torstai 7. kesäkuuta 2012

Terassit ja paviljongit kumppaneineen

Kesän ensimmäiset suomalaiset mansikat ja Vauhtihirmun pillimehu seuranani istahdin tyhjään taukohuoneeseen. Teki hyvää olla vartin verran täysin yksinään ajatusten kanssa. Siinä ihanassa hiljaisuudessa ennätin viimeinkin ottaa laukusta esiin palan ruutupaperia, ja keskittyä terassilaudan menekin laskemisen. Työpäivän jälkeen kun pitäisi jo kovasti olla rautakaupassa ilmoittamassa mitä tarvitaan, ja miten paljon tarvitaan.


No eihän ne laskelmat osuneet kohdalle ollenkaan, etenkään kun terassilautojen mitta ei ollut sitä, mitä kauppias oli päivää aiemmin ilmoittanut. Laatukin aiheutti suuren pettymyksen, eikä edes poikaystäväni (jolle pihinä ihmisenä kelpaa poikkeuksetta kaikki halvin mahdollinen) kelpuuttanut lautoja. Tässä tapauksessa hinta oli todenmukainen indikaattori laadulle. Siispä arvokkaampaa kaveria peräkärryyn ja sympatiaa anoreksian kanssa kamppailevalle lompakolle. Saavat lautapötköt loikoilla peräkärryssä siihen saakka, kunnes inspiroidumme (haha, never). Toisaalta jos yhtään säätä katsoo, olisi hyvä inspiroitua välittömästi, hyviä ilmoja kun on luvattu koko loppuviikolle.


Josko uuden terassin myötä saamme vanhan ja surullisen terassintekeleen pois pihaltamme, ja istutettua uutta nurmikkoa kuivuneen tilalle. Facebookissa tiedustelinkin "Miten paikkauskylvetään nurmikkoa? Nyt ei kai ole keskikesä, joten ennätänköhän vielä viherpeukaloida tappamatta kuumuudella suloisia pieniä ruohonalkuja? Vai olisikohan siirtonurmi sittenkin varteenotettava vaihtoehto? Hitsi nyt joku kukkahippi pliis?!". Aikaa on kuulemma juhannukseen saakka, joten äkkiä siemeniä tänne, tämä lähtee mylläämään maata kuin myyrä konsanaan!

4 kommenttia:

  1. Kyllä sä ehdit vielä kylvääkin nurtsin. Sitä pitää vain kastella säännöllisesti. Suosittelisin hankkimaan rikatonta, puhdasta multaa niin ei tarvitse kitkeä niin paljon. Teillä näkyy olevan tuota voikukkaakin, joten voi olla, että joudut kitkemään silti. Siirtonurmikon kanssa on helpompaa ja sitä ei tarvitse kuin kastella. Noin pienelle alueelle se ei ole hurjan kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mullat nurmikkoa varten hankittu, vielä siemenet puuttuvat. Ja varsinkin motivaatio! Haha. Kun vihrepeukalosormia jaettiin, en tainnut olla jonossa. Taitoni ovat yksinkertaisesti olemattomat, ja jo tällainen asia saa sormen suuhun!

      Poista
  2. Ihana blogi & ihania sisustusideoita :) Mistä olet löytänyt noin ihanan ison memories-laatikon? :) Todella nätti koti teillä. /Janita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia hirmuna, Janita! :) Tuo isoin puulaatikko on ostettu noin nelisen vuotta sitten Anttilasta monien viikkojen ostaako-vaiko-eikö-ostaa jahkailujen päätteeksi. Sittemmin en niitä ole nähnytkään! :O

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...