän, jotta illemmalla voin iskeä synttäripöydän antimiin kiinni kaksin käsin. Täältä siis tullaan voileipäkakut, ja suolaiset piirakat! Nomskista!

Vielä muutama päivä sitten keittiössämme oli todellinen esterata, kun pystytin "ammattitasoisen" maalauspajan.
Nyt paneelilevyt ovat löytäneet jo paikkansa, mutta tarvitsevat vielä muutaman maalikerroksen ylleen.

Tavallisuudesta poiketen vietin kylppärissä peräti tunnin itseäni puunaten. Tämä remonttirumba näyttää todella vaikuttaneen minuun, sillä jälleen kerran kynnet ovat poikamaisen lyhyet, korviksen reiät lähestulkoon ummessa ja pelkkä ripsivärin ja eyelinerin lisääminen saa olon tuntumaan niin pyntätyltä. Haha, aivan hassua. Oli varsin ihana laittautua pitkään ja hartaasti oikein luvan kanssa. Lisää juhlia, kiitos! Kun en nyt vain sotkisi hiuksiani ja nassuani maaliin, kuten minulla on yleensä tapana.

Kaiken tämän tohinan keskellä olisi vielä tarkoitus käydä hieman shoppailemassa. Voisin suunnata esimerkiksi Kodin Terran (ei kai tarvitse enää mainostaa, miten lemppari kyseinen kauppa onkaan!) rempparytinöille bongaamaan halpoja hintoja, sekä etsiä käsiini Twilightin vastikään ilmestyneen toisiksi viimeisen osan. Kyllä, olen heikkona vampyyreihin, etenkin Edwardiin. Haha.

Iloista viikonloppua teille kaikille!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Lisää tapettia, kiitos!

Viime kuukaudet olen kuluttanut pohtien, mitä tapettia laitetaan, ja minne laitetaan. Olen selannut paikkakuntani jokaisen tapettikirjan läpi, ja törmännyt toinen toistaan upeampiin yksilöihin. Parhaiten mieleeni on syöpynyt Eijffingerin lasihelmin koristellut tapetit, joiden rullahinta oli vaatimattomat 182 euroa. Sellaista siis, kiitos. No vitsi vitsi, jos ei nyt kuitenkaan.

Eijffingerin Gracia-lasihelmitapetti

Ironista tässä tapettipohdinnassa on se, että koko pienen elämäni olen kuluttanut tapetteja inhoten. Maali on ollut paras kaverini siitä lähtien, kun muutin pois vanhempieni luota. Juontunevatko syyt kielteiseen tapettiasenteeseen samasta, mistä inhoni muovimattoihinkin: vanhoista kodeista. Tiedättehän ne vastenmieliset 70-luvun kerrostaloasuntojen muovimatot, joita sana muovi on oikein otollinen kuvaamaan. Tai ne puistattavat valkoiset kohokuviotapetit, joiden kohoumia oli lapsena kylläkin hauska rapsutella irti, ainakin siihen saakka, kunnes vanhemmat huomasivat. Viimeisen vuoden sisällä nämä mielikuvani muovimatoista ja tapeteista ovat saaneet kunnolla kyytiä, kiitos tuotekehityksen. Enää tapetti ja muovimatto eivät lukeudu kirosanoihin, ja niitä löytyy myös meidän kodistamme. Nähtäväksi siis jää, mitä tapettia laitetaan, ja minne laitetaan. Tai ehkä jo tiedän, mutten paljasta. Heh.

Sivumainintana voisin lisäksi kertoa, että Bootykin päätyi taannoin paperille. Eräs kätösistään taitava naisimmeinen piirteli ja maalaili mamman mussukasta todellisen näköisteoksen. Nyt vain pitäisi löytää kissaneidon ympärille arvoisensa kehykset. Rakastan! ♥

