keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Viimeinen tilaisuus osallistua!

Tulin vain hihkumaan, että nyt on käynnissä viimeinen tarra-arvontapäivä, eli vielä Matti  Myöhäiset ennättävät osallistumaan! Aikaa on ruhtinaallisesti keskiyöhön saakka!


Samalla tässä pohdiskelen, millaisen vastaanoton saisin, jos rysähtäisin polvilleni kosiskelemaan tuota miekkosta. Villisti veikkaan, että naimisiinmeno maistraatissa olisi enemmän pihin poikaystäväni heiniä, mitä rahojen tuhlaus hamekankaaseen. Hah. Jospa kuitenkin yritän onneani vasta neljän vuoden päästä.

Toivotan kaikille onnea huomenna suoritettavaan arvontaan!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Surkeiden sattumusten summa

Kuinkakohan monta remonttiriittaa sieltä ruudun takaa löytyykään. Toivottavasti riittävän monta, jotta voin jakaa tämän tuskani ja turhautumiseni ymmärryksen vallitessa. Nämä ovat taas niitä päiviä, kun muutto remontoituun ja valmiiseen kotiin tuntuisi viisaalta ratkaisulta. Ei ehkä oikealta ratkaisulta, mutta viisaammalta, mitä hermojen menettäminen nykyisen talon kanssa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, rakastan tätä taloa. Kyseessä on poikaystäväni lapsuudenkoti sekä mummola. Tämä talo olisi voinut olla myös minun mummola, elleivät isovanhempani olisi vetäytyneet kaupoista kuullessaan talon olevan uhattuna uuden tien vuoksi. Kuka nyt tahtoisi ostaa taloa, jolla on suuri riski tulla pakkolunastetuksi? No, tietä ei koskaan tullut, ja talo seisoo tontillaan edelleen, aivan kuten yli kolmekymmentä vuotta sitten. Jos isovanhempani olisivat sen tienneet, tämä olisi hyvin todennäköisesti minun mummolani. Nyt se on kuitenkin minun koti, ja se tuntuu toisinaan hyvällä tavalla epätodelliselta. On ihana remontoida ja asua talossa, joka tuntuu kaikkine vikoineen ja huonoine ratkaisuineen silti "siltä oikealta".

Puhun harvoin kauniiseen sävyyn tästä talorotiskosta, koska stressaava remontti ja jatkuvat epäonnistumiset eivät tuo esiin talon parhaita puolia, eikä täten herätä haluja talolepertelyille. Sitäkin useammin olen maininnut huonosta tuurista taloon liittyen, mutta lähinnä vain leikitellen. Eilen kuitenkin analysoin remonttia ja sen tuomia ongelmia yhdessä poikaystäväni kanssa. Lopputuloksena päädyimme vain ihmettelemään, miten nekin asiat, joiden pitäisi olla läpihuutojuttuja, tuottaa järjetöntä päänvaivaa. Miten sellaisetkin asiat, joihin ei pitäisi tekijöidensä tyhmyys ja kokemattomuus tai talon kierous vaikuttaa, tuntuu menevän poskelleen. Olisiko taikauskoista sanoa, että remontin aikana neljällä rikkoutuneella peilillä voisi olla osansa asiassa? Vai onko kyse vain surkeiden sattumusten summasta? En tiedä. Tiedän vain sen, että uskoni remontin valmistumiseen alkaa horjua pahanpäiväisesti.


Mikä sitten laukaisi tämän tunnevyöryn? Paneelit. Hah. Keittiötä varten ostamani helmipaneeli osoittautui käyttökelvottomaksi. Mainitsin aiemmassakin postauksessa paneeleiden lähettämisestä potkuritehtaalle kierouden puolesta, mutta sillä hetkellä työstimme lyhyitä pätkiä paneelia. Kierous siis haittasi työtä, mutta ei estänyt sitä. Nyt kun vuorossa olisi yli kahden metrin mittaiset paneelipätkät, kierous pilaa kaiken. Pontteja ei vain saa liitettyä toisiinsa, ja vaikka paneeleista saisi koottua yhtenäisen elementin jollain ilveellä, mitkään rakenteet tai naulat eivät riitä suoristamaan kieroutta halkaisematta itse paneelia. Totesinkin paneeleista eilen ystävälleni, että tuli sitten ostettua historian kalleimmat polttopuut. Kettu vie.


