maanantai 30. tammikuuta 2012

Värisirkus

Kaiketi ovelle koputtava kevät on tehnyt tehtävänsä, sillä useassa blogissa on meneillään kunnon vastaisku talven valkoisuudelle. Sisustukseen halutaan tuoda värejä kompensoimaan ulkona vallitsevaa valkoisuutta, ja mikäs siinä. Omassa yksiössäni käytin värejä huomattavasti rohkeammin, mitä nykyään. Pesutiloissa oli Marimekon Kaiku-suihkuverhon inspiroimana limeä reiluina annoksina. Keittiönurkkauksesta löytyi syvää punaista, joka kurkotti kahvinkeittimeen saakka. Yhdistetyn olohuoneen ja makuuhuoneen puolella värin antamisesta vastasi muutama koristetyyny, joista löytyi harmaaseen taittavaa sinistä pellavaisella taustalla. Kaiketi energisten väripilkkujen tarkoituksena on antaa ryhtiä sisustukselle, mutta kutsukaa minua nyt sitten ryhdittömäksi, minä kun en nykyisin moisista liiemmin piittaa. Onhan värit pyörineet myös omassa mielessäni lähiaikoina, vaikkakin melko pliisuina: puuteriroosaa, harmaansinistä, sammaleen vihreää - ripaus jotain muutakin, kuin vain sävyjä valkoisen ja ruskean välimaastosta ja niiden ääripäistä. Tästä inspiroituneena piipahdin muutamalla sivustolla värikkäämpiä tekstiilejä silmälläpitäen.

Olohuoneeseen voisin harkita hankkivani niukan ripauksen petrolia tai vihreää, joista molemmat sopisivat loistavasti ruskean kaveriksi. Tämän tekisin kylläkin pitkin hampain, sillä mieluiten pidättäydyn vain tylsässä värimaailmassa ilman sen suurempaa pyrkimystä tuoda sisustukseen tehostetta. Eikö kodin sisustus kuvasta aina ihmistä? Tylsä värimaailma, tylsä asukas. Osui ja upposi! Heh heh. Alla olevan tyynyn voisin kuitenkin kotiuttaa itselleni milloin tahansa, absolute love! ♥

Ellos


Keittiö on vielä kovin vaiheessa, mutta sinne tervetulleita värejä olisivat puolestaan murretut punaisen, oranssin ja keltaisen sävyt. Tehosteväreistä ei kylläkään tässä tapauksessa voi puhua, sillä moiset värit hukkuvat keittiön värimaailmaan helposti. Siispä värien sijaan taidan päätyä pelaamaan teräksellä ja hopealla materiaalina. Tylsää! Heh.

Ellos


Makuuhuoneessa on meneillään väriboikotti. En tahdo makuuhuoneeseeni mitään vahvoja värejä, sillä makuuhuoneen tarkoitus ei ole tehdä oloani energiseksi tai pirteäksi. Aamuisin kyseinen olotila kyllä tulisi tarpeen, mutta siinä ei edes kirkkaat keltaiset ole avuksi, ehei. Makuuhuoneessa aion pelata liilaan taittavalla harmaalla, valkoisella ja mustalla, se on varma. Ehkä joku hempeä ja vaaleahko sävy eksyy edellämainittujen kaveriksi!

Zelected by Houze

torstai 26. tammikuuta 2012

Touhukas nuhanenä

Ei tuo poikaystävän flunssa tartu, jos istun toisella puolella sohvaa. Ei se flunssa tartu, jos nukumme selätysten. Ei se tartu. Ei varmana tartu. No ja kutun villit. Ei se pirulainen minua armahtanut, vaikka kaikkeni yritin. Siispä niiskutan, yskin ja köhin itseni ihan väsyksiin saakka. Harmi vain, ettei edes tämä kenkku tauti ole minua hidastanut remontoinnin suhteen. Voi ehei. Olen tasoittanut yhtä ja samaa seinää viisi kertaa, ja vähintään yhtä monta kerrosta olen telaillut siihen maalia. Olen pensselöinyt lankkuja, jonka yhteydessä pääsin toteamaan hyytelömaalin koostumuksen olevan syvältä sieltä. Tämän lomassa liesituuletinkin asentui takaisin paikoilleen. Niin ja kävinhän minä eilen lähes 38 asteen kuumeessa Kodin Terrassakin. Tutkin nimittäin hieman paneelitarjontaa keittiötä silmälläpitäen. Vinkki vinkki.