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Valkoisuusähky

Pitkästä aikaa päädyin kuluttamaan tehokkaan puolituntisen kaupungilla. Viime aikoina olen harrastanut shoppailua vain netin kautta (sitä jo usein esille noussutta kestosuosikkiani, Kodin Terraa, lukuun ottamatta). Oli varsin autuasta kierrellä kauppoja ihan konkreettisesti ja hypistellä tavaroita mielin määrin. Ennätin asioida peräti viidessä eri liikkeessä, joista jokaisesta tarttui jotain pientä mukaani, myös hieman Arnoldsin herkkuja. Donitsiähkyn lisäksi minulla on nyt viimein muun muassa suuri kerä juuttinarua, halleluja! Haikailemaan jäin monen muun asian ohella Muurlan Cupido-keräilyviinilaseja, joista jokaisesta löytyy Tommy Tabermannin rohkaisevia ja koskettavia runoja. Ne sopisivat kivasti jo aiemmin hankittujen kuumajuomalasien joukkoon. Tämä hankinta on tosin ollut harkinta-asteella jo kuukausia. Luultavasti tuotanto ennätetään lopettaa, ennen kuin saan tehtyä ostopäätöksen.


Näin syksyn ja talven pimeinä kaamosaikoina sitä autuaasti unohtaa, mikä varjopuoli auringonpaisteella onkaan. Äh, mikä pääkipu. Siispä ylistyslaulu heille, jotka ovat keksineet aurinkolasit, sälekaihtimet ja särkylääkkeet, nuo pelastavat enkelini. Aurinkoisuudella on kyllä toinenkin haittapuoli pölyn ja likaisten ikkunoiden esiintulon lisäksi: hurja määrä valoa kun korostaa valkoisen kodin valkoisuutta entisestään. Yäk, sitähän voisi erehtyä luulemaan, että asuu sairaalassa. Pääkoppani sisällä näyttääkin olevan meneillään jonkinlainen vastaisku valkoisuudelle, sillä kaikki hankintani ovat tätä nykyä värillisiä. Ei värikkäitä, mutta värillisiä. Maalailepas näissä ajatuksissa sitten keittiön paneelilevyjä VALKOISEKSI.. Plää!

Uusimmat hankintani ovat nämä AmandaB:n supersuloiset lasipurkit, jotka pönöttävät vielä surullisen tyhjinä.
Jos joku ei tiedä, miltä kahvipurut näyttävät, saa lukutaitoinen EHKÄ jonkinlaista osviittaa sisällöstä. Haha.

Jääkaapin boksitusviritelmää kuvatessani meinasin jopa heittäytyä niinkin hurjaksi, että olisin räpsinyt samalla kuvia tulitikkurasiaolohuoneesta keskeneräisyydestä huolimatta. Sitten heräsin todellisuuteen huomatessani järkyttävän kaaoksen ja siivottomuuden. Sohvapöydällämme on tuhat keskeneräistä Kinder-yllätystä, minä kun pidän Kinder-munista, ja poikaystäväni Kinder-yllätyksistä. Loistava yhtälö, mutta näemmä syön Kindereitä liian nopeaan tahtiin, kun yllätyksetkään eivät ennätä enää kasautua samaa tahtia valmiiksi, haha! No joka tapauksessa päätin olla paljastamatta vielä yhtikäs mitään, pysyköön olohuone, sen kaaos ja siivouslaiskuuteni täytenä mysteerinä.. ainakin siihen saakka, kunnes saan olohuoneen puettua verhoihin. Maltti on valttia!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Ulkona paistaa aurinko, ja räystäiltä tippuu vesi. Keittiön ikkunasta ulos katsoessa voi melkein kuulla kihinän, kun polttava auringonpaiste sulattaa lumen pois. Ihanaa, kevät on jo täällä. Koko elämäni olen rakastanut kesää ylitse muiden vuodenaikojen. Vasta nyt kuitenkin ymmärrän, miten ihanaa aikaa kevät onkaan. Miten paljon vatsassa lentelee perhosia, kun näkee luonnon herättelevän itseään talviunilta. Se on kaunista, se on ihanaa, se on jännittävää, ja siinä on taikaa. Nyt rakastan kevättä ylitse muiden vuodenaikojen, jopa ylitse kesähelteiden. Eniten odotan sitä hetkeä, kun pihan mahtava syreeni puhkeaa kukkaan. Voi sitä kauneutta, voi sitä tuoksua. ♥