Onneksi ihanista ihanin perhelounas suosikkiravintolassani, meksikolaishenkisessä Pedrina's-ravintolassa piristi mieltä (tiedättehän: hyvä ruoka, parempi mieli, heh) ja selkeytti ajatuksia. Näillä näkymin ylikiero hevonkukkupaneeli joutaa siis ihan oikeasti polttopuiksi, ja tilalle hankitaan Brandènsin paneelilevyä, jonka työstettävyys on huomattavasti miellyttävämpää. Sattuipa vielä niin kivasti, että haluttua profiilia tarjoava jälleenmyyjä, R&J Point, sattuu olemaan vain 39 kilometrin päässä, joten Ähtävälle käypi tiemme, kaiketi.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Palovaroittimien must have

Perinteiset palovaroittimet eivät ole kauniita, mutta tapauksessani käytännöllisyys ja turvallisuus teilaa alleen esteettisyyden (harvinaista kyllä, hah!). Palovaroitin kun on halpa henkivakuutus. Kyseisen Haltex-kattoa entisestään rumentavan vempaimen tärkeys kuitenkin korostuu talossamme, joka on vanha sähköasennuksia myöden. Rehellisesti sanottuna esimerkiksi makuuhuoneemme kivikautiset sähköjohdot ovat jo suuri turvallisuusriski talolle ja meille itsellemme. Kesän tienoilla asiaan olisi tarkoitus saada muutosta, mutta toistaiseksi elämäämme tuo epämiellyttävää jännitystä se, milloin kipinä iskee ja talo palaa.

Bongasin tänä aamuna Iltalehden sivuilta uutisen uudenlaisista palovaroittimista. Turvallisuus ja design yhdistettynä on todellinen vastaus rukouksiini. Tämä innovatiivinen ratkaisu valtaa myös meidän kotimme viimeistään siinä vaiheessa, kun Haltex katossa vaihtuu paneeliin. Toisaalta ehkä on nimenomaa parempi odottaa kattopanelointia, sillä moiset sulostuttavat palovaroittimet saattavat ohjata katseen herkästi kattoon, joka ei todellakaan ole juuri nyt tämän talon ylpeydenaihe. Yäk.


Harri Koskisen suunnittelema Kupu-palovaroitin, Jalo Helsinki


Paola Suhosen suunnittelema Lento-palovaroitin, Jalo Helsinki


Louise van der Veldin suunnittelema Chick-a-Dee palohälytin, Vonr


Jacob Jensenin suunnittelema palovaroitin, Turvakauppa


Millaisen palovaroittimen sinä valitsisit? Minun kattooni tulisi nimittäin tipunen!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Gotta love D-C-Fix

Kerroin taannoin ostaneeni keittiötuolit ilmaiseksi soveltaen naisen logiikkaa: myynnistä tienatut rahat - uusien tuotteiden hinta = erotuksen jäädessä plussan puolelle ILMAINEN. Nämä tuolit tuntuvat edelleen suhteellisen hyvältä ostoskselta (etenkin kun olivat ILMAISET! Haha!), mutta vielä suurempaa vetovoimaa tuolien huokoiseen materiaaliin tuntee rakas kissani. Sellaiseen kun on niin järjettömän kiva upottaa kyntensä. Uskoakseni huonekaluni kiittäisivät mitä nöyrimmin, jos saisin aikaiseksi ostaa kissoille OIKEAN raapimispuun.



Ollakseni rehellinen tuolit näyttivät myymälässä todella kivalta, mutta keittiöömme aseteltuna ne eivät ehkä olleet aivan yhtä kivat, mitä olisin toivonut niiden olevan, sillä tummat jalat hyppäsivät liikaa silmille. Vaikka visioni keittiön ilmeestä ei ole vieläkään aivan selvillä, tiesin mustanruskeiden jalkojen tuottavan suuren ongelman kaltaiselleni kaiken-täytyy-olla-just-eikä-melkeen tyypille. Ensimmäisenä suunnittelin jalkojen hiomista ja maalaamista, mutta en halunnut pilata kaunista kokonaisuutta vain sen takia, etteivät ne sovi meidän keittiöön juuri tällä hetkellä. Lisäksi olin valmis tekemään mitä vain välttääkseni maalaamisen, joka on mielestäni ihan hirvittävää kuraa edelleen! Tästä syystä päädyin kokeilemaan monissa paikoissa esillä ollutta kontaktimuovia, D-C-Fixiä, vaikkakin hieman skeptisenä.
 


En halunnut tuolin jalkoihin aivan samanlaista muovimaista ilmettä, mitä niissä alunperin oli. Siksi halusin ehdottomasti valkoista kalvoa, jossa olisi kaunis puunsyykuviointi. Kyseistä vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut lempirautakauppani, Kodin Terran, varastossa, joten jouduin odottaa piinalliset pari viikkoa päästäkseni antamaan tuoleille haluamani kasvonkohotuksen. 
 
