lauantai 24. maaliskuuta 2012

Matkan varrelta

Ah, tätä päivää on odotettu. Poikaystävä on huidellut miesporukan kanssa jo ties missä aamupäivästä lähtien. Pitkästä aikaa saan pitää vapaaillan parisuhteesta, ja omistaa koko päivän vain ja ainoastaan itselleni. Päivä alkoi itselleni tyypilliseen tapaan kaupungilla kierrellen, sillä mitä olisikaan omilla ehdoilla vietetty päivä ilman shoppailua? Löysinkin vähän sitä sun tätä, ja keittiön osalta Cult Design sai viimeisenkin osasensa. Jääkaappi on tankattu kanasalaatin aineksilla, limpparilla ja kuohuviinillä. Ötökkäkammoiselle tyttöystävälle on haettu saunan lämmitystä varten puut liiteristä jo eilen. Veikkaan, että tästä on kehittymässä oikein ihana ilta. Tästä kaikesta kuitenkin lisää seuraavalla kerralla, sillä nyt hyppäämme muutaman päivän ajassa taaksepäin, jolloin nautiskelin vielä Helsingin vilkkaasta kaupunkielämästä ystäväni kanssa.

Ensimmäisenä minut talutettiin Papagenaan, josta bongasin aivan tuhottoman muhkean ja ihanan tyynyn. Tiesin tyynyn olevan perfect match olohuoneessa loikoilevan torkkupeiton kanssa, joten en millään voinut vastustaa kiusausta hyödyntää tilaisuutta saada tyyny puoli-ilmaiseksi. Siispä kassan kautta ulos, ka-ching! Tyynyä paijattaessa vastakarvaan esiin tulee hauskasti raitakuvio. Tästähän en olisi tiennyt mitään, ellei kassaneiti olisi minulle tyynyn saloja esitellyt. Siispä kaunis tyyny on kaiken lisäksi mielenkiintoinen! Nyt tämä vekkuli tyyny saa lämmittää nurkassa yksinään nököttävää lepotuolia.


Eniten kaikista olin odottanut asiointia Riviera Maisonin myymälässä. Täytynee kuitenkin myöntää, että olin selvästi odottanut liikoja, kun liikkeestä poistuttaessa fiilikset olivat vain keskinkertaiset. Ei se ollutkaan unelmieni paratiisi. Kyseessä oli vain ylihinnoiteltujen, vaikkakin kauniiden, tavaroiden pienehkö liiketila, jossa kaikkien tuotteiden hintalappuja ei uskaltanut edes katsoa. Tarkemmin ajateltuna tilanne oli kuitenkin melko miellyttävä, sillä pelko satojen eurojen menettämisestä liikkeeseen ei käynytkään toteen. Kulutin maltillisesti muutaman kympin alehintaiseen kannuun sekä pastamittaan, ja pankkitilini kumarsi kiitokseksi.

 

Kokonaisuudessaan remonttitarvikkeita lukuunottamatta ostossaalini näytti jotakuinkin tältä. Melko maltillista ja pienimuotoista kaltaiselleni himoshoppailijalle, eikö vain? Hah. Melkein jäi harmittamaan!


Ainoa asia, mitä en haluamisistani huolimatta onnistunut nappaamaan mukaani, oli tämä ystäväni sulostuttavan ihastuttava hauva, jolla on selvästi muodostunut suuri tunneside lehmäänsä. Niin suloista katseltavaa! En tiennyt voivani tykästyä näin palavasti yhteenkään koiraan, mutta kai mä sitten voin, Idefix teki siitä niin helppoa. ♥

4 kommenttia:

  1. Naurahdin ääneen noille Ide-kuville.. Ide ja sen lehmä. :---D <3
    Toi kannu on kyllä mun suosikki sun löydöistä! Ja tyyny tietty. ;D Ens kertaa odotellessa, toivottavasti tuutte taas pian! <3 Tosin ehkä seuraavaks on mun vuoro tulla teille päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iippa on ihan hassu. Se vei mun sydämen. Tahdon niin kovasti parittaa sen Puutikin kanssa. ♥ ♥ Seuraavaa kertaa varten teen listan kaikista paikoista, missä haluan käydä. Niin moni paikka jäi vielä koluamatta! Hah!

      Poista
  2. Ihania löytöjä <3 täältä löytyy yks sisustusliike, jossa RM tuotteita myydään omasta mielestäni aika edulliseen hintaan... ainakin kun vertaa muihin RM tuotteita myyviin myymälöihin. Sieltä oon ostanut kaikki omat RM:ät :)

    Kuulostaapa ihanalle tuo teikäläisen sinkkuilta. Mä oon niin kateellinen teidän puusaunalle!! se luo aivan erilaisen tunnelman ja löylyt on mitä parhaimmat :)

    Ihana tuo karvaturri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Vitsit. Oon jotenkin kuvitellut, että RM:n tuotteet olis kiinteästi hinnoiteltuja. Hurjaa! Mä tahdon sinne liikkeeseen, vie mut pliis! Haha. :D

      Usko tai älä, oon ehkä enemmän sähkösaunan ystävä. Pidän keveistä löylyistä, ja sähkökiukaan voi napsauttaa helposti pois päältä just sillon, kun on menossa saunaan. Näin tein aina yksiössäni. Puusauna puolestaan vain kuumenee kuumenemistaan, joten saunomiskertojen pituus jää aina hieman lyhyeksi. Tietysti fiilis puusaunassa on taas aivan eri, sen tunnelmaa en vaihtaisi pois! <3

      Poista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...