sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kuin elokuvissa...

Oion unen kangistamia jalkoja laskeutuessani narisevia portaita pitkin alakertaan. Viivyn tovin kylppärissä kihartaen hiuksia. Eiliset vanhempien ja poikaystävän kanssa vietetyt grillijuhlat venyivät niin pitkiksi, etten yksinkertaisesti jaksanut letittää hiuksiani ennen nukkumaanmenoa, vaan kaaduin suoraan puuvillasatiinilla kuorrutettuun sänkyyn. Siinä hiuksia pörröttäen ja lainesuortuvia haroen upotan paljaat varpaani korkeanukkaiseen villamattoon kävellessäni eteisen halki kohti keittiötä. Vanhempieni mukanaan tuoman kielokimpun ansiosta koko alakerrassa leijuu kielojen huumaava ja puhdas tuoksu. Hetken ajan kielojen tuoksu yhdistyy tuoreisiin mansikoihin, kun otan jääkaapista esiin eilen leipomani täytekakun. Poikaystävän vasta kaataessa itselleen kahvia minä jo hivuttaudun kohti ulko-ovea. Toisessa kädessä kakkulautanen, toisessa lasillinen tuoremehua tasapainottelen kohti vastikään rakennettua terassiamme. Päätän istua alas kalusteryhmän suurimmalle sohvalle ja työnnän varvassandaalit syrjään nostaen jalat toisen sohvan nojalle. Paviljongin antaessa osittaista suojaa kuumottavalta päiväauringolta en voi kuin hymyillä. Läsnä on kiireetön ja kaunis kesäaamu. Aamu, jollaisia tuntuu olevan vain elokuvissa. Sillä hetkellä en olisi voinut olla onnellisempi.







Tämä kahden viikon loputtomalta tuntunut painajaismainen työtaakka on viimein ohitse. Enää ei tarvitse pingottaa, vaan voi ottaa rennosti ja tehdä jäljellä olevat asiat täysin omaa tahtia ilman minkäänlaisia aikarajoja. Voimme molemmat heittää hyvästit viidentoista tunnin työpäiville ja keskittyä nauttimaan yhteisistä vapaapäivistä. Aion käyttää tämän nelipäiväisen minilomani totaalirentoutumiseen ja ottaa mallia laiskiaisista. Jatkuvan tekemisen sijaan tahdon nauttia siitä, mitä olemme tekemisillämme saaneet aikaiseksi. Nyt on korkea aika hidastaa tahtia, ellei peräti seisahtua hetkeksi kokonaan!

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Janina mihin sinun blogisi on hävinnyt, koska en ole päässyt sitä enää lukemaan?!

      Täällä siis Mustikka Ihanasta elämästä kyselee :)

      Janika tuo paviljongi näyttää upealta, kyllä nyt voi rentoutua :)

      Poista
  2. Eikä! vähänkö upea paviljonki!! :) ootte tehneet upeaa työtä, katselin ensin että tuo oli jokin lehti kuva. Taitaa olla ihan omalta pihalta? :D vau!!!

    Me vietettiin kans vanhempien kanssa grillijuhlia perjantaina. Ilta meni siihen, että piti hakea singstar kotoa jatkoille :D:D hauskaa oli!

    Ihanaa lomaa! nyt nautitte, olette sen todella ansainneet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaatimaton kuva ihan vain omalta pieneltä pihalta. Hihi. Huolimatta siitä, miten suuri työ tuon kokonaisuuden kyhäämisessä oli, ja miten paljon rahaa se söi, oon kyllä niiiiiin tyytyväinen lopputulokseen. Tuntuu, kuin käytössä olisi yhtäkkiä yksi ylimääräinen huone. Ihanaa! ♥

      Meillä molemmilla on tainnut olla hauskat grillijuhlat! Ja se on täyttä potaskaa, etteikö vanhempien kanssa voisi olla hauskaa! :D

      Rentouttavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä, kannatti raataa :)

    VastaaPoista
  4. Oi että kun on upea! Kyllä kelpaa laiskotella tuolla :)
    Mistä nuo katoksessa olevat ihanat lyhdyt on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juu! On ollut niin ihanaa köllötellä ulkosalla yhtä rennosti, mitä olohuoneen sohvalla. Täällä kyllä ollaan nautittu uudesta lököpaikasta täysin rinnoin! :)

      Paviljongin lyhdyt on AmandaB:tä, ja ne on hankittu Kodin Terrasta. Juuri kurkkasin, ja niitä näyttäisi löytyvän myös AmandaBshopista. :)

      Poista
  5. Näyttää stockan lyhdyiltä.. Niin kaunis ja upea terassi <3 mä taidan muuttaa teille :DD

    VastaaPoista
  6. Ihana, tosi kaunis kokonaisuus:)) ja tarinoiden kertojana olet kyllä tosi hyvä, fiilis ulottui tänne asti!

    VastaaPoista
  7. Aivan mielettömän UPEA ja IHANA paviljonki-terassi!! <3 Mie kans kattoin että inspis-kuvia lehestä laittanu tänne :) Tosi onnistunu kokonaisuus kyllä! <3 Hienoa työtä ootte teheny! Nyt onki aika rentoutua tuolla :)
    Eka kuvan tapettiki upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee olla hyvin otettu, jos moisia räpsyjä luullaan inspiraatiokuviksi. Siksipä nöyrästi kiittelen kehuista :') Paviljongin ja terassin rakentamisesta koitunut työtaakka pääsi kyllä yllättämään meidät molemmat, mutta onneksi urakka on viimein hoidettu pois alta.

      Keittiön tapetti on osoittautunut nappivalinnaksi. En edes tapetointiurakkaa aloittaessani ollut vielä satavarma valinnastani, varmuus tuli vasta kuukausien päästä. Enää en edes ajattele tapettia väliaikaisratkaisuna, sillä olen tykästynyt siihen niin kovasti! :))

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Täällä tykätään tosi hirmuna kanssa. Vielä enemmän tykättäisiin ellei terassi olisi koko aika pihlajanmarjan kukkaisroskassa. Mur!

      Poista
  9. Aivan ihana paviljonki <3 Ja kotinne näyttää kaunille, Sinulla on sisustus silmää =)

    Kivaa viikonloppua toivotellen Santikin Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittelen ihan hirmuna, vaikka perussuomalaisena luonteena tekisi vain mieli vähätellä itseään ja tyrmätä kehut! :P

      Ihanaa viikonloppua myös hälle sinne! :))

      Poista
  10. Ihana!! Mistä tuo katos on entä lyhdyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! :) Gazeboksi nimetty katos on Cellon, ja se on ostettu K-raudasta. Lyhdyt, jotka bongasin Kodin Terrasta, ovat puolestaan AmandaB:tä.

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...