 Bongatkaa taas kuvasta kissa.. HUOH!

Nyt homma on kuitenkin tehty, ja voin sanoa tykkääväni lopputuloksesta kovasti. Tietynlaisessa valaistuksessa eläväinen puukuviointi erottuu todella kauniisti edukseen. Vielä pitäisi saada istuinpehmusteet tehtyä.. ja biljoona muutakin asiaa. Yäk, vihaan liian pitkiä tehtävälistoja. Yäk. Ahdistavaa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Mauia pesutiloihin

Talon ainoassa vessan ja pesutilojen kombossa, kuten koko talossa, kaapistojen ja säilytysmahdollisuuksien määrä pyörii miinuksen puolella. Huomaamattomat ja upotetut kaapit olisivat mieleeni, mutta ei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu. Siispä näillä mennään. Pesuhuoneeseen taiottiinkin säilytystilaa roudaamalla yksiöstäni suhteellisen kauniit vesihyasintista punotut laatikostosarjat, mutta hiuslakan ja kuivashampoon suurkuluttajana epätasainen ja tummanruskea pinta eivät olleet kovin otollisia puhtaanapitoa ajatellen. Lisäksi pehmeä ja hentoinen pinta ei sopinut yhteen pitkähköjen kynsieni kanssa, joten pinnan lohkeamat muistuttivat melko pian kissan raatelujälkiä. Lisäksi rautarunko yhdistettynä punottujen korien pohjaan roskasi lattiaa aivan järkyttävästi. En nähnyt yhtäkään syytä olla vaihtamatta parempaan. Tai no, parempaan ja parempaan..


Sotkan tuotteiden vaihto Jyskin tuotteisiin ei ole koskaan vaihto parempaan laatua ajatellen. Enkä tarkoita tätä nyt mitenkään pahalla Jyskiä kohtaan, mutta en kyllä hyvälläkään. Toisaalta puutteet laadussakaan ei haittaisi, jos hinta-laatusuhde toimisi. Tässäpähän mietin sitten vain, että miksi Ikean laatua tai huonekalujen koottavuutta parjataan niin kovasti. Jyskin rinnalla Ikeakin alkaa tuntua huonekalukauppojen kermalta. Annan esimerkin: Ikean korit toimitetaan yleisesti ottaen irrallisen pohjan kanssa, "kokoaminen" on siis vaivatonta. Minä KOKOSIN juuri 12 koria; 60 osaa, 96 ruuvia. Mitä ihmettä?! Oikeasti. Peukalossani on nyt sitten rakko. Mutta kai se oli vaivan väärti, näyttäähän Ikea aina Ikealta. Eikä siellä kyllä mitään tarkoitukseen sopivaa olisi ollutkaan. Siksi valitsin Jyskin.


Siinä nyt pönöttäisivät sitten molemmat Mauin mokomat odottaen siirtymistä pesuhuoneeseen. Tämän huonekalumuutoksen myötä pesuhuoneesta hävitetään kaikki muukin ruskea, mutta sitä olen salaa oikeastaan toivonutkin. Pesutiloissa kun raikkaus ja valkoisuus ovat ihan suotavia asioita. Ei tosin sillä, että meidän pesuhuoneesta olisi kokovalkoista tulossa. Onhan siellä vaaleansiniset (toisin sanottuna ällöttävän pesuhuonemaiset) seinälaatat ja lattialaatatkin on valittu varmaan pipo silmillä. Siihen ei kuitenkaan muutosta ole tulossa, ellei toinen meistä voita lotossa ja saa hankittua ammattilaatoittajaa tekemään työn. Meidän keittiön välitilalaatoitukset kun tulivat jo ryminällä alas, joten jospa jätetään homma jatkossa ammattilaisille. Hah.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Hömpähtäneenä New Waveen

Viitisen vuotta sitten olin vielä nuori ja harvinaisen typerä. Typeryys ei tosin ole kaikonnut minnekään vuosien varrella, mutta ehken ole enää aivan yhtä toivoton tapaus. Aikoinaan tämä toivoton tapaus sai nimittäin päähänsä kerätä Arabian KoKoa ja Neroa sekä Iittalan Kartiota ja Vernaa sikin sokin keskenään. No eihän se nyt haittaa, että sarjoja sekoittelee keskenään, mutta mitä jos tekee saman väreille? Niin. Tämän seurauksena minulla oli (ja on edelleen) pieni yhteensopimattomuusongelma merensinisten juomalasien, mustien ruokalautasten ja ruskea-aqua-lime välillä seikkailevan kahviastiaston kanssa. Olenko nyt ainoa idiootti, joka on nuoruudessaan erehtynyt ajattelemaan, että valkoinen näyttää halvalta? Että miksi ei ostaisi värillistä, kun sen saa samaan hintaan? Voi mooses!