Semmoista minä olen muun muassa tehnyt kaiken ajatus- ja suunnittelutyön ohella. Keittiöideoinnin suhteen päässäni on kuitenkin hiljaista, kuin ruotsalaisessa iltakirkossa. Vaikka oma ajatustyö ei oikein kulje keittiötasolla, tarttui poikaystävä kuitenkin tavallisuudesta poiketen toimeen, ja vaihtoi uuden tason hellan vierustalle. Ennen siinä oli melamiinipintaisesta lastulevystä kötystetty valkoinen viritelmä, joka oli suoraan sanottuna aika karskin näköinen. Liekö ihme, kun asialla on ollut heikoilla timpuritaidoilla varustettu poikaystävä. Heh heh. Joka tapauksessa nyt taso näyttää huomattavasti edeltäjäänsä paremmalta, vaikka tässäkään asiassa hommat eivät menneet kuten Strömsössä. Ilmaisen vinkin annan: kun tukena toimiva kulmarauta ei asetu millilleen oikealle kohdalle, kannattaa sen päälle latoa kaikkea kivaa ylijäämäromua, ja teipata kokonaisuus yhteen maalarinteipillä. Kyllä muuten tuli hyvä, ja tason peräpää lepää juuri oikealla korkeudella! KUKA ITSEÄÄN ARVOSTAVA IHMINEN OIKEASTI AVAUTUU NÄISTÄ PATENTEISTA...?!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Seinän matka

Monesti harmittelen mielessäni, kuinka ajattelematon sitä on ollutkaan ennen remontin aloittamista. Kyllähän minua ajattelemattomuudesta voi syyttää edelleenkin, mutta erityisesti mieltä on jäänyt kaihertamaan se ikävä seikka, etten kuvannut talon jokaista nurkkaa ennen remonttia. Kuinka kiva olisikaan näyttää kaikille, mikä läävä tämä rotisko onkaan ollut. Olen myös miettinyt, että ehkä ne remonttia edeltävät kuvat selittäisivät sen, miksi remontti on kestänyt jo lähestulkoon vuoden. Nyt ei toki muistella sitä tosiseikkaa, että remontoin olohuoneen kahdesti, ja nyt keittiössäkin on toinen erä meneillään. Kyllä nämä remontoitavat asiat ovat olleet määrällisesti suuremmassa osassa, mitä virhevalintani. Köh.

Onnekseni olen kuitenkin kuvannut jotain, ettemme pääse täysin unohtamaan, miltä talo näytti ennen radikaalia kasvojenkohotusta. Yläkerran keittiön purkamista, lisäeristystä ja seinien koolausta lukuunottamatta merkittävin ja työläin muutos on tapahtunut juurikin keittiössä. Koneellani olevasta remonttikansiosta (jossa on peräti 15 kuvaa, haha) löysin yhden painajaiskuvan keittiön seinästä, joka saa edelleenkin karvani pystyyn.

Käyttämättömänä seisonut puuhella ja huuva saivat väistyä uuden kaapistoryhmän tieltä.

Viisas olisi asentanut puuhellan tilalle varaavan takan, mutta minäpäs tyhmänä tasoitin koko seinän.
Aukkojen kohdat muistin kuitenkin merkata ylös, jotta haluttaessa takan asennus onnistuisi kivuttomasti.

 
Muistin myös valita kammottavan sävyisen seinämaalin, sekä maalata persoonattoman reseptin seinälle.

Kiitoksena vääristä valinnoista jouduin jälleen kerran pakkeloida seinän tasaiseksi.

Ja tämä on lopputulos. Josko seinän väri olisi nyt vähemmän sisustusta rajoittava tekijä
kaikessa sairaalamaisessa kliinisyydessään. Nähtäväksi jää.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Vääriä valintoja

Huomatkaa otsikon monikko. Voin puhua remontin ja sisustuksen suhteen tehdyistä vääristä valinnoista niin pitkään, että monikkokin alkaa kaivata rinnalleen täysin uudenlaista käsitettä, tusinakkoa vaikkapa. Kuinka kirotun monta virhevalintaa sitä pitääkään mennä tekemään, ennen kuin osaa valita oikein. Minun tapauksessani varmaan aika lukemattoman monta. Oikeastaan en ole varma, riittävätkö sormet edes keittiössä tehtyjen väärien valintojen laskemiseen (koko talosta puhumattakaan). Vääriä valintoja on kuitenkin tullut tehtyä, ja niihin on puututtava, mikäli mielii saada haluamansa lopputuloksen.

