sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Shop-shop-shoppaillaan!

Tämä talo on hyvin monessa asiassa minulle kuin lapsi. Stressaan sitä, murehdin sitä, ajattelen sitä, kehitän sitä, rakastan sitä. Se antaa melko suuren kimmokkeen parisuhteen hoivaamiselle ja eteen tulevien esteiden ylittämiselle, ettei toisen meistä tarvitsisi koskaan lähteä kodistaan. Sen merkitys on ollut peräti niin suuri, että se on ajanut omatkin tarpeeni yli. Kaiken mahdollisen ajan ja rahan olen uhrannut taloon. Kerkeäisin mukamas panostaa itseeni myöhemminkin, mutta milloin on myöhemmin? Sitten kun kengät päästävät vettä sisäänsä? Kun ehjää sukkaparia ei enää löydy? Kun käteni alkavat muistuttaa poikaystäväni hoitamattomia, vahvojen aineiden kuivattamia, öljyn tummentamia työmiehen käsiä? Ei kiitos.

Siispä tämän viikonlopun ohjelmaan kuului vain ja ainoastaan shoppailua. Oman paikkakunnan liikkeet ovat vielä koluamatta, mutta ne jääköön odottamaan seuraavaa viikkoa. Jo tämä pieni vaatetorni piristää mieltä ihmeen kummasti. Kuinka mukavaa onkaan avata vaatekaapin ovet, kun takaisin ei tervehdi ainoastaan ne vaatekappaleet, joita on tullut käytettyä ihan kyllästymiseen saakka.


Mutta toisaalta kyllähän ne äidit pitävät lastensa tarpeet mielessä omilla ostosreissuillakin. Niin taisin tehdä minäkin. Tällä kertaa olohuone tarvitsi ryhtiä, ja ajattelin muun muassa Lennolin mustan nahkatyynyn olevan veikeä ja perinteisistä sisustushankinnoistani poikkeava pyrkimys tuoda tilaan kontrastia ja kitkeä ylitsepursuavaa romantiikkaa pois. Vaan milloinkohan oppisin ulos noista kaiken maailman teksteistä, joita tunnun viljelevän pitkin taloa. Haha.

8 kommenttia:

  1. Mulla oli heti ekana alennuspäivänä erään vaatekaupan ostoskori täynnä tavaraa, jolla vähän piristää mieltä ja vaatekaappia. :D Mä niin uskon shoppailun olevan terapiaa, etenkin semihalpojen kesävaatteiden ostaminen pitkän talven ja hitaasti etenevän kevään jälkeen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppailu on todellakin terapiaa, ja onhan se hauskaa ostaa alennuksesta kesävaatteita, kun vasta nyt niille edes on tarvetta =D

      Poista
  2. Ihanan pirtsakoita ostoksia :) me käytiin kans perjantaina kattelees vaatetta avokille. Sen kans ei tarvi kauaa kierrellä, kun se valkkaa ekasta kaupasta kaiken tarpeellisen :D tais mennä 20 min, niin oli jo lähdössä kotiin päin. Pitihän mun saada vielä kierrellä, vaikka tarkotus oli vaan tällä kertaa kattella sille kesävaatetusta. Sain mäkin sit kuitenkin jotain pientä kinuttua ;D

    Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesävaatteissa en kyllä värejä karta, niitä saa olla ja paljon. Lisäksi pirtsakat värit toimivat mustan kanssa aivan järjettömän hyvin vuodenajasta riippumatta.

      Mä en tajua miehiä. Miten vaateostokset voi tehdä jotakuinkin vartissa?! Itse kiersin vaateosastolla monta tuntia, ja sovituskopissa menee vähintään yhtä kauan! Kummasti tuo mies jaksoi kuitenkin olla skarppina mukana ja etsiskellä pienempiä kokoja tyttöystävän nakustellessa sovituskopissa :D <3

      Poista
  3. Kesäalesta on kiva ostella vaatteita ja niitähän voi ostaa sitten vähän enemmän, kun kerta halvalla saa!
    Ja hyvä, että pidät huolta myös "pikkuisestakin", ettei ihan unhoon jää!
    Mitäs mies sai??

    VastaaPoista
  4. Voi että sulla on sitten kiva blogi! Todella nättejä kuvia ja kivoja hommia täällä kuule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos! Olipas kerrassaan ihana kuulla! :))

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...