(kuvat lainattu netistä)

Nykyisin tylsä ja mielikuvitukseton mieleni ajattelee, että valkoinen ja kirkas on kaunista, eleganttia ja ajatonta. Mielestäni aamiaispöytään voi tuoda ilmettä kyllä muutenkin, kuin ruskean kahvikupin, limen värisen asetin ja vaaleansinisen leipälautasen yhdistelmällä. Yäk! Siksipä olen omistautunut astiakaapistojen sisustan täysremontille, mutta normaaleista kaikki-mulle-heti-nyt tavoistani poiketen pikkuhiljaa ja kaikessa rauhassa. Ensimmäisenä lähdin korjaamaan astiasirkusta uusimalla kahviastiastoni. Sen tein jo viime kesänä hankkimalla Villeroy & Bochin New Wavea. Kaapissa kummittelevat kyllä edelleen KoKon räikeät värit, mutta kun en ole jaksanut myydäkään. Toisaalta ei kukaan täysjärkinen niitä ostaisikaan.


Eilen otin taas askeleen parempaan suuntaan, kun tuntuvan Plussa-tarjouksen inspiroimana kotiutin uudet ruokalautaset (ja heräteostoskengät). Alunperin tarkoituksenani oli rajata New Wave vain kahvihetkiin, mutta nyt se yltää näemmä ruokailuunkin. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös nykyisten syvien lautasten korvaamista New Wavella, mutta kuten sanottua, kaikessa rauhassa ja pikkuhiljaa. Vaikka en Villeroy & Bochista muilta osin piittaakaan, kai se on myönnettävä, että pidän todella paljon New Wave-malliston erilaisista ja hauskoista ratkaisuista. Kukapa ei haluaisi syödä ruokaansa hauskalta lautaselta, häh? Haha.


PS. Se jukuripääpoikaystävä tartutti minuun TAAS aivan kamalan flunssan. Kettu vie!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Lökölauantai

Tänään en remontoi, pyhitän koko päivän vain olemisen sietämättömän ihanalle keveydelle. Tahdon kärsiä vähän tylsyydestä ja tekemisen puutteesta. Voisin teeskennellä, ettei mitään remonttia koskaan ole ollutkaan. Olisi vain ihan tuiki tavallinen lökölauantai. Joopa joo taas. Nyt on mm. haava sormessa ja haavassa maalia. Olipa taas niin antiremontointipäivä, että oksat pois.

Mutta ei se mitään. Kyllä lauantaista saa tehtyä lökölauantain, vaikka hetki menikin keittiön kanssa irvistellessä. Pahimman kiireen ja stressinkään keskellä rentoutuminen ei ole minulle mikään ongelma, se vaatii vain vähän saunan lämpöä ja kynttilöiden tuiketta. Kovan löylyrääkin aikana ja jälkeen iskee sellainen laiskotuksen ja keveämielisyyden puuska, että loppuilta meneekin sohvalla köllötellen. Tällaisen laiskottelijan lauantai-illan kruunaa hyvä ruoka, sopiva määrä herkkuja ja hyvä sarja tai elokuva. Ja tietysti ällösöpösti se oman poikaystävän kainalo. Siispä heittäydyn hetkeksi Putouksen ja Terra Novan vietäväksi, ja yritän parannella itseäni pitsaähkystä. Hrr.



Tähän väliin minun on pakko tunnustaa, etten voisi enää elää ilman saunaa. Etenkään puusaunaa. ♥ ♥

perjantai 17. helmikuuta 2012

Tarratyttöjen arvonta-aika!

Olen jo aiemmin vilauttanut kuvan meidän muodonmuutoksen kokeneesta portaikosta, jonka ilmeen viimeistelee tilaustyönä valmistetut numerotarrat. Muutoksen myötä portaikosta on kehkeytynyt ehdoton suosikkipaikkani koko talossa, ja numerointinsa ansiosta portaikko on vanginnut jo monien vieraiden katseet. Jopa Ikean kotiinkuljetusta hoitava mieshenkilö jäi ihastelemaan niitä, ja tarinoimaan, kuinka vaimonsakin haaveilee samanlaisista numeroiduista portaista. Nyt kannattaisi teidänkin aloittaa haaveilu, kohta selviää miksi.


