maanantai 4. kesäkuuta 2012

Watch the time!

Jogurttia. Tarvitsen kaupasta jogurttia. Kaltaiselleni aamupalan väliinjättäjälle jogurtti on riittävän siedettävä aamupalavaihtoehto antibioottien seuraksi. Jos popsisin noita droppeja tyhjään vatsaan, saisin varmasti vatsahaavan ennen kuurin loppua. Siispä jogurttia. Metsämansikkajogurttia, banaanijogurttia ja päärynäjogurttia. Ja kuivashampoota myös. Eikä sitten mitään muuta. Varsin yksinkertainen ostoslista.

Joopa joo taas, kyllähän minä ne jogurtit ja kuivashampoon muistin, mutta muistin jotain muutakin. Töissä olen huomannut useaan otteeseen kaipaavani kelloa, ja tietysti niinä hetkinä kännykkä on unohtunut aina toimiston pöydälle. Siispä kiikutin kassalle muiden ostosten lomassa rannekellon, hupsis! Koska kromin ja valkoisen yhdistelmä viehättää minua edelleenkin ihan vietävästi, jäivät pinkit, keltaiset ja vihreät kellot hyllylle odottamaan räväkämpää ostajaansa. Nyt kello seuraa aina mukanani. Halleluja!


Ja kun aiemmin nillitin pieleen menneestä hiusten värjäysoperaatiosta, ei se enää tunnukaan aivan niin pieleen menneeltä. Kullanruskea väri ei riittänyt tummuutensa puolesta peittämään alkuperäistä väriä, mutta kätki varsin hyvin eläimelliset tiikerin ja gepardin risteytystä muistuttavat raidat ja täplät. Nyt hiukset näyttävät monivivahteisilta ja eläväisiltä. Huh!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minäkin pidän siitä hyvinpaljonkovasti! :)

      Poista
  2. Kyllä sitä yhden kellon voi aina kauppamatkalta jugurttien kanssa ostaa ;-D ja sullahan oli ihan tarve sille.
    Hiukset näyttävät hyviltä ja hiusten kantaja söpöltä.
    Toivottavasti tauti tainnutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kihhihi! :) Nnaisena keksin oivat tekosyyt hankinnoilleni, vaikkei todellista tarvetta hankinnoilleni olisikaan! ;D

      Ja tauti on tainnut viimein talttua, luojan kiitos!

      Poista
  3. Kaunis kello! Kännykkä on korvannut mun rannekellon, mutta kyllähän tuommoista kädessä pitää jo pelkästään asusteenakin ;)
    Hiusten väri näyttää oikeen hyvältä, kauniin lämpimä sävy. Sopii kantajalleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kello on kyllä nätti ja osoittautunut todella hyväksi hankinnaksi. Nykyään tietää tismalleen mitä kello on ilman, että kaivan pienestä taskusta puhelinta viisi minuuttia, tai huomaan ettei puhelin edes ole mukanani. Hyvä ja halpa ostos siis! :)

      Olen harvinaisen huojentunut, ettei katastrofipehko olekaan enää niin katastrofimainen. Huh! Leopardihiukset voisivat olla aavistuksen liian radikaalit kaltaiselleni pliisulle ihmiselle :D

      Poista
  4. tuollaisen kellon huolisin minäkin!
    tukkakin näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kello, hyvä aamupala ostos:))) ja hiukset on kivat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näemmä en voi käydä ostamassa edes jogurttia ilman, että mukaan tarttuu jotain muutakin. Huoh, niin tyypillistä :D

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...