Ensimmäisenä seiniltä sai lähteä "appiukon" kautta ilmaiseksi saadun listateollisuusmaalin tunkkainen sävy. Lähtöpassit sai myös verhoihin mätsäävä toffeemainen tehosteseinämaali, jonka sävyä tavataan useimmiten vauvanvaipoissa. Lisäksi on varmaan sanomattakin selvää, että myös ne tehosteseinän värin inspiroineet verhot lähtivät ikkunoista melko sutjakkaasti. Siitäkin huolimatta, että rakas äitini näki suuren vaivan niitä ommellessaan. Pian saa äiti ommella rakkaalle uusavuttomalle tyttärelleen uudet keittiöverhot, olohuoneen verhoja unohtamatta. ♥

Joka tapauksessa olen siis kuluttanut kaksi päivää maalatessani keittiötä, enkä ole vielä edes koskenut telaan. Ihan vain avosaumoja, listoja, ikkunanpieliä, johtoja ja muuta kivaa olen pensselöinyt. Jos maalaaminen on aiemmin maistunut puurolta, voisi puuhaa verrata nykyisin piikkilangan nielemiseen. Varsin vastenmielistä ja tuskaista. Kaikista hauskinta on se, että uusi valkoisen sävy näyttää liian valkoiselta. Sairaalamaisen valkoiselta. Yäh. Ehkä oikean sävyn saavuttamiseksi keittiöseinät tulee maalata myös kuusi kertaa, aivan kuten olohuoneen puolipaneelitkin..


 Tältä keittiömme näytti. Pidin sen kotoisesta ja lämpöisestä fiiliksestä hurjasti, mutta tietyt asiat vain ahdistivat liian kanssa (esimerkiksi keskenään riitelevät seinät ja pöytätasot). Toivottavasti onnistun luomaan jotain parempaa, vaikka itseni tuntien on olemassa suuri riski, että asiat menevät vain huonompaan suuntaan!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Käyttökelvottomasta käyttökelpoista

Tänään minun oli tarkoitus pakkeloida keittiön seiniä, mutta olen hukannut lastani. Sääli. Siispä joudun ikäväkseni viettää aamupäivän tietokoneella. Istun ikkunan edessä. Keittiömme on melko tyhjä. Kaaos, tyhjät ja reikäiset seinät sekä verhottomat ikkunat tekevät yleisilmeestä melkoisen kolkon ja keskeneräisen. Samalla kirjoittaessani katselen ikkunasta ulos. Siellä sataa lunta. Tien toisella puolella asuva naapuri kolaa keltaisen rintamamiestalonsa pihaa. Mieleeni juolahtaa ajatus, etten enää jaksa lunta. En vain yksinkertaisesti siedä sitä. Vaikka luminen maisema olisi kuinka kaunis tahansa, ei se kolatessa paljoakaan mieltä lämmitä. Tuo ärsyttävän tiivistynyt ja raskas mömmö tekee elämästäni huomattavasti vaikeampaa etenkin nyt, kun sen joutuu raivata itse pois tieltä. Muistan vielä kiittää luojaani, että tonttimme noudattaa samaa kokoluokkaa, kuin tulitikkurasiaolohuoneemme. Neliömillinkään suurempi piha, ja hyppäisin kaivoon.