Olen hurjan innoissaan päästessäni järjestämään tämänkertaisen arvonnan, jonka mahdollistaa Pikkukaupungin Tarratyttöjen ihanista ihanin Eveliina. Juuri Eveliinan kädenjälki näkyy portaikossamme, ja näillä näkymin taitaa näkyä vielä pitkän aikaa. Kyse ei ole tosin kyllästymisestä, sillä näihin portaisiin en voisi kyllästyä ikinä! Kyse on kestävyydestä. Sisustustarrafriikkinä voin nimittäin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä tarrojen kestävän hurjia - hinkausta, hankausta ja 30 asteen pakkasiakin (eihän tarvitse muistuttaa lämmittämättömästä eteisestä?!). Olen myös vahingossa antanut tarroille kyytiä tärpätillä, mutta sitä en suosittele muille testattavaksi, vaikka omani eivät moisesta pihahtaneetkaan. Mutta nyt itse asiaan, eli palkintoon..

Arvonnan voittaja saa itselleen samanlaiset numerotarrat yhdestä viiteentoista, sekä yllätystarran. Palkinnon arvo on peräti 50 euroa, joten kannattaa osallistua!


Voit osallistua arvontaan jättämällä rehellisellä mielipiteellä varustetun kommentin blogiarvonnoista - puolesta vai vastaan?

Lisäarpoja voit hankkia vanhaan ja tuttuun tapaan:
2 arpaa: kommentoinnin lisäksi olet blogini julkinen lukija TAI linkität tämän arvonnan blogiisi
3 arpaa: kommentoinnin lisäksi olet blogini julkinen lukija JA linkität tämän arvonnan blogiisi

Arvonta päättyy päivänä, jolloin naisillakin on lupa kosia, eli 29.2.!

PS. Anonyymit muistakaa keksiä itsellenne nimimerkki!

torstai 16. helmikuuta 2012

Tunnustuksia: Kaksin aina kaunihimpi

Sain oikein kaksin kappalein tunnustusta ihanalta kaimaltani Castle in the sky-blogissa. Kuinka somaa, blogin ensimmäiset tunnustukset. ♥ Koska olen aivan armoton pässi, rikon käytäntöä, enkä laita näitä kahta kaveria menemään eteenpäin, mutta otan kuitenkin toisesta poikineen haasteen vastaan, ja kerron seitsemän kahdeksan satunnaista asiaa minusta.



1. Innostun todella herkästi uusista asioista, mutta mielenkiintoni lopahtaa varsin nopeasti. Olen todellinen tuuliviiri, ja tarkemmin mietittynä se taitaa päteä periaatteessa kaikkiin elämäni osa-alueisiin.

2. Ryhdyttyäni johonkin omistaudun asialle täysin. Joskus jopa niin kiihkeästi, että elämästäni katoaa hetkellisesti kaikki muu. Juuri nyt se jokin näyttäisi olevan remontointi ja sisustaminen. Kaikki sen ulkopuolelle jäävä tuntuisi olevan toissijaista. Luonnollisesti tästä kärsii eniten sosiaalinen elämä.

3. Olen tunne-eläjä. Haluan saada kaikista asioista hyvän fiiliksen. Jos teoriassa oikea asia ei tunnu hyvältä, se ei ole silloin oikea asia minulle.

4. Tavoittelen liikaa täydellisyyttä tietyissä asioissa, enkä osaa luovuttaa, ennen kuin asiat näyttävät täydellisiltä silmissäni. Tästä huolimatta en laske itseäni perfektionistiksi.

5. Kauneus menee käytännöllisyyden edelle lähes poikkeuksetta. Siksi meillä on nyt esimerkiksi sohva, jolla on merkittävästi huonompi istuinmukavuus, mitä edeltäjällään.

6. Stressaan liikaa. Stressaan siitäkin, lyökö sydämeni parhaillaan liian monta kertaa minuutissa, eli vanhenenko tavallista nopeampaa.

7. Kissani Puuti (Celestial's American Beauty) merkitsee minulle koko maailmaa. Olisin valmis luopumaan lähes kaikesta muusta, paitsi tästä otuksesta, jossa yhdistyy koiramainen viisaus ja kissamainen laiskuus. Olen sanonut jopa poikaystävälleni päin naamaa, että valitsisin Puutin ennen häntä. Se tekee minusta siis varsin karun ja ilkean tyttöystävän. Haha.

8. BONUS! (En pysynyt riittävän hyvin laskuissa perässä, joten keksin vahingossa liian monta faktaa, hupsis!) Olen melkein kaiken suhteen myöhäisheränneinen. Riviera Maisonista tuli minulle tuttu käsite vasta viime vuonna. Yleensä innostun asioista, etenkin tavaroista, niin myöhään, että niiden valmistus on ennätetty jo lopettaa.

Ja nyt kaikki kuulolle! Tunnustusneitsyys meni juuri, mutta huomenna on tiedossa vielä parempaa: blogilta viedään nimittäin arvontaneitsyyskin!

