maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kontrastia valkoisuuden keskelle

Jo useita kuukausia sitten valitin potevani valkoisuusähkyä, eikä tilanteessa ole tapahtunut kuukausien saatossa minkäänlaista muutosta. Poden sitä edelleen jopa siinä määrin, että olen alkanut viehättyä täysin toisesta ääripäästä, mustasta nimittäin. Jostain syystä mustan ja valkoisen kontrasti yhdistettynä luonnonläheisiin kylmän tai lämpimän sävyihin iskee nyt ja lujaa. Tästä syystä kotiimme on alkanut ilmestyä mustia väriläiskiä (kyllä, musta ja valkoinen ovat mielestäni värejä, heh!) antamaan ryhtiä lattean valkoisuuden keskelle.

Vanha valkoinen jääkaappikin joutui uhriksi tämän villityksen keskellä, ja sai viimein ylleen kauan pohdinnassa olleen tarran, johon idea lähti liikkeelle erään ihanan sisustuspuodin omistajan jääkaapista. Alun perin tarkoituksenani oli pysytellä vain italiankielisissä sanoissa, mutta kielen liiallisen o-päätteisyyden vuoksi tarraan eksyi myös aavistus ranskaa. Antipasto, olivo, chorizo, panino.. Italialaisittain nimenikin olisi varmasti Janiko. Pöh!


Nyt viimeinen lomapäivä alkaa lähestyä loppuaan. Tuntuu jotenkin hirvittävän haikealta palata takaisin arkeen, ja jättää hyvästit viettämällemme taianomaiselle juhannukselle. Joka aamu minut on vallannut se sama tunne, kuin lapsena jouluaaton jälkeen. Kuin elämässä olisi jotain hirvittävän uutta ja ihmeellistä (joopa joo, niin kuin elämässäni muka jotain erityistä olisi!). Mistä ikään tämä tunne tuleekaan, toivon sen kestävän mahdollisimman pitkään. Viimeisiä lomapäiviä kunnioittaen kyhäsin TAAS kasaan kiistattoman kesäherkkuni – kakun tuoreista mansikoista. Tämän loman jälkeen en taida uskaltaa puntarille seuraavaan kymmeneen vuoteen..

12 kommenttia:

  1. Ääsh...unohda vaaka! Ne punnitsee joilla luut kolisee;)) Kesä, mansikat, sidukka ja grilliruuat ne vain kuuluvat yhteen tai jopa puoli kahteen. Hyvää arkea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! Hyvää arkea sinnekin! :)

      Poista
  2. Uuh, sika hieno! :) Mistä noita tarroja saa omalla tekstillä, oon vaan törmänny valmiisiin teksteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kyllä kovasti tarrasta, kun tekee tylsästä jääkaapista vähemmän tylsän! :)

      Jos mielii saada edullisesti tarroja omalla tekstillä, kannattaa etsiä nassukirjan kautta erilaisia ryhmiä ja sivuja. Tällä hetkellä edullisimmat tarrat omien tietojen mukaan tekee Luis Designs, mutta valitsin toimittajaksi työpaikkani, koska sain olla prosessissa koko ajan mukana. Se oli kivaa! :)

      Poista
    2. Mä tilasin oman tekstin tarrat viimeksi www.rauhanranta.com/verkkokauppa. Minusta oli edullinen!

      Poista
    3. Kappas, tämä olikin minulle aivan uusi tuttavuus! Kiitos linkistä, täytyypi lisäillä kirjanmerkkeihin! :)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen kakku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nams nams, ei muuta kuin kylään kakkukaffeille! :) <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hih, harmi etten voi ottaa kunniaa ideasta! :)

      Poista
  5. Kiitos jääkaappi-ideasta! :) Toteutan samantyylisen jossakin vaiheessa, tosin teen tarrat itse dc-fix kontaktimuovista. Aattelin käyttää sabluunana tulostettua tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ideasta, vaikka itsekin sen toisaalta nyysin! Tsemppiä fixailemiseen! :)

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...