Katkeruuteni auringossa paistattelevia espanjalaisia kohtaan ei ole kuitenkaan tämän postauksen pääsanoma. Olen nimittäin tässä analysoinut itseäni, ja tullut siihen tulokseen, että olen hieman eriskummallinen ihminen. YLLÄRIPYLLÄRI! Minulle ei esimerkiksi tuota ongelmaa tuhlata kuukauden sisään kahtasataa euroa Riviera Maisonin tuotteisiin, ehei. Kyllä minä RM:n tuotteisiin osaan hassata rahani, näemmä. Riviera Maisonin tuotteiden lisäksi olisin kipeästi myös halunnut ostaa kivan pienen jakkaran tai pikkupöydän olohuoneen lepotuolin läheisyyteen. Siihen olisin voinut asettaa pöytälampun ja kellon (sen kellon, jonka ostin itselleni joulunalusviikolla, ja jollainen löytyi myös poikaystäväni ostamasta lahjapaketista jouluaattona, hupaisaa ♥). Löysin kaupoista miellyttäviä vaihtoehtoja matalalle sivupöydälle, mutta enhän minä suinkaan ollut valmis maksamaan yhdestäkään pienestä puuviritelmästä kahtakymmentä euroa. Niin. En ollut valmis maksamaan kymmenesosaa siitä määrästä, jota olin kuluttanut pariin RM:n tuotteeseen. Hohhoijaa. Jostain tuotteesta olen siis valmis maksamaan omaisuuden, kun taas toisen tahtoisin käytännössä katsoen ilmaiseksi. Ei siis varmaankaan tarvitse selitellä tarkemmin, miksi pidän itseäni eriskummallisena, tai pikemminkin outona.

Koska tiettyihin hankintoihin kohdistuva pihiys oli harvinaisen selvästi tiedossani, päätin ryhtyä etsimään niitä aidosti ilmaisia (ei niitä periaatteessa-tämä-on-ilmainen-koska-olen-myynyt-vanhoja-tavaroita-pois) vaihtoehtoja. Kävin penkomassa toista kotiani ja silmiini osui kaapin perällä lojuva puulaatikko. Hassua. Ostin kyseisen laatikon paikallisesta halpakaupasta jo ennen muuttoa omilleni. Halusin tuunata harmaasta puulaatikosta sopivan tuleviin pesutiloihini, joten näemmä se tarkoitti  valkoisen maalin sutimista hailakasti pintaan, ja tekstin pensselöintiä kylkeen. En minä tätä tosin koskaan ottanut käyttöön. Paitsi nyt. Kun tekstit hiottiin pois ja lisättiin muutama kerros lisää maalia, tuli laatikosta oikein pätevä sivupöytä. Ja vieläpä ilmainen!

torstai 12. tammikuuta 2012

Romuritari

Minussa on vika. Tai siis onhan minussa montakin vikaa, mutta ei nyt pureuduta niihin kaikkiin yhdellä kertaa. Tässä yhdessäkin riittää ruotimista, nimittäin ennakkoon tehdyissä sisustusostoksissa. Kaikkihan me välillä teemme vääriä valintoja kaupassa, eikö niin? Huomaamme ostaneemme vääränkokoisen peilin, liian pienen päiväpeitteen, tai liian tummat verhot. Se on yleistä ja se on normaalia. Siksi on hyvä, että kaupat tarjoavat meille kuluttajille palautusoikeutta. Normaalit ihmiset pitävät kahta viikkoa oikein ruhtinaallisena aikana pohtia omien ostoksiensa kannattavuutta. Minä tarvin kaiketi vuoden.

Alle vuosi sitten minulla ei ollut minkäänlaista visiota tämän rintamamiestalon sisustuksesta. Tiesin vain sen, kuinka sisustin viitisen vuotta vanhan luhtitaloyksiöni. Ne asiat ja ratkaisut, jotka toimivat uudehkossa yksiössäni, eivät enää toimineet tässä vanhassa talorotiskossa. Viimeistään siinä vaiheessa olin hukassa, kun vuokra-asunnon rajoitteet poistettiin, ja mieskultakin tarjosi liian vapaita käsiä toteuttaa itseäni. Niinpä kuudesta tilakokonaisuudesta yritettiin hioa timanttia samanaikaisesti vailla punaista lankaa. Kaikki oli täyttä kaaosta niin talossa, kuin pään sisälläkin. Tilannetta ei edesauttanut yhtään asenteeni ostaa tavaroita etukäteen periaatteella nyt-kun-mulla-sattuu-olemaan-rahaa. Tämän vuoksi yläkerran nurkassa lojui (no lojuu siellä edelleen!) tavaraversio Eiffelin tornista, joka muodostui käyttöönottamattomista piensisustustuotteista. Onnekseni jonkinlainen punainen lanka on kuukausien saatossa löytynyt, ja voimavaratkin osataan nyt keskittää yhteen huoneeseen kerrallaan.