Jäätävä hoppu

Olen viime päivinä nauttinut ja kärsinyt ihastuttavan vihastuttavasta kiireviikosta, eikä remontointi ole osallistunut siihen juuri lainkaan. Tapaamisia ja toimitettavia asioita on ollut pilvin pimein, mutta nyt alkaa taas rauhoittua. Toisinaan kiire osaa olla aivan m-a-h-t-a-v-a-a! Vielä mahtavampaa on unohtaa kiireen keskellä koko kirottu remontointi. Pitkästä aikaa sitä on ollut vain pakko antaa olla. Yhtäkkiä ilman remontointia vuorokaudessa tuntuu olevan tuplamäärä tunteja. Kelpaa!


Kauhean keittiökaaoksen keskellä Puuti tuntuu kuitenkin viihtyvän. Ja kyllä, meiltä puuttuu tällä hetkellä baaritaso, joten nurkassa on hauska tietokonekakku; boksi, subbari ja näyttö päällekäin pinottuna. Tilaasäästävä ratkaisu, mutta muistuttaa pelottavan paljon huojuvaa tornia. Hah.



Olohuonekin tarvisi kipeästi hienosäätöä, mutta kaatopaikkaa muistuttavan keittiön selättäminen on päättymättömän tehtävälistan kärkisijalla. Parhaillaan olohuone nakuilee ilman verhoja, joten tähän olisi syytä puuttua pikimmiten. Lisäksi Ektorpin päällinen on edelleen silittämättä. Ennen silitystä kaveri joutaisi kyllä pesuun. Hiivatin valkoinen sohva ja likainen poikaystävä. Bongatkaa muuten kesken leffahetken napatusta kuvasta kerrosvanukasta muistuttava kissa!



Käsittämättömän rakas ja uskollisesti palvellut sohvani jouti eilen uuteen kotiin, jotta varaston virkaa toimittava kakkoskoti saataisiin tyhjennettyä uutta asukasta varten. Haikeaa!



Nyt kuitenkin jatkan siitä, mihin viimeksi jäin, ja mitä vihaan eniten, eli panelointia!


PS. Pardon moi jatkuvat maailman huonolaatuisimmat kuvat. Jostain kumman syystä se kännykkä on aina paremmin käsillä, mitä pokkari tai järkkäri. Hehe.

tiistai 14. helmikuuta 2012


"Enkeleitä on, mutta joskus heillä vain ei ole siipiä, ja kutsumme heitä ystäviksi"


Pehmeä ja pörröinen ystävänpäivähalaus jokaiselle teistä, jotka päädytte tämän tekstin lukemaan! ♥

maanantai 13. helmikuuta 2012

Huonon tuurin tyyssija

Epäilykseni tämän talorutkun huonotuurisuudesta vahvistui joitakin päiviä sitten. Talon vierustalla tapahtuneiden lukuisten kolareiden ja auton jäätymisten ohella myös sähköt päättivät heittää lusikkansa soppaan. Varsin hauska yllätys, kun koko talo sähköpattereita myöden pimenee (ja kylmenee!). Tuikkuja ja tulitikkuja sokkona metsästäessähän se ensimmäinen vartti meni. Seuraava tunti kului puolestaan sohvalla ihmetellen, milloin televisio suvaitsisi taas toimia. Jäi nimittäin digiboksille tallennettu uusi lempparisarjani, Helsingin herra, tyystin kesken. Tunnin jälkeen ihmettely vaihtui turhautuneisuudeksi, ja pieni piipahdus ulkona osoitti varsin mieltäylentävän seikan: muutaman metrin päässä kadut ja ihmisten kodit olivat harvinaisen hyvässä valaistuksessa. Missä hiivatin katvealueella me oikein asumme?! On mahdettu meidän ja lähinaapuruston sähkökaapelit vetää Timbuktun kautta. Oikein lystikästä mennä nukkumaan kymmeneen vaatekerrokseen sulloutuneena peläten, ettei sähköt palautuisi koko yön aikana. No kyllä ne palautuivat, mutta vasta neljän tunnin katkon jälkeen. Lieveilmiönä äkillinen katkos sähköjakelussa sekoitti myös modeemini ja koko tietokoneen. Mur. Nyt tuntuu viimein pelittävän.

Mikään muu ei sitten tunnu pelittävänkään. Erikseen maalattujen paneeleiden tuore maalipinta sai eilen kissan käpälästä. Siinä meni se tasainen maalipinta sitten. Toisaalta tasaisuudesta viis, kun itse paneelit voisi lähettää suoraan potkuritehtaalle kierouden puolesta. Tämän kaiken keskellä voin vain miettiä, mihin ihmeeseen sitä on taas mennyt itsensä sotkemaan..

