perjantai 17. helmikuuta 2012

Tarratyttöjen arvonta-aika!

Olen jo aiemmin vilauttanut kuvan meidän muodonmuutoksen kokeneesta portaikosta, jonka ilmeen viimeistelee tilaustyönä valmistetut numerotarrat. Muutoksen myötä portaikosta on kehkeytynyt ehdoton suosikkipaikkani koko talossa, ja numerointinsa ansiosta portaikko on vanginnut jo monien vieraiden katseet. Jopa Ikean kotiinkuljetusta hoitava mieshenkilö jäi ihastelemaan niitä, ja tarinoimaan, kuinka vaimonsakin haaveilee samanlaisista numeroiduista portaista. Nyt kannattaisi teidänkin aloittaa haaveilu, kohta selviää miksi.


Olen hurjan innoissaan päästessäni järjestämään tämänkertaisen arvonnan, jonka mahdollistaa Pikkukaupungin Tarratyttöjen ihanista ihanin Eveliina. Juuri Eveliinan kädenjälki näkyy portaikossamme, ja näillä näkymin taitaa näkyä vielä pitkän aikaa. Kyse ei ole tosin kyllästymisestä, sillä näihin portaisiin en voisi kyllästyä ikinä! Kyse on kestävyydestä. Sisustustarrafriikkinä voin nimittäin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä tarrojen kestävän hurjia - hinkausta, hankausta ja 30 asteen pakkasiakin (eihän tarvitse muistuttaa lämmittämättömästä eteisestä?!). Olen myös vahingossa antanut tarroille kyytiä tärpätillä, mutta sitä en suosittele muille testattavaksi, vaikka omani eivät moisesta pihahtaneetkaan. Mutta nyt itse asiaan, eli palkintoon..

Arvonnan voittaja saa itselleen samanlaiset numerotarrat yhdestä viiteentoista, sekä yllätystarran. Palkinnon arvo on peräti 50 euroa, joten kannattaa osallistua!


Voit osallistua arvontaan jättämällä rehellisellä mielipiteellä varustetun kommentin blogiarvonnoista - puolesta vai vastaan?

Lisäarpoja voit hankkia vanhaan ja tuttuun tapaan:
2 arpaa: kommentoinnin lisäksi olet blogini julkinen lukija TAI linkität tämän arvonnan blogiisi
3 arpaa: kommentoinnin lisäksi olet blogini julkinen lukija JA linkität tämän arvonnan blogiisi

Arvonta päättyy päivänä, jolloin naisillakin on lupa kosia, eli 29.2.!

PS. Anonyymit muistakaa keksiä itsellenne nimimerkki!

54 kommenttia:

  1. No ainahan kiva ois voittaa jotain kivaa, söpöä, tarpeellista, turhaa, pöhköä, ihan mitä vain. Arvonnat on hauskoja, sullakin "remonttidaami" on tosi kiva ja tavallaan erilainen palkinto.Sopien blogisi henkeen loistavasti.
    Ja noi portaathan on kertakaikkiaan tyylikkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! On kerrassaan mukava arpoa jotain sellaista, johon itse uskoo, ja jonka takana voi seisoa selkä suorana :)

      Poista
  2. osallistun kahdella arvalla, sisustustarrat olis kivoja mutta kun ei osaa päättää mitä haluais :D

    VastaaPoista
  3. Voehan ihanuus!!!
    Piti oikein käydä omat vielä vaiheessa olevat satavuotiaat portaat laskemassa ja 15 niitäkin oli, juuri sopivasti;)
    Arvonnathan ovat vallan mainioita, voiko olla parempaa kuin ilahduttaa jotain ihmistä, tuttua tai tuntematonta! Eksyin guuglettamalla sisustustarroja blogiisi ja jään kyllä nyt lukemaan pidemmäksikin aikaa kiitos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit tänne! Tämä palkintohan olisi kuin tehty porrasvanhuksillesi! :)

      Poista
  4. Voi kun kiva arvonta, kolmella arvalla siis mukaan!

