torstai 8. joulukuuta 2011

Sitä Oikeaa etsimässä

Olen yrittänyt jo pitkään löytää Sitä Oikeaa, mutta olen alkanut menettää uskoni sen olemassaololle. Kuinka haastavaa onkaan löytää juuri se kaikista sopivin tuhansien vaihtoehtojen joukosta. Antakaahan kun kerron: sanoinkuvaamattoman haastavaa! Nyt emme tosin puhu kumppanista, sillä sellaisen uskon jo löytäneeni. Kuinka romanttista, hah. Tässä tapauksessa puhumme valkoisen maalin täydellistymästä.

Olohuoneen puolipaneeli on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia siitä lähtien, kun se seinälle ilmestyi. En osannut aavistaakaan, minkä ongelman valkoinen väri voisi muodostaa. Siis ihan oikeasti. Valkoinen – ehkä maailman helpoin väri ikinä! Joopa joo. En ole fanaattinen väripoliisi, mutta tapetti, listat, laminaatti ja huonekalut asettavat aika suuret paineet löytää täydellinen maalisävy paneelille. Sävyttämätön valkoinen todettiin sudeksi jo ensimmäistä paneelirivistöä maalatessa. Maalarin-valkoinenkaan ei liiemmin aiheuttanut ihastuneisuutta. Sen sijaan komerosta löytynyt vaniljaa muistuttava sävy, Kamelia, vaikutti oikein potentiaaliselta ehdokkaalta, ja se päätyikin paneelien pintaan. Vaikka sävy ei ollut täydellinen, oli se riittävän hyvä – ainakin tähän päivään saakka. Pitkän, pimeän ja valottoman syksyn jälkeen olohuone kylpi pitkästä aikaa luonnonvalossa. Sen luonnonvalokylvyn luontoäiti olisi voinut kyllä jättää välistä, sillä se aiheutti vain itkupotkuraivarit. Olohuoneesta puuttui enää vain vihreä matto, ja värit olisivat kuvastaneet erehtymättömästi pääsiäistä. Vaniljaiseksi sävyksi luultu valkoinen oli valovuosien päässä valkoisesta. Tarkemmin Tikkurilan Tunne Väri -värikarttaa tutkiessani huomasin, ettei kyseinen pääsiäistipuvalkoinen ollut edes listattuna sävyllisiin valkoisiin, vaan puhtaasti keltaisiin. Hupsista. Voi kutun villit, taas kerran.

Jos uusi maalauskierros ei huvittaisi, olisi mahdollista operoida valaistuksen ja värilämpötilojen kanssa, kuulemma. Sen tiesin toimivan loistavasti, sillä saivathan kattokruunun kahdeksan hehkulamppua naamioitua tipunkeltaisen suhteellisen kauniin valkoiseksi. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ollut kovin energiatehokas ja viisas ratkaisu, sillä kyllä maalisävyn pitäisi miellyttää ilman ympärivuorokautista valaistustakin. Jokainen värien maailmaan tutustunut tietää harvinaisen tarkkaan, miten paljon nyansseja on olemassa. Jos siis mielii löytää sen The Valkoisen, sopii yrittää kerran jos toisenkin. Minä en yksinkertaisesti jaksanut alkaa pohtia, miten paljon tahdon unelmavalkoiseni taittavan okraan, tai kuinka monta yksikköä mustaa väripastaa haluan maaliini sekoitettavan. Olen saanut maalaus- ja sävypohdintakiintiöni täyteen jo noin puoli vuotta sitten. Nämä asiat saavat minut parhaimmillaan kananlihalle, pahimmasta ette tahdo edes tietää. Siispä marssin aivot narikkaan -taktiikalla lempirautakauppaani pyytäen tylsästi listavalkoista maalia, jonka uskaltaisin olettaa olevan idioottivarma valinta. Tämän jälkeen sipsutin miesten Tiimariin (ts. Biltemaan) ja hain miljoona miniatyyripensseliä, jotta "taidokkaasti" kiinnitettyjen listojen irrotukselta vältyttäisiin. (Tässä välissä minun ei varmaankaan tarvitse muistuttaa postauksestani, jossa kerroin jiirikulmien kohdistukseen käytettäneen apuna pahvia). Jos näilläkään eväillä ei tule miellyttävää lopputulosta, hyppään aivan varmasti kaivoon!

Kertokaahan, mitä valkoisen sävyä te olette seinämaalauksessa suosineet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteiden kirjo ja jatkuva erimielisyys luovat vain erinomaisen mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Anna siis mielipiteidesi näkyä. Muista kuitenkin, että blogin takana on tuiki tavallinen ihminen tunteineen, aivan kuten Sinäkin.

- Janika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...