Tadaa! Tätä varmaankin me kaikki voimme kutsua yksimielisesti nimellä K-A-A-O-S!

Koska olen allerginen kaaokselle (veikatkaapa, miten kaaosallerginen reagoi remontoinnille ja yllä olevalle kuvalle), pureuduin kyseiseen tavaraläjähirvitykseen alkuviikosta, ja myin romujani toisten aarteiksi. Tämän ansiosta pääsinkin ostamaan keittiöön uudet tuolit naisen logiikalla, eli tietysti ilmaiseksi. Myynnistä tienatut rahat - uusien tuotteiden hinta = erotuksen jäädessä plussan puolelle ILMAINEN. Eikös se niin mene? Hehe. Joten ostin siis ilmaiset keittiötuolit. Jee!

Tiedättehän ne ihmiset, jotka postittavat pakettinsa niin kauniisti, että jopa postin työntekijät jäävät ihastelemaan lähetystä. Joo. Älkää KOSKAAN pyytäkö minua postittamaan mitään. Minun pakettini näyttävät nimittäin lähes poikkeuksetta tältä. Säälin paketin vastaanottajaa. Kunnon pakettien Frankenstein!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Värillä on väliä

Vielä pari päivää sitten en uskonut saavani koskaan sanoa tätä, mutta se on viimein ohi. Sotani paneeleiden valkoisuuden kanssa on viimein ohi. Vaatihan se, uskokaa tai älkää, suunnilleen 20 työtuntia (joka saattaa selittää useamman päivän hiljaisuuteni). Nyt tuntuisi erityisen hyvältä julistaa itsensä antipaneelimaalariksi tästä hetkestä eteenpäin, mutta eihän moista iloa minulle voi suoda. Yläkerta kun odottaa paneloijaansa. Kettu vie! Joka tapauksessa työsarkaa puolipaneelin uudelleenmaalauksessa oli riittämiin, etenkin kun perusvalkoisen värin valinta tarkoitti myös listojen maalaamista samalla sävyllä. Asia on kuitenkin viimein hoidettu pois alta, ja voin näin jälkeenpäin sanoa sen olevan kaiken vaivan arvoista. Enää olohuone ei tarvitse kylmän valkoista energiansäästölamppua näyttääkseen ei-niin-keltaiselta tai ei-niin-tunkkaiselta. Nyt olohuone on raikas valaistuksesta riippumatta! ♥

 
Niin ai mikä valkoisen väriero?

Olohuone vaatii vielä useita hankintoja, jotta sitä voisi kutsua valmiiksi, mutta siitä huolimatta se on jo hyvällä mallilla. Kaiken valkoisuuden keskellä voin olla tyytyväinen niihin valintoihin, jotka olen tehnyt muissa väreissä ja materiaaleissa. Valkoinen tuo tilaan ihanaa raikkautta ja avaruutta (jota tulitikkurasiaolohuoneemme todellakin kaipaa), mutta rajansa silläkin. Kaipaan kotiini lämpöisyyttä ja luonnollisuutta, eikä valkoinen pysty sitä yksistään tarjoamaan. Valkoisen kokonaisuuden rikkomisesta pitääkin huolta muun muassa lattia, joka sai eilen päällensä jotain ihanan lämmintä ja aitoa, taljan nimittäin. Tätä lähemmäs luontoa ei enää varmaan voi päästä? Hahhah!

 
Ei, en vieläKÄÄN ole saanut silitettyä sohvanpäällistä. Vaivanneeko kiire vaiko laiskuus.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ikinä ei mee niinku Strömsössä!