    VastaaPoista
  5. Kauneimmat portaat, mitä olen ikinä nähnyt <3
    Ehdottomasti blogiarvontojen puolesta,
    koska silloin on aina mahdollisuus voittaa jotain elämää sulostuttavaa :)

    VastaaPoista
  6. kovasti osallistun arvontaan, olisipa ihanaa voittaa

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti arvontojen puolesta, mukana kolmella arvalla!
    Aina on piristävää ja mukavaa jännittää, josko voitto osuisi omalle kohdalle :)

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukaan ihanaan arvontaan!
    Kaikenlaiset arvonnat on kivoja, vielä kivempaa jos sattuu voittamaan :)

    -Mintsu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin lähden mukaan arvontakilvoitteluun! :)

      - Empsu

      emmaria@netti.POISTAfi

      Eli POISTA sana pitäisi poistaa sähköpostiosoitteesta, jotta pelittää.. ;)

      Poista
  9. TOdellakin arvontojen puolesta, itsekin järjestän niitä joskus, sitä kautta löytää uusiin ihaniin blogeihin niin helposti :)
    ja minä mukana kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  10. Todella kauniit portaat, arvontaan osallistun mielelläni =D

    PäiviMaarit

    VastaaPoista
  11. Onpa ihana arvonta! Mä olen ihan hulluna sisustustarroihin, niillä saa ihan hirveän paljon muutosta pienellä vaivalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta virka! Vaivaton ja edullinen tapa antaa huoneelle tai huonekaluille uutta potkua. Toisinaan kyllä tuntuu, että saisi tämä sisustustarrainnostus hieman rauhoittua! :D

      Poista
  12. Blogiarvonnat on just hyvä suola hyvissä blogeissa!
    Missäköhän vielä voittaisi tuollaiset portaat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alivuokralaiseksi vain vierashuoneeseemme, portaat tulevat kaupanpäälliseksi! Hehe. Tosin näillä hyisillä pakkasilla portaita tai eteistä ylipäätään ei hirveästi viitsi jäädä ihastelemaan, sillä jalat ennättävät jäätyä lattiaan kiinni. Mistäköhän voisi voittaa lämmitetyn eteisen?

      Poista
  13. Blogiarvonnat on ihania!! Todellakin siis puolesta.

    Aivan ihanat portaat! Harmi ettei mun portaista saa koskaan noin nättejä ku on laminaatilla päällystetyt :/ remontissa joutu laittaa laminaatin ku portaissa oli ennen liimattu kokolattiamattoa ja vähä samalla tuhottu vanhoja askelmia..
    Kahdella arvalla mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei! Olen nähnyt laminaatilla päällystettyjä portaita, ja ne voivat olla todella, todella, todella kauniita! :)

      Poista
  14. Arvontoja on todella vaikeaa seurata! Pitää jälkikäteen käydä kurkkimassa, suosiko onni ja voi jos sitä ei muistakaan käydä!
    Kritiikistä huolimatta, puolesta.

    LHT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä! Kätevintä ois ilmoittaa sähköpostiosoite osallistumisen yhteydessä, jolloin voittajaan voisi olla suoraan yhteydessä.

      Poista
  15. Ihana arvonta <3 monesti meinannut klikata nettikaupasta tuollaset rapputarrat omaksi, mutta jäänyt toistaiseksi. Ehkäpä arvonnan kautta? :)

    Kahdella arvalla ollaan mukana!

    VastaaPoista
  16. Voi mahoton, miten hieno idea! Aivan ihana. Olen ehdottomasti blogiarvontojen puolella. On mukavaa, jos joskus voittaa jotain kivaa itselleen. Etenkin nyt, kun palkinto on erityisen kiva
    s.kansakoski@luukku.com.

    VastaaPoista
  17. Aivan ihanat portaat! Ihan kuin minulla! Minulta vaan puuttuu nuo numerot. :O)
    Ehdottomasti blogiarvontoja lisää!!!
    Ja jatkossa aion lukea blogiasi!!! :O)

    sini.hartikainen@pp.sonera.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarroja vajaat porraskaksoset siis! Voi että on neidolla kauniit portaat ja hyvä maku! ;)

      Poista
  18. Ihanat portaat! Suunnitteilla omien portaiden hionta, maalaus ja ne tarrat! Katsotaan kuinka ladyn käy..