Pihalla näkyy kevät, ja niin näkyy minussakin. Vaikka olen hartaasti päättänyt saattaa sisätilan remontin valmiiksi ennen pihaa, alkaa pieni ulkotilaremontoija hihkua sisälläni. Haaveilen paljosta, vaikka pieni halkaistu tontti ei suurille haaveille jätä sijaa. Kaiken lisäksi olen ihminen, joka onnistui tappamaan kaktuksenkin. Tästä syystä pihaa tuskin koskaan tullaan näkemään kauniissa kukkaloistossaan. Kun viherpeukalotaitoja jaettiin, en tainnut olla jonossa. Sen sijaan haaveilen kuistilta nurmialueelle johtavasta laattapolusta. Haaveilen verhoin koristelluista katoksista, lyhdyistä, suihkulähteistä, kaikesta ihanasta, jota ei tarvitse hoitaa ja kastella. Toisaalta haaveiden toteuttamiseksi saamme odottaa tovin, että keskelle pihaa kolatut lumet sulavat pois. Pihan lumikinoksen latistavasta fiiliksestä huolimatta olen päättänyt piipahtaa jälleen kerran suosikkirautakaupassani, Kodin Terrassa, ihastelemassa ja haaveilemassa. Oi ihana kevät, sulata jo pihamme lumet pois!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Pliisu romantikko

Koti on useimmalle meistä kaikki kaikessa, hyvän olon perusta. Ennen kaikkea koti on se henkilökohtainen asia, joka kertoo asujasta itsestään, meistä. Tiedämme, ettei jokainen näe kotiamme samoin silmin kuin me, mutta silti osa meistä asettaa kotinsa ja itsensä julkisen blogiyleisön eteen. Se kysyy rohkeutta. Miten tämmöisiä ihmisiä ja koteja voisi olla kunnioittamatta? Emme ehkä voi jakaa samaa makua koko maailman kanssa, mutta voimme jakaa näkemyksemme kodin tärkeydestä. Voimme antaa positiivista palautetta toisen onnistumisesta, kritisoida epäonnistumisia ja tarjota toisillemme näkemyksiä, kun oma pää vain lyö tyhjää. Kaiken tämän voimme tehdä loukkaamatta sitä toisen tärkeintä, kotia. Tai näin se teoriassa menisi. Totuus onkin toinen.

Olen nimittäin viime päivinä seikkaillut useilla eri keskustelupalstoilla. Katseeni on hakeutunut etenkin niihin ketjuihin, joissa keskustelua käydään blogeista, etenkin sisustusblogeista. Olen meinannut useaan otteeseen keikahtaa baarituolilta lukiessani sitä kritiikkivyöryä, minkä jokin lause tai linkki onkaan saanut aikaiseksi. Huh!

Tiettävästi minun sisustusmakuni on pliisu ja romanttinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö esimerkiksi graafinen ja moderni sisustus voisi miellyttää silmääni todella paljon. Ainoa ero näillä kahdella on se, että voisin tuntea oloni kotoisaksi vain siellä pliisussa ja romanttisessa tönössä, jonka portaat narisevat ja seinät ovat kierossa. Koska kaikkia ei voi miellyttää, pyrkimykseni on miellyttää vain ja ainoastaan itseäni ja siinä sivussa poikaystävääni (joka osti minulle eilen lemppariherkkutorttuani naistenpäivän kunniaksi, omskis nomskis! ♥). Meidän kodistahan tässä on kyse. Jos joku sattuu tykkäämään näkemästään, sehän on vain mukava bonus. Siispä tahdon rehellisesti olla pliisu romantikko, enkä oikeastaan mitään muuta. HIP-HIP-HURRAA!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kymmenen asiaa minusta

Sain Castle in the Skyn kultaiselta kaimaltani haasteen, johon tartun oikein mielelläni kaksin käsin. Tällaiset haasteet ovat varsin hauska tapa kertoa itsestään jotain, mikä ei välttämättä muuten tulisi ilmi. Kaiken lisäksi jaarittelijaluonteeni tahtoo vastata jokaiseen kysymykseen yhden sanan sijasta hirveällä lauseryökkiöllä, joten selkeitä ja ytimekkäitä vastauksia ei ole luvassa.


Lempiväri
Lapsena tähän olisi ollut niin helppo vastata, mutta eipä ole enää! Blogin ulkoasusta voisi erehtyä luulemaan, että roosa olisi jonkinlainen suosikkini, vaan ei pidä paikkaansa. Roosa on ihan kiva, mutta oikeastaan pidän kaikista maanläheisistä ja murretuista sävyistä. Puolestaan se mikä toimii sisustamisessa, ei välttämättä toimi pukeutumisessa. Tiedän kuitenkin tulevaisuuden hääpuvustani löytyvän valkoisen lisäksi ah-niin-ihanaa turkoosia.