Huh! En osaa juurikaan muuta sanoa. Pari viimeistä päivää ovat olleet aivan kamalia. Olen maininnut aiemmin ryhmätilauksestani Ikeaan, jotta välttyisin suurilta postikuluilta ja matkustelulta. No, maanantaina pihaan peruutti kuorma-auto tavaratila pullollaan Ikean tuotteita. Yhtäkkiä seitsemän järkälemäistä kollia tavaraa oli purettuna pihalle pressun päälle. Se alkoi viideltä ja päättyi kymmeneltä; tavaroiden lajittelu ja luovutus ryhmätilauksen osaanottajille nimittäin. Kaikki tämä tietenkin tapahtui keskellä hirveää tuulta ja lumisadetta. Otollisempaa päivää toimitukselle ei olisi voinut toivoa. Krhm. Pahimmat painajaisenikaan eivät antaneet realistista kuvaa siitä työn määrästä, mitä edessämme sillä hetkellä oli. 1500 kiloa tavaraa pihallamme pyramidin muotoisessa läjässä, josta piti luoda jokaiselle tilaajalle oma kokonaisuutensa, jotta noutaminen kävisi heille helposti ja vaivattomasti. Arvasikohan kukaan heistä, miten suuren työn takana kaikki oli. No, luultavasti. Kyllähän heistä lähes jokainen kauhisteli sitä tavara- ja työmäärää. Siinä kengät märkänä lumisateen keskellä osasi vain kirota omaa saituuttaan, jonka vuoksi tässä tilanteessa oltiin. Olisko sitä mieluummin maksanut hieman dieselistä ja istunut noin kymmenen tuntia autossa vaikkapa värityskirjaa väritellen. Voi kyllä! Mutta nyt voin vain lihassärkyjen kanssa olla kiitollinen, että asia on hoidettu pois alta. Ja vaikka koko ilta oli täyttä kuraa, oli siinä jotain positiivistakin. Worst-case scenarioni ei toteutunut: yksikään kynsi ei nimittäin katkennut! Jipii!

Eilen olikin sitten uusi päivä, mutta se noudatti samaa kurakaavaa, mitä edeltäjänsäkin. Ensinnäkin väkersin uuden unelmasohvani parissa kolmatta tuntia. Kyllä, luitte oikein. Ensimmäinen tunteroinen kului pahvivuorta selvitellessä. Kuinka järkyttävän määrän pahvia yksi sohva voi imeä ympärilleen. Ikea ja Ikean ekologinen jalanjälki jne. Haha. Kun pahvivuori oli saatu nätisti taiteltua kahden jätesäkin sisään, oli aika käydä sohvan kimppuun. Sohvan, johon käsinojatkin piti kiinnittää erikseen. Kyllähän tämä oli kuulopuheiden perusteella jo selvillä, mutta silti. Irralliset käsinojat? Anteeksi mitä? Olenko nyt vain jotenkin vanhanaikainen, kun minun mielestä sohva tarkoittaa pehmeää istuinta, jossa irrallisia osasia ovat vain istuintyynyt, josko nekään. Oli miten oli, käsinojien kiinnityksessä vierähti tovi jos toinenkin. Kun yhden prikan ja mutterin sai kiristettyä hyvin, ei toista sitten enää saanutkaan. Löysäten ja kiristellen vierähtikin yli tunti. Päällisistä sitten puhumattakaan.

Parhaillaan mielenkiinto päällisten silittämisen suhteen pyörii miinuksen puolella.

Kun olin kerta tekemisen makuun päässyt, odotti pihalla lumi kolaajaansa. Muistin tietysti laittaa jalkaani ne kaikista liukkaimmat kengät, ja kaatua pakarani ja polveni mustelmille. Taisin valitella yhdessä postauksessani liian pientä kolaa. Joo ei, ihan hyvä se kuulkaa on. Näytin varmaankin puskutraktorilta, kun työntelin tuhat senttiä paksua märkää ja raskasta lumikerrosta pois pihaltamme. En siis toivo enää suurempaa kolaa, toivon keveämpää lunta.

Sisälle palauduttuani minulla oli viimein aikaa silmäillä uutta Ektorpiani. Siinä olikin sitten illan itkupotkuraivareiden vuoro. Paneelit olivat nimittäin edelleenkin väärän väriset. Niin väärän väriset, että asialle on tehtävä jotain viipymättä. Siispä tämän postauksen jälkeen laitan jälleen kerran pensselin sauhuamaan ja hermoni koetukselle. Onko nyt jokin perjantai 13.-viikko käynnissä vai?

 Siinäpä on sohvalla, seinäpaneelilla ja vertailukohdan puhtaanvalkoisella irtopaneelilla vissi ero!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvästit keittiöongelmalle!