    Rouva M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi! Toivotan onnea alkavaan projektiin! Minut työmäärä yllätti, mutta lopputulos oli kuitenkin sen kaiken vaivan väärti :)

      Poista
    2. Kiitos! Ensin pitää laittaa noi kolme kiljukaulaa mummolaan ja sitten pääsee töihin.. Portaiden ulkonäkö jurppii joka päivä mutta muita remppahommia on niin paljon et ne on aina jäänyt, lapset ja työtkin pitää hoitaa. Onneksi ne on sentään valkoiset mutta kuitenkin susirumat. Voi kun joku laittais taalat tilille niin sais keskittyä olennaiseen..eli kodin kaunistamiseen :)

      Poista
    3. Hei taaloja tilille tänne kans! :D

      Poista
  19. Arvonnathan ovat blogeissa kiva juttu. Osallistujat voivat voittaa, jotain mistä todennäköisesti ovat erittäin kiinnostuneita, bloggaaja voi saada samalla uusia lukijoita ja tuotteiden myyjä saa samalla mainosta foorumeilla, joista hänen tuotteistaan ollaan muutenkin kiinnostuneita. :)
    Meillä parhaillaan portaat kovan hionnan alla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan arvonnat kyllä sellainen juttu, josta hyötyy kaikki. Siitäkin huolimatta osa ihmisistä närkästyy niistä. Etenkin, jos arvontoja satelee harva se päivä. Meitä on niin moneksi, erilaisuus kunniaan! :)

      Toivottelen sinullekin onnea portaiden uudistusoperaatioon! Itsehän nakitin hiomisen pikkuveljelleni, koska alan jo pikkuhiljaa saada moisesta rasittavuudesta näppyjä. Yäk!

      Poista
    2. Mie oon ollu numerotarroja vailla niin kauan kun remontti on ollut "valmis", joten ainakin tämän blogiarvonnan puolesta liputan ;) Ei vaan, köyhänä kirpputorien kiertelijänä tykkään yleensäkin KAIKISTA arvonnoista, täytän jokaikisen arvontalipukkeen mitä vastaan tulee. Miusta on vaan ihana kun tälläsiä järkätään, halutaan ihmisiä ilostuttaa ihanilla ilmaisilla tuotteilla :) -Manta

      Poista
  20. Minä se olen niin Blondi tämmöisten hommien kanssa...mutta taas juutuin tänne kuonottamaan...kaikkea ihanaa oletkin taas kirjoitellut/puuhaillut. Ihana oli kissa kassissa, meillä kanssa täytyy käydä kaikki kassi,laatikot..komerot...karvaamassa täytyyhän ne hommat hoitaa. Meillä on samaa ongelmaa toisen wc kanssa kun teilläkin oli...ruskea pyykkikori...hiukan on kynttä tarjottu...joutuu kanssa vaihtamaan väriä kunhan lakkaa köyhtymästä... ;D T:Jaana Lehtinen FB:sta

    VastaaPoista
  21. Osallistun arvontaan ja liitynpä samalla lukijaksi, mielenkiintoinen blogi sulla! :)

    2 arpaa tänne siis!
    Oon arvontoja vastaan, koska en ikinä oo niistä voittanut mitään!
    Ja sit taas oon arvontojen puolella, koska jos niitä ei olis niin ei kukaan voisi ikinä voittaa mitään.

    Ristiriitaista :)

    VastaaPoista
  22. Pitkään blogeja lukeneena ja monenmoisiin arvointoihin osallistuneena, ilman muuta puolesta! Arvonnat ovat ihania, varsinkin jos niistä joskus jotain voittaisi :)

    Veerastiina

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti arvontojen puolesta, ne tuovat säväyksen blogien lukemiselle.