Lempieläin
Kissanomistajana minun voisi olettaa pitävän erityisen paljon kissoista, mutta seKÄÄN ei pidä paikkaansa. Vaikka minulla on kissa, en jostain kumman syystä pidä kissoista. Tästä epäkissamaisesta ragdoll-kissasta minä kuitenkin pidän. Teille Puuti on kissa. Minulle hän on adoptoitu tytär, joka on karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu toisinaan hieman epäselvästi. Tästä syystä lempieläimeni on Puuti, ei mikään muu.



Lempinumero
Ennen lempinumeroni oli 3, nykyisin se on 5. Lempinumeroni vaihtuu aina siinä vaiheessa, kun tajuan hävinneeni arpapeleissä kyseisellä numerolla liian monta kertaa. Hah.



Paras alkoholiton juoma
Tätä ei tarvitse edes miettiä sekuntia pidempään: MUUMILIMU!!


Facebook vai Twitter
Twitteriä kokeilemattomana valintani on luonnollisesti Facebook. Liityin facebookiin vuonna 2008, joten tämänkin suhteen olen melko myöhäisherännäinen.



Intohimoni
Intohimoni elämässä vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan. Yhdessä vaiheessa scrapbooking oli todella suuri juttu minulle. Skräppäysvillityksen laannuttua innostuin leipomaan toinen toistaan haastavampia täytekakkuja. Muutettuani omilleni sisustuksesta tuli todella tärkeä ja merkittävä osa minua, eikä sisustusinnostus ole näyttänyt laantumisen merkkejä tähänkään päivään mennessä. Jos uusia villityksiä syntyy, kulkevat ne nykyisin mukana sisustamisen rinnalla, kuten esimerkiksi kiinnostus vaatteisiin ja koruihin. Mutta intohimojen yhteydessä minun on pakko mainita myös suklaa. Tähän intohimoon täydellisesti sopivan kyltin tilasin vastikään ihastuttavalta Sannalta Santikista. Kyseisen kyltin sanoma ei voisi olla enää enempää puhuttelevampi ja totuudenmukaisempi! ♥



Lahjojen antaminen vai saaminen
Sekä antaminen että saaminen tuottavat molemmat suurta iloa. Ennen nautin merkittävästi enemmän lahojen antamisesta ja toisen ilahduttamisesta, mutta nykyisin materialistinen minäni on päässyt valloilleen, ja tahtoo lahjoja. PALJON lahjoja. Voi lahjarikas joulu tule jo!



Mieleisin kuvio tai muoto
Pidän hirmuisesti erilaisista luontoon liittyvistä ornamenteista, kuten oksista ja kukista. Mieltymykseni kyseisiin kuvoihin näkyi myös yksiöni sisustuksessa, jonka seinään maalailin oksan ja tipusia. Kyseisen maalauksen katselu aiheuttaa edelleen perhosia vatsaan. Voisipa seinän vain ottaa mukaansa lähtiessään. Huoh.. ♥



Paras päivä viikossa
Perjantai ja alkava viikonloppu aiheuttaa poikkeuksetta suuria riemunkiljahduksia. THANK GOD IT'S FRIDAY! (Tosin kuva on sivustolta the green initiative fund, ha-ha).




Lempikukka
Jatkamme häälinjalla, vaikka en ole vielä saanut ensimmäistä sormustakaan sormeeni, hehe. Alttarille astellessa minun käsivarrelleni nojailisi joko pari liljaa tai kallaa, valkoisena tietenkin. En osta kotiini kovinkaan usein kukkia, etenkään tulppaaneita tai ruusuja, mutta näiden kukkien herkkyydellä voisin kuorruttaa kotini päivästä toiseen. Ah! ♥

 Kuvat lainattu netistä vähän sieltä sun täältä.


Tämä haaste on vieraillut jo niin monessa blogissa, että haastan kaikki viimeisetkin kertomaan nämä kymmenen asiaa itsestään. Joten kaikki, jotka eivät sitä vielä ole tehneet, MARS MARS!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...