Hyvää vuoden ensimmäistä päivää! Tekikö kukaan suuria uudenvuodenlupauksia? Minä nimittäin lupasin luvata, että ensi vuodenvaihteena rauhoitun remontointivimmani kanssa. Nyt minulla on kuitenkin vielä kokonainen vuosi käytettävissä remontointiin ja tolkuttoman rasittavaan pilkunviilaukseen. Ihanaa! ♥

Minun vanha vuoteni päättyi ja uusi alkoi kerrassaan loistavasti. Toivottavasti kukaan ei ole päässyt unohtamaan minun pientä mieltä järisyttänyttä keittiöongelmaa. Ainakaan minä en ole saanut epäkohdalta hetken rauhaa. Muistutan tähän väliin, että kyse oli alunperin projektista, jonka todellakin sovittiin valmistuvan ensi jouluun mennessä. Se oli sellainen täysin viaton ehdotus; "olisi tosi kiva, jos tuon asian voisi korjata vaikka ensi vuoden jouluun mennessä". Se nyt vain jotenkin karkasi käsistä, ja yhtäkkiä halusinkin korjata ongelman pikimmiten. Voitte varmaan kuvitella, kuinka mielissään toinen puolisko oli asiasta.

Pikimmiten ongelmaan ei kuitenkaan olisi tulossa helpotusta, sillä työtasoa joutuisi kuulemma odottelemaan noin kuukauden. Malttamaton mieleni ja tasolle tarjottu toimitusaika ei ollut sopiva yhtälö kaltaiselleni hätähousulle. Siispä päätimme rakentaa tason kahdesta palasta, se olisi oikein sopiva välaikaisratkaisu siihen saakka, kunnes uusi taso olisi noudettavissa. Muistin vielä vähätellä asiasta aiheutuvaa vaivaa ennen projektin aloittamista. Tason vaihtaminen kahdessakin osassa olisi pikkujuttu, puoli tuntia ja se olisi siinä; porakone käteen, vanha taso irti, kaappi pystyyn, kiinni seinään ja uusi taso tilalle. Maksimissaankaan moisen hauskuuden ei pitäisi viedä tuntia pidempään. Eipä vissiin! Kuka olisi arvannut, että tason vaihtaminen vaatii puolen keittiön purkamista. Kieltäydyn kuuntelemasta minkäänlaista nurinaa, sillä en se minä keksinyt kasata keittiötä käänteisessä järjestyksessä. Vaikka ei asiasta ollut aavistusta poikaystävälläkään etukäteen. Olihan taso tietysti kiinnitetty runkoon äärimmäisen viisaasti ja kestävästi. Ja tuskin kukaan kasaa keittiötä silmälläpitäen helppoja purkamismahdollisuuksia, mutta voi kun vain olisi!



Vaikka työmäärä kymmenkertaistui tämän seikan vuoksi, oli asialla kyllä positiivinenkin puolensa. Pääsimme nimittäin laajan purkaamisen ansiosta vaivattomasti käsiksi myös sellaiseen ongelmakohtaan, joka oli heti kaapistokokoonpanon pidentämisen jälkeen päällimmäisenä mielessä. Ongelmaa ei varmaankaan tarvitse tarkemmin selitellä, kun kuva (vasemmalla) puhuu puolestaan. Sävy- ja materiaalieroista, irvistävistä ja ylimääräisistä saumoista, sekä pinnalle asennetuista ruuveista (lue: palapelinurkasta) oli päästävä eroon. Samaisesta kaapistorungoissa käytetystä materiaalista rakensimme myös uudet sokkelit, joten nyt keittiö miellyttää minua huomattavasti enemmän.



Siinähän se uudenvuodenaatto sitten menikin, poikaystävän ahertaessa ja minun avustaessa keittiön parissa. Valmista tuli sopivasti siten, että kerkesimme kirmata keskustaan ihastelemaan ilotulitusta. Uusi vuosi alkoi siis ongelmattomamman keittiön kanssa, mikä ansiosta voin viivailla yhden asian pois tehtävälistalta. Halleluja! Jäämme siis odottelemaan uutta ja saumatonta tasoa. Nyt sen vaihtamisen helppouskin on otettu peräti huomioon.


"Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat,
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat."
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...