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Paneelia siellä, paneelia täällä..

Aiemman postauksen kahvinkeitinkuvan perusteella joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, mitä olen keittiön välitilan varalle suunnitellut. Aivan niin, paneelia. Tuntuu, että kohta koko talo pursuaa paneelia. Haha. Paneloinnista tuntuu löytyvän melko kattava mielipidekirjo, ja etenkin ääripäät ovat hauskoja. Ensinnäkin ne, joiden mielestä paneeli on yksi parhaista keksinnöistä ikinä. He voisivat tunkea paneelia jokaiseen väliin, mihin sitä vain mahtuu, jopa kaiuttimetkin voisi vaikka paneloida (harmi kun ei ole kaiuttimia, joita paneloida.. no ei vaines!). Sitten on nämä paneelin antirakastajat, jotka eivät yksinkertaisesti voi ymmärtää, mikä siinä paneelissa niin viehättää. Viimeistään sana puolipanelointi saa pääkopan napsumaan. Siispä pardon moi vain heille kaikille, joille jo otsikko aiheutti napsuntaa.

Keittiön remonttirevanssia suunnitellessani minulle tarjottiin useita ideoita ja vaihtoehtoja toteutukseen. Otin mielelläni vastaan kaikki ne näin-keittiöstäsi-tulisi-mielestäni-tosi-kiva visioinnit, ja yritin mielessäni sovitella jokaista niistä keittiööni. Istuin monet illat nurkassa hiljaa ja silmät kiinni yrittäen kuvitella, miltä keittiö missäkin tapauksessa näyttäisi. Ideatulva aiheutti loppusissaan kuitenkin sen, että ajatus löi vain tyhjää. Ainoa vaihtoehto oli huuhtoa mielestä kaikki ne ideat, jotka olivat toisten mielestä kivoja, ja pureutua niihin omasta mielestä kivoihin vaihtoehtoihin. Siitäkin huolimatta päässä jyskytti vain ajatus, tehdäkö asia siten kuten kuuluisi tehdä, vaiko siten kuten tuntuisi hyvältä tehdä. No, näemmä siten kuten tuntuisi hyvältä tehdä. Ratkaisuni ei vastaa lainkaan niitä vinkkejä, joita eräs sisustussuunnittelija minulle ehdotti. Ratkaisuni vastaa sitä, mikä tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Nyt vain toivon, että se tuntuu siltä valmiinakin. Liian monesti hyvät fiilikset päättyvät nimittäin siihen, kun kaiken näkee valmiina. Säälin poikaystävääni, millaisen naisen hän on valinnut rinnalleen tallustamaan.

Keittiöön valitsimme olohuoneessa käytetyn stp-paneelin sijasta helmipaneelin

PS. On aivan pakko raportoida, miten hoopojen hakusanojen varjolla ihmiset ovat blogiini päätyneet. Olihan siellä paljon näitä "hieman" todellisten aiheiden vierestä menneitä hakuja, kuten "haluun alottaa kaiken alusta", "ikea-tarra postilaatikkoon", "ragdollin uhmaikä" ♥ ♥ ♥ ja "taikinasta tuotteiksi ryhmätilaus", mutta ehdottomasti hauskin oli kuitenkin "tuhdit naiset parempia sängyssä". Pahoin pelkään, ettei blogini ole tarjonnut kyseiselle ihmiselle toivottuja tietoja. Boo-hoo.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Remontointia ja kahvinkeittimiä

Kuumehoureisen yön jälkeen päässäni on käynnissä todellinen sirkus. Vaikka kuumeesta ei ole enää tietoakaan, päässä pyörii ja paljon. Siksi tältä postaukselta ei ole syytä odottaa sitten yhtikäs mitään. Viisas olisi jättänyt koko postauksen väliin, mutta kuka minua viisaaksi on väittänytkään. Ja jos päässä on sirkus, sirkus on myös keittiössämme. Tämä kaaos on kertakaikkisen ahdistavaa, ja huippaava fiilis tekee siitä entistä ahdistavampaa. Kun askel heittää suuntaan jos toiseen, keittiön esterata asettaa pieniä haasteita. Onhan se mukava astua ties milloin sahan, milloin puupalan päälle. Hengissä kuitenkin ollaan, toistaiseksi.


