maanantai 6. helmikuuta 2012

Remontointia ja kahvinkeittimiä

Kuumehoureisen yön jälkeen päässäni on käynnissä todellinen sirkus. Vaikka kuumeesta ei ole enää tietoakaan, päässä pyörii ja paljon. Siksi tältä postaukselta ei ole syytä odottaa sitten yhtikäs mitään. Viisas olisi jättänyt koko postauksen väliin, mutta kuka minua viisaaksi on väittänytkään. Ja jos päässä on sirkus, sirkus on myös keittiössämme. Tämä kaaos on kertakaikkisen ahdistavaa, ja huippaava fiilis tekee siitä entistä ahdistavampaa. Kun askel heittää suuntaan jos toiseen, keittiön esterata asettaa pieniä haasteita. Onhan se mukava astua ties milloin sahan, milloin puupalan päälle. Hengissä kuitenkin ollaan, toistaiseksi.


Aion nyt tehdä aasinsillan, ja hypätä aiheeseen kahvinkeitto. Vaikka ihminen itse ei joisi kahvia (kuten minä), on suotavaa omistaa vekotin, joka mahdollistaa kahvitarjoilun vieraiden yllättäessä. Vieraskoreana ihmisenä kahvinkeitin on minulle siis sellainen must-have juttu. Ikävä fakta on kuitenkin se, että useat kahvinkeittimet ovat melko rumia, mutta niiden piilottamisessakaan ei ole mitään järkeä. Edelleenkin sama, kuin yrittäisi piilottaa olohuoneesta sen oleellisimman, television nimittäin. Ennen pienintäkään visiota tulevasta keittiöstämme tein heräteostoksen, käytetyn Moccamasterin. Moccamasterit ovat ehdottomasti niitä keittimiä, jotka hivelevät näköaistia ja kuulopuheiden mukaan myös makuaistia. Oman mokkikseni kohdalla oli kuitenkin pari ongelmaa: ensimmäisenä väri, ja toisena karvahattumallin puutteet. Näihin asioihin tympääntyneenä päädyin myymään Moccamasterini pois ja hankkimaan tilalle korvikekeittimen. OBH Nordican "skandinaavisesti muotoiltu" kahvinkeitin saa toimittaa virkaansa niin pitkään, että rahoilla on tahtoa kulua muuallekin, kuin remonttitarvikkeisiin (esimerkiksi kehittyneempään versioon Moccamasterista).



Oikean laidan tuotekuvat lainattu täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...