    -anvi-

    VastaaPoista
  24. Arvonnat on kivoja. Saa arvailla, että osuisiko voitto omalle kohdalle. Vaikka ei yleensä osukkaan, on hauskaa olla pienessä jännityksessä. Iso peukutus arvonnoille siis! :)

    VastaaPoista
  25. Minä olen ehdottomasti arvontojen puolella. Antaa mukavasti jännitystä elämään vaikken niistä koskaan ole mitään voittanutkaan... mutta ehkä nyt :)

    Nimim. jännitystä elämään
    (jnummelin@hotmail.com)

    VastaaPoista
  26. Arvontojen puolesta! Todella upeat nuo teidän portaat! Ja ihana sun blogi! Meillä kuule alkaa huomenna portaiden maalaus operaatio mitä oon kauan aikaa suunnitellut! Onko vinkkejä? Ja olen mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Kehoitan panostamaan pohjatöihin, sillä silloin maalipinnasta tulee pitkäikäinen. Siispä perusteellinen hionta, on vaivan väärti. Koska lattiamaaleissa on pitkä kuivumisaika, kannattaa joka toinen porras maalata ensin ja odottaa niiden kuivumista noin viikon verran. Maalin kuivuttua kannattaa jokainen maalattu porras merkata jollain (itse käytin vessapaperirullia), joka muistuttavat kuivista askelmista, joille voi astua. Joten lycka till operaatioon, portaista tulee takuulla upeat! :)

      Poista
  27. Ehdottomasti arvontojen puolesta! Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  28. Uus lukija täällä :) Jostaki löysin päivällä tänne ja klikkasinki itteni heti lukijaksi, en tajunnu arvontaa mutta hyvä ku muistutit :) Ehottomasti arvontojen puolesta, miksei :D Tätä sinun blogia on kiva lueskella, rennosti ja mukavasti kirjottelet ja mukava katella näitä kuvia, varsinki ko tuo pikkumussukka vilahtellee niissä :D ja se kuva misä pikkumussukka takapuoli pystyssä kaapin alle menossa, IHANA! :DD Meilläki 2kpl reilu 13v pitkäkarvasta kisua, sisko ja sen veli eli kaksoset :)
    Ainiin, se arvonta, eli kahella (2) arvalla mukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä uusi lukija, kuinka kiva että löysit tänne ja toivottavasti viihdyt juttujeni parissa tovin jos toisenkin! :) Tämä minun linssilude on oikeen kiva. Pitää väkipakolla änkeä lähes jokaiseen kuvaan, mutta sitten kun pitäisi oikeasti saada se kissa kuvaan, ei onnistu. Ihme venkoilija.

      Pitkäkarvaiset kissat ovat niin suloisia ja pehmoisia ja halittavia ja ja! Välillä kuitenkin ihmettelen, miten tuollaisesta pumpulipallosta voikaan lähteä niin paljon karvaa. HUOH! :D

      Poista
    2. No mieti, meillä 2 pumpulipalloa täällä ja keväkki tulossa, huh sitä karvanlähtöä, sohvat ja muut karvapeitteen vallassa :DD No ei nyt ihan nuin paljoa lähe karvaa mutta ihan tarpeeksi :) On ihan tavallisia kissoja meillä, emo tavallinen lyhytkarvanen maatiainen ja isä ollu ilmeisesti sitte joku norjalainen tai maine coon tai siperialainen kulmakunnan kingi ku näillä meän karvapalloilla pitkäkarva ja kolli varsinki on ihan nuitten rotujen näkönen ja kokonen :D Tiä sitte mitä sekasikiöitä ovat mutta ihania lutusia, ja just pumpulipalloja niinku sanoit :D osuva nimitys :D Halisilitysrutistukset teän pumpulipallolle <3 Ihana ku se vilahtaa kuvissa :)

      Poista
    3. Voi shh, ei edes puhuta keväästä ja karvanlähtöajasta. Saan jo valmiiksi harmaita hiuksia, kun mietin, miten valkoinen kangassohva muuttuu karvasohvaksi. Täällä kun asustaa myös kovasti Venäjän sinistä muistuttava maatiaisherra. Yhy! :D

      Kyllä se vain niin on, että mitä enemmän eläimellä on karvaa, sitä lutumutusempi näky se on. Teidän kissat kuulostaa juuri sellaisilta söppänöiltä pumpulipalloilta. Ja kuten olenkin aikoinaan jossain todennut, olisipa teillä kaikilla kissaani pehmeämpi tyyny ♥

      Poista
    4. Oi, teillä onki kaks kissaa kans <3 <3 <3 Lähempä tutkiin paremmin kuvia jos herra sattuis kans vilahtaan niissä :)