Aion nyt tehdä aasinsillan, ja hypätä aiheeseen kahvinkeitto. Vaikka ihminen itse ei joisi kahvia (kuten minä), on suotavaa omistaa vekotin, joka mahdollistaa kahvitarjoilun vieraiden yllättäessä. Vieraskoreana ihmisenä kahvinkeitin on minulle siis sellainen must-have juttu. Ikävä fakta on kuitenkin se, että useat kahvinkeittimet ovat melko rumia, mutta niiden piilottamisessakaan ei ole mitään järkeä. Edelleenkin sama, kuin yrittäisi piilottaa olohuoneesta sen oleellisimman, television nimittäin. Ennen pienintäkään visiota tulevasta keittiöstämme tein heräteostoksen, käytetyn Moccamasterin. Moccamasterit ovat ehdottomasti niitä keittimiä, jotka hivelevät näköaistia ja kuulopuheiden mukaan myös makuaistia. Oman mokkikseni kohdalla oli kuitenkin pari ongelmaa: ensimmäisenä väri, ja toisena karvahattumallin puutteet. Näihin asioihin tympääntyneenä päädyin myymään Moccamasterini pois ja hankkimaan tilalle korvikekeittimen. OBH Nordican "skandinaavisesti muotoiltu" kahvinkeitin saa toimittaa virkaansa niin pitkään, että rahoilla on tahtoa kulua muuallekin, kuin remonttitarvikkeisiin (esimerkiksi kehittyneempään versioon Moccamasterista).



Oikean laidan tuotekuvat lainattu täältä

perjantai 3. helmikuuta 2012

Vaihtelu virkistää

Hyiset hyvänpäiväntoivotukset teille kaikille täältä iglusta, harkitsen vakavasti avioitumista lämpöpatterin kanssa! Toivoin lunta ja pakkasia jouluksi, mutta joulu meni jo yli kuukausi sitten. Heti lahjojen avaamisen jälkeen aloin odottaa kesää. Siispä voitte varmasti uskoa, ettei tämä pakkaskeli lämmitä mieltäni sitten alkuunsakaan. Ja tässä vaiheessa ei varmaankaan tarvitse muistuttaa ihastuttavasta eteisestämme, joka on yhtä lämmin, mitä ulkoilma. Tuulen mukana tuoman kylmän viiman voi laskea mukaan, koska joka nurkasta vetää niin, ettei matotkaan pysy paikoillaan. ♥

Ensi kuussa remonttimme viettää vuosipäivää. Poikaystäväni ehdotti, josko hakisimme suosikkileipomostani täytekakun. Moiseen ehdotukseen täytyi todeta ynseästi, ettei pitkittyneessä ja järjettömiin mittasuhteisiin paisuneessa remontissa ole pätkääkään aihetta juhlaan. Ajatus lakkakermakakusta kuitenkin houkuttelee vietävästi. Tämän keskustelun myötä aloin tarkemmin pohtia, miten remontti on elämääni vaikuttanut. Tiivistettynä tietynlainen rentous ja vapaus on vaihtunut vaihteleviin stressitasoihin ja tehtävälistoihin. Enää rahallekaan ei ole vaikea keksiä käyttöä, eikä kuun lopulla tilillä odottele kiva määrä pätäkkää laitettavaksi säästöön (johon tuhlaajasieluni on kyllä kykenemätön ilman remonttiakin, hehe). Toisaalta raastavat vitsi-mitä-ihmettä-sitä-tekisi tylsyyspuuskat ovat jääneet unholaan, sillä tekeminen ei todellakaan lopu kesken. Lisäksi remontointiin on kasvanut ironisesti syvä viha-rakkaussuhde, minkä ansiosta sisälleni jää jonkinlainen aukko remontin valmistuttua, jos se nyt koskaan valmistuu. Lisäksi olen voinut päästää sisäisen intohimosisustajani valloilleen ihan luvan kanssa. Onhan tässä ollut siis puolensa, hyvässä ja pahassa.

Vuosi sitten elämäni suurin ilo koostui vaatekaupoissa kiertelystä ja jättimäisistä vaateostoksista. Vatsan pohjalla möyrivät perhoset, kun sain pällistellä vaatekaappia, joka oli täynnä toinen toistaan mieluisampia vaatekappaleita. Vatsan pohjaa kouristi vinhasti myös kuun loppupuolella, kun MasterCardin lasku napsahti postilaatikkoon..



Ja nyt vuoden myöhemmin saman tunteen toi esimerkiksi tiistainen pyörähdys Haaparannan Ikeassa. Ihastuksesta karkaavia huokauksia pääsi viimeistään siinä vaiheessa, kun kaapiston saranat saivat seurakseen vaimentimet. Kuinka hauskaa olikin sulkea kaappien ovia sata kertaa, ja seurata sitä pehmeää ja äänetöntä sulkeutumista. Kuinka upeaa! Eipä sittenkään, vaan kuinka säälittävää! Hah hah.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...