      Valkonen sohva, o-ou :DD Mullaki haaveissa ja aion joskus sen saahakki, nyt on semmonen t.ruskia, mutta kyllä niissäki ne karvat näkkyy, varsinki tuo valkonen ja vaaleampi karvaosio mikkä kisuista jää, tummempi karva ei NIIN paljon näy mutta lattioilla senki eestä :D Noh, vastustuskyky (muka) kasvaa ku vähän kissankarvoja pyörii siellä sun täällä :D

      Poista
    5. Juu on, mitäs me kissanaiset! :D Tämä toinen ryökäle tosin välttelee kameraa ja on muutenkin aina omissa oloissaan. Vähän tuntuu, että sen ikuistaminen kuvaan on mahdotonta. Näiltä osin kissat ovat toistensa vastakohtia.

      Meilläkin oli ennen tummanruskea sohva, joka oli aina valkoisena. Nyt valkoinen sohva on aina harmaanruskeana. Ihastuttavan vihastuttavat kissat! Suosittelen kyllä valkoisessa sohvassa materiaaliksi nahkaa. Itse taatusti hankin sellaisen sitten, kun löydän vain riittävän kivan, pienen ja sopuhintaisen (eli en ikinä) :D

      Minkälaiset lattiat teillä on? Meillä kun on vaaleaa antiikkipähkinää, se kätkee kyllä roskat ja karvat aivan loistavasti! Nerokas lattiavalinta laiskalle siivoojalle, hah!

      Poista
    6. :D E-hei, mie hommaan sitte joskus ihan kangassohovan ja valkosena :DD

      Meillä on keittiössä valkonen laminaatti (kestää kosteutta) enkä vaiha vaikka siinä näkkyy kaikki kissankarvat ym :D ja muualla talossa sitte...ootas, mikäs tuon lattian nimi nyt on..hmmm...ai niin, Upofloorin parketti Saarni baroque :) en tiä mikä oli ku semmonen piti saaha 3v sitte mutta joku vuosi(lue:kun on valuuttaa ja aikaa) ja son käsitelty vaaleaksi, sävyä en vielä tiä :DD Nainenhan saa muuttaa mieltään, eiks vaan :DD

      Poista
    7. Voi eikä, siellä ruudun takana taitaa olla samanlainen jääräpää, jolle kauneus puskee käytännöllisyyden edelle. Kamalaa olla nainen! Haha!

      Valkoinen/vaalea laminaatti on kyllä ihan järkyttävän kaunis. Tosin voin vain kuvitella sen puhtaanapito-ongelmat. Itse haaveilin aikoinaan myös vaaleahkosta laminaatista, mutta kyllä tuo tummempi lattia jaksaa miellyttää edelleen silmää. Salaa tosin haaveilen aidosta puulattiasta. Pitää muistaa pitää tämä haave salassa, tai poikaystävä antaa vielä lähtöpassit. :D

      Poista
    8. :DD
      ..ja miekään en oo mikkään hirrrrveän himosiivooja :) mutta kyllä tuon keittiönlattian joutuu lakasseen joka 2.päivä kissaperheessä :) Sen saa siistiksi onneksi pelkällä lakasemisella(lastamalli), ei tarvi imuria nostaa keittiönlattian takia kaapista, enkä kyllä nostaiskaan, inhoan imuroimista :) Saattaahan se mieli muuttua parketin muuttamisesta vaaleaksi vielä joku päivä :) Haaveissa on hyvä ellää :) mutta hieman vaaleammaksi mie sen kuitekki haluan, en ehkä ihan valkoseksi mutta vaaleammaksi :)

      Poista
  29. Arvonnat ovat kivoja joten puolesta! :) Justiin sain sisustustarratilauksen kotiin, mutta tuollaisista numerotarrroista haaveilen. :)
    Kolmella arvalla mukana. :) (lukija ja linkitin myös blogissani arvonnan)

    http://my--lullaby.blogspot.com/2012/02/lisaa-sisustustarroja-kuulumisia.html#comment-form

    VastaaPoista
  30. Löysin Jennin kautta tieni tänne... Olen aika vähän aikaa seikkaillut blogimaailmassa. Nyt ainakin tuntuu mukavalta tällaiset